Oma Koti Kullan Kallis

Ilmeisesti mitä enemmän sulautuu ja tottuu uuteen elinpaikkaansa, niin sitä vähemmän tuntuu olevan aikaa raportoida siitä tänne blogiin. Mietin monessa kohtaa tuolla kadulla tallustellessa, että tästä ja tuosta voin sitten kirjoittaa blogiin. Ainut kun vaan ehtisi kirjoittaa. Nyt ajattelin, että ei ole enää hyviä tekosyitä olla kirjoittamatta, kun lukukausi on ohi ja tässä nyt toista päivää vietän tekemättä mitään sen suurempaa. Periaatteessa suurempaa. Valmistaudun Suomeen tuloon, lähinnä henkisellä tasolla kylläkin on vielä tuo valmistautuminen. Sen verran pääsin kyllä konkreettiselle puolelle, että pääsin työhaastatteluun heti seuraavalle päivälle, kun saavun Suomeen. Päätös haastatteluun kutsumisesta oli onneksi tehty ennen soittoa minulle, koska kello oli 3:30 aamulla ja vastasin puhelimeen täydestä unesta pompanneena. No eipä siinä mitään, tarkoituksella puhelimen jätin päälle koko yöksi.

Tuntuu jo tosiaan siltä, että olen aika täydellisesti sopeutunut tähän elämään täällä. Hoksasin vasta joku aika sitten, että olen oppinut aika pitkä aika sitten ajamaan vähintään yksi auton ikkuna auki. Täällä on siis tapana pitää ikkunoita auki silloin kun ajetaan. Jotenkin se ilmastointi ei vaan riitä kun on todella lämmintä. Ja muutenkin, pitää ilman vaihtua vähän. Liikenne on muutenkin täällä kaikkien huulilla oikeastaan aina. Ja nykyään minäkin puhun tavallista enemmän tästä aiheesta. Yksi stereotypia Angelinoista on, että täällä kaikki puhuu liikenteestä, ruuhkista, autolla ajamisesta ja kaikesta mikä liittyy paikasta toiseen liikkumiseen. Tähän ilmiselvä syy on se, että täällä on ruuhka milloin missäkin mitä mielenkiintoisimpiin aikoihin. Tätä mielikuvaa pitää kuitenkin sen verran muokata, että ei se oikeasti niin ruuhkaista tai millään tavalla kamalaa ole. Yksi suomalainen kaverini laittoi Facebookissa mulle jonkun tilaston, jossa todettiin, että maailman pahimmat ruuhkat on Los Angelesissa. Jos oikeasti näin on, niin sitten Suomen ruuhkamaksuista puhuminen ihan höpöhöpöä. Siis onhan täällä liikennettä, mutta mitä muuta voi odottaa jos melkein 11 miljoonaa ihmistä istuu autossa pääkaupunkiseudun kokoisella alueella? Ei täällä siis koskaan liikenne seiso paikallaan sinänsä, vaan ruuhka tarkoittaa täällä sitä, että moottoritien seitsemästä kaistasta yksi on suljettu syystä tai toisesta ja se aiheuttaa pullonkaulan. Sanoisin, että täällä täytyy keskittyä liikenteeseen ja siihen mitä tekee, mutta ajokokemus sinänsä on mukava, kun kaikki antaa tietä ja jokainen joustaa muiden suuntaan sen verran, että pääsee loikkaamaan kymmenen kaistan yli, jotta voi oikeasta liittymästä päästä pihalle. 

Yliopiston parkkihallit ovat myös yhdenlainen kokemus. Ensinnäkin keskimääräisen opiskelijan auto on täällä parempi, kuin mitä olen tottunut, että työssäkäyvillä ihmisillä missään on. Toisekseen, kaikilla on tietysti auto ja tästä seuraa se, että parkkihalleihin ajo ja sieltä ulos ajaminen ovat pieniä ruuhkia jo sinänsä. Aamun ja iltapäivän ruuhkaisimmat hetket saattavat ulottaa jonon jopa ensimmäisestä kerroksesta viidenteen.

Parkkihallista alas kiemurteleva jono. Toisiksi ylin kerros on tämä viides siis.

Jos joku yksittäinen asia on mun huulilla, kirjaimellisesti, kokoajan, se on Starbucks. Olen ehkä aiheesta muutaman kerran maininnut, mutta en tiedä parempaa paikkaa kyllä. Olen siis kehittänyt riippuvuuden Starbucksin jääkahviin. Nyt en tarkoita jäälattea, vaan siis kahvia, joka on jäistä.  Eli siis jos kylmä kahvi kaunistaa, niin minussa on kyllä kohta jo malliainesta! 

Luin jonkun lehtiartikkelin, missä sanottiin, että Starbucksin suurin juomakoko, trenta 9,5dl, on suurempi kuin ihmisen vatsalaukku. No sitten mä olen joku poikkeus, koska pystyn vetämään tuon koko kupin aamupalan jälkeen vieläpä suht helposti. Meinasi tässä joku kuukausi sitten tulla tarve paperipussiin hengittämiselle, kun mun paikallinen Starbucks näytti siltä, että se oli hylätty ja mun kahvintarve unohdettu.

Katastrofi

Aktiivisena kansalaisena ja kahvinjuojana olin kuitenkin huomannut tien toiselle puolelle rakenteilla olleen upouuden ja tietysti entistä suuremman Starbucksin rakennuksen. Lähdin sitten kaikessa viisaudessa tarkastamaan, josko kyseinen paikka olisi auki ja kyllähän se oli. Vanha tila oli käynyt auttamattoman pieneksi, joten Starbucks oli päättänyt pistää kokonaan uuden rakennuksen pystyyn ja lisätä vielä autokaistan, jota olen kovasti kaivannut tähän lähimpään Starbucksiin. 

Minusta on jotenkin tullut todella utelias ja sellainen kyselijä täällä. Opin varmasti muilta ympärillä olevilta, koska mulle on muun muassa tultu Macy`s:n kauluspaita osastolla tarjoamaan työpaikkaa ja olen saanut toimia oppaana jo ainakin kymmenelle turistille kadulla kävellessä. Kerran jopa umpihikisenä lenkillä venäläinen pariskunta pysäytti mut autostaan käsin ja kyseli neuvoja johonkin ravintolaan. No siinä suolavedet silmissä sitten yritin mahdollisimman nopeasti selittää, että minne pitää ajaa. Kyseinen lenkki ei muuten ollut hyvä idea. Silloin oli 40-astetta lämmintä ja vaikka juoksin varjossa, niin viimeinen kortteli piti kävellä kun tuli hieman kevyt olo ja juoksin melkein pyöräilijää päin. Hauskoja tilanteita olen kyllä itsekin aiheuttanut kuikistelemalla liikaa. Istuttiin yhden kaverin kanssa ravintolassa lounaalla ja poliisi siinä jonkun autoilijan pysäytti kadun varteen kännykkään puhumisesta. No siinä sitten oikeastaan lopetettiin syöminen kokonaan ja oltiin nenät kiinni ikkunassa ja tiirailtiin poliiseja. Ilmeisesti meidän pällistely oli huomattu, kun yhdessä vaiheessa molemmat poliisit kääntyivät meitä päin ja morjestivat kättä heiluttamalla ja nyökkäämällä. Vilkutettiin takaisin ja näytettiin varmasti hyvin hauskoilta. Keskityttiin sitten vähän enemmän omiin ranskalaisiin sen jälkeen.

Ei muuten ole kaikki ymmärtäneet täälläkään, että ilmaisia lounaita ei ole olemassa! Ihmiset on kyllä sen hoksanneet, mutta yliopiston oravat ovat ilmeisesti vielä hieman kouluttamattomia. Oltiin syömässä yliopistolla ja kaikkien ruokien esille laittamisen jälkeen pöydälle tupsahti myös yksi kampuksen lukuisista oravista. Erittäin päättäväinen ja ilmeisesti myös nälkäinen orava. Hätisteltiin siinä sitä hirviötä kymmenen minuuttia, mutta sitten luovutin, ja aloin syöttämään sille mun pienimpiä ranskalaisia. Sillä tavalla sain ainakin osan syödä myös itse. 

Ruokavaras

Kun meidän pöydästä oli ruoka loppu niin, matka kävi viereiseen pöytään, jonka lounastaja istui puhelimessa. No silloinhan tietysti keskittyminen herpaantuu ja orava pääsee menemään reppuun ja hakemaan puoliksi syödyn keksipaketin. Tämä ruokavaras kiipesi sitten puuhun pohtimaan, miten keksit tulee muovipaketista ulos ja ravistelu osoittautui tuottavaksi toiminnaksi. 

Keksivaras

Luonnon ihmeitä löytyi muuten lisää kampukselta tuossa viikko sitten! Meillä on siis oma ankkalampi, jossa elää vaikka minkälaista pullasorsaa. Lisäksi se on aivan tupaten täynnä kilpikonnia. Punakorvakilpikonnia niin paljon, että ei niitä voinut edes laskea. 

Nuo eläimet siis pyörii tuolla lammessa ihan vapaasti, että sinne voi kuka vaan mennä niitä katselemaan ja ne voisivat kyllä sieltä lähteä kävelemään, mutta ilmeisesti ne ei halua. Ovat varmasti kasvaneet tuolla. Eikä niitä kukaan ohikulkijakaan käy sorkkimassa, kun täällä ei ole sellainen tapana. Kilpikonnat saa olla ihan yhtä rauhassa kuin lasiset bussipysäkit ja ulkomainoksetkin. Täällä olen huomannut, että julkista omaisuutta ei hajoteta ja laiteta pilalle ihan vain huvin vuoksi, vaan kaiken annetaan olla rauhassa. On paljon mukavampi elellä kun ei tarvitse kävellä lasinsirujen seassa tai lukea mielenosoituksellisia tekstejä jokaiselta pinnalta mihin maali tarttuu. Täällä ei kukaan katso huliganismia mitenkään mukavilla silmillä.

Ihmisen tekemiä ihmeitä meillä on riittänyt sitten todella paljon myös. Yliopisto järjesti jokin aika sitten taas Matador Nights tapahtuman, jossa on kaikkea ajanviettoa koko yön läpi. Esiintymässä oli muun muassa bändi ja DJ. Lisäksi kampukselle oli tuotu muun muassa pari huvipuistolaitetta ja tarjolla oli pizzaa ja hodareita. Tapahtuma oli sen verran suuri, että ei mitään toivoa, että olisi ehtinyt kaiken nähdä. 

Matador Nights hyvin pieneen kuvasarjaan tiivistettynä.

Matador Nights oli siis täysin ilmainen opiskelijoille, että sikälikin mukava. Tämä oli viimeinen suuri tapahtuma, ennen kuin viimeiset tentit alkoivat. Viimeiset pari viikkoa täällä on taas ollut sellainen lopun alun tunnelma, kun kaikilla on viimeiset tentit olleet samaan aikaan. 

Erään yliopiston opiskelijat olivat keksineet tehdä tästä opiskelun loppukirin tuskallisuudesta, myös videon. Vaikka tässä videolla on ehkä paljon kirosanoja, niin se on kyllä aika kuvaava ja todella viihdyttävä!

Fu## It All, The Grades Never Bothered Me Anyway

Itse sain viimeisen esseeni kirjoitettua perjantaina ja sen jälkeen ajoin heti konsulaattiin äänestämään. Oli kyllä todella iloinen matka, kun sai auringonpaisteessa kaikille toitotella, että lukukausi on ohi. Mainitsin asiasta myös autokaistalla kahvia hakiessa. Konsulaattiin mennessä jätin auton parkkiin parin korttelin päähän ruokakaupan pihaan, että sain kävellä ulkona. Kello oli puolipäivä ja ihana lämmin tuuli puhalsi mukavasti kun keskityin etsimään oikeaa toimistotaloa. Ei ihan ollut mikään linna kyseessä, vaan koko konsulaatti oli yhdessä pienessä toimistotilassa. Sain kivan muistutuksen Suomen kulttuurista heti kun astuin sisään. Joku nainen huusi kurkku suorana viereisessä huoneessa puhelimeen, kun pankki ei suostunut lähettämään luottokorttia pikapostissa L.A.:hin. No pääsin sitten äänestämään sille varattuun pieneen huoneeseen. Tuli todella hieno fiilis, kun mietin miten hyvin asiat oli. Hommat oli hanskassa, hanskat hukassa ja aurinko paistoi. Ja sain äänestää ja vaikuttaa mua koskeviin asioihin. Olen täällä nähnyt, miten ylpeitä ihmiset on siitä, että on mahdollisuus sanoa oma mielipide ja vaikuttaa asioihin. Olen kyllä aina äänestänyt, mutta amerikkalaisilta olen oppinut, että näistä kaikista asioista pitää olla ylpeä ja onnellinen. Länsimaissa on luotu hieno poliittinen systeemi, jota ei pidä unohtaa.

Virallisen fiilistelyn jälkeen hyppäsin hissiin ja takaisin kadulle. Tuuli, eli ilmanvaihto, oli loppunut ja aurinko oli vieläkin kuumempi. Keskityin etsimään palmupuiden varjoja ja liikkumaan tuottamatta liikaa ylimääräistä lämpöä.

Yhtä Juhlaa!

Nyt alkaa jo kesä lähestyä monessakin mielessä. Sää on lämmennyt ja kurssitehtävien määrä hengästyttää. Kaikki ottaa jonkunlaista kiriä. Ainut mikä ei ehkä vauhdita toimintaansa, on mun kerrostalon korjaustiimi. Nyt on aika tarkkaan kuukauden olleet pyykkituvat täällä talossa poissa käytöstä, joten juuri tulin iltalenkiltä, kun kävin hakemasta kuivausrummusta pyykit tuolta toisesta talosta. Matkalla ehti hyvin laulella Kaija Koon uuden levyn biisejä. Olin iltapäivällä ihan täpinöissä, kun iTunesista latasin sen.

Tuntuu, että todella positiivissa merkeissä on jotenkin aika mennyt. Sen lisäksi, että Starbucksilta on Joulun jälkeen alkanut saamaan vielä yhtä suurempaa kahvikokoa, trenta, niin mun sisko oli käymässä tässä vähän aikaa sitten Los Angelesissa. Vietettiin sellainen pidennetty viikonloppu kierrellen rantoja, kauppoja ja kaikkea muuta mukavaa. Disneylandiinkin pääsin jo toista kertaa, koska käytiin silloin aiemmin kaveriporukalla siellä. 

Ensimmäisenä kohteen Griffith observatio ja mahtavat maisemat!

Käytiin myös morjestamassa Psychoa Universal Studiosilla

Oscar:ia ei saatu,vaikka paikalle tultiin!

Oli todella hyvä sää ja sisko oli läkähtyä kokoajan päivällä. Se on jännä, koska ennen minä olin aina se, joka alkoi sulaa helteestä ensimmäisenä. Ilmeisesti täällä lämpimässä asumisella on vaikutusta siihenkin. Huvipuistojen lisäksi käytettiin aika tehokkaasti aika joka päivä ja mentiin muun muassa leffateatteriin, jota paremmassa en ole koskaan käynyt! 

Uskaltaisin väittää, että moni olohuone on tuon kokemuksen jälkeen kakkoslaatuinen leffailtaan. Ei ollut jalat korvissa eikä tilanpuute vaivannut nimittäin. Penkit olivat sähkökäyttöisiä LazyBoy tuoleja, jotka pystyi kallistamaan melkein kokonaan makuuasentoon. Nappulasta pystyi tilaamaan tarjoilijan ja leffan aikana pystyi syömään joko normi naposteltavia tai vaikka gourmet illallisen, joka valmistettiin teatterin omassa keittiössä. Aivan mahtava kokemus! Jos tällaista olisi joka leffateatterissa, niin voisi olla, että menisin aika useasti! Ja hinta oli 14 euroa! Siis melkein sama hinta, kuin Suomen leffateatterissa normileffa! 

Siskon visiitin ainut floppi oli, kun meillä loppui shoppaillessa aika kesken! Sunnuntaina meni outlet mall jo kahdeksalta kiinni, niin juoksuksi meni. Hilfigerin liikkeestä lähdettiin kymmenen yli, kun piti kauhoa mukaan viimeiset alennukset. Outlet mall:it on muuten Amerikassa aina niitä paikkoja, mihin kannattaa mennä ostoksille. Brändi tavaraa selvästi halvemmalla kuin muualla. Ja jos haluaa vielä pidemmälle venyttää, niin TJMaxx! Versacen farkut $50, tittidittidii!

Jotta elämä ei ole pelkästään kulutusjuhlaa, niin tarvitaan myös muunlaisia juhlia. Amerikassahan joka asialle järjestetään juhlat. On läksiäisiä, tervetuliaispippaloita, synttäreitä ja kaikkea muuta. Minnesotassa muistan muun muassa olleeni luokan järjestämissä vauva juhlissa, jotka oppilaat järjesti, kun opettaja kertoi odottavansa lasta. Tämän puitteissa olemme siis kavereiden kanssa istuneet jo muutamaan otteeseen iltaa ja parin viikon päästä tämä mun kerrostalo pitää allasbileet. Mä olen ihan omia bileitä pitänyt joka ilta uima-altaalla, kun illalla käyn salin jälkeen pulahtamassa. Päivällä on myös kiva hengata tuolla altaalla, kun aurinko paistaa ja lämpötila nousee neljään kymppiin. Siellä on aina joku radion kanssa soittamassa musiikkia ja fiilis on kyllä todella rento.

Juhlalta tuntuu myös tuo yliopistolla oleminen. Tykkään todella paljon, kun niin monia erilaisia ihmisiä kokoajan ympärillä ja voi innostua niin monesta asiasta.

Yliopisto reagoi heti ihmisten tiedonjanoon järjestämällä luennon maanjäristyksistä. Ja mainonta hauskuuttaa San Andreaksen siirroksella. 

Joka nurkalla on kampuksella jokin kerho tai ryhmä lobbaamassa itseään ja ihmisiä on niin paljon, että kaikkea löytyy. Mielenkiintoisimpia juttuja mitä olen lähiaikoina bongannut on miesten rap tanssiryhmä, johon yksi jätkä mun enkun kurssilta kuuluu. Ja ei tietysti pidä unohtaa niitä sorority ja fraternity ryhmiä, joita täällä on monta kymmentä. Ja kaikilla niillä on tietysti se oma talo, jota leffoissa aina näytetään. Ilmeisesti en enää edes huomaa itse sitä, että hymyilen käytännöllisesti katsoen kokoajan. Enkun proffa oli kuulemma nähnyt minut salilta tullessa ja olin ihan yleisesti yksinäni hymyillyt koko matkan, kun kävelin autolle. Totesin tähän, että se johtuu todennäköisesti kaikista ympärillä olevista ihmistä ja auringosta. Kaikki näyttää paljon paremmalle, kun aurinko paistaa!

Jostain syystä tämänkään päivän auringonpaiste ei vienyt pois kaikkia esseitä, jotka pitää kirjoittaa, joten nyt alkaa olemaan opiskelijan nukkumaanmenoaika. Tai ehkä urheilijan nukkumaanmenoaika. Tuo juokseminen ja salilla käynti alkaa kunnolla tuntua, niin ei meinaa vapaapäivinä vapaaehtoisesti päästä sängystä ylös. Yleensä nousen juurikin 6:25, kun tuo keltainen pallo nousee Etelä-Californian kattojen yli.

Hyvää sunnuntaita Venice Beach:iltä!

Vauhtia ja Vaarattomia Tilanteita

Kirjasto on tullut aika tutuksi tässä viime viikkoina ja täällä istun nytkin. Tarkoitus oli, että käyttäisin tunnin tästä aamusta blogin kirjoitukseen, mutta oli sen verran paljon luettavaa, että täytyi etsiä lisäaikaa jostain muualta. Eilinen oli aikalailla vastaveto sille, mitä vauhtia normaalisti etenee viikko. Pidin, tai paremminkin kärsin, eilen lorvikatarista, joten päivän saavutukset oli pari leffaa ja ruokailu. Olen muutaman kurssin tehnyt Vaasaan Yliopistolle netissä, joten ne ovat lisänneet tätä tekemisen määrää. Kyllä olen ilmeisesti jotain täällä oppinut tuon tehokkuuden ja nopeuden suhteen, koska tein 14-sivun esseen kolmessa päivässä, muun ohessa siis, ja arvostelu oli paras mahdollinen. Jotenkin täällä on oppinut näiden opiskelujen kanssa chillaamaan sillä tavalla, että ei turhaa stressiä vedä. Nyt kun olen tutustunut aika moneen vaihto-oppilaaseen, niin voin todeta, että kauhea stressi niillä on kyllä tästä työn määrästä ja tahdista mikä täällä on. Jotenkin tämä aurinko on varmasti jo pehmittänyt mun pään, että en tarvitse paperipussia jokaisen opiskelutehtävän kohdalla. Eikä sillä, kyllä mä ymmärrän, että kun tulee uuteen paikkaan, niin kaikki tuntuu paljon vaikeammalta ja varsinkin kun täällä tykin suusta syölletään noita tehtäviä kokoajan. Toisaalta on harmi, että ei varsinkaan iso osa noista puolen vuoden vaihtareista ehdi hoksata tätä Amerikkalaista tekemisen koodia. Jostain sitä aikaa aina löytyy.

Yhtä liukuhihnaa on kyllä myös ruokailu täällä yliopistolla, käyn siis oikeastaan aina Subilla syömässä, joten nehän jo muistaa, että mitä syön. Se on hauska, koska siellä kuitenkin on työvuorossa aina ainakin 15 ihmistä. Mulla on lempinimikin, Mr. Veggiepatty, Vegepihvi siis, koska syön aina sen Subilla. Eilen kyllä laitoin elämän ranttaliksi ja kävin Burger Kingillä syömässä. Halusin ne vähän suuremmat ranskalaiset, joten sain sitten myös medium juoman, joka on noin puolet suurempi kuin se suurin juoma Euroopan Mäkkäreissä. Onneks sitä kippoa ei tartte ihan täyteen laittaa, eikä ole pakko ottaa lisää. Yleensä mulla on oma vesipullo mukana, mutta eilen unohtui.

Vedestä pääsee hyvin miellyttäviin tunnelmiin lämpimään suihkuun. Tai no, miten sen ottaa, miellyttävä. Tuolla mun asunnossa on siis aika eksoottinen kokemus käydä suihkussa välillä. Sanottakoon tähän väliin, jos joku ei tiedä, niin Pohjoismaissa on todella hyvät suihkut! Niin kuin se vedenpaine ja itse suihkulaite, jota voi liikutella ja vettä tulee aika laajalta alueelta. Amerikassa on ihan paikasta riippuvainen, että millaisen lirun tai Niagaran alle sitä joutuu, kun aamulla pitää hiukset pestä. Tuolla minun luona on kuitenkin juttu niin, että ensinnäkin se suihkupää sekoittaa niin paljon ilmaa siihen veteen, että välillä tuntuu, että ei kastu ollenkaan kun käy suihkussa. No kyllä sitä ehkä kuitenkin kastuu jos vartin siinä töröttää hanan alla. Tarkemmin, kyykistyy hanan alle, mä olen aika pitkä Amerikkalaisessa mittakaavassa, niin suihkupää on samalla korkeudella kuin mun hartiat. No, kyllä sen kanssa pystyy elämään, kun eihän sitä onneksi tarvitse kovin montaa tuntia päivässä siellä suihkussa pyöriä. Se mikä välillä on aiheuttanut haasteita, on veden vaihtuva lämpötila ilman ennakkovaroitusta. Se on vähän niin kuin sellainen lottoarvonta, että 30-sekuntia kiehuvaa vettä ja minuutin verran jäähilettä. Olen muun muassa yhden kerran oikeasti juossut päin seinää karkuun suihkukopin toiseen päähän, koska oli sunnuntai aamu ja tokkurassa menin lämpimään suihkuun, joka yhtäkkiä muuttuikin avannoksi. Löin nenän seinään ja siihen tuli pieni lommo.

Tuo veden lämpötila on muutenkin mielenkiintoinen täällä, nyt kun on taas kunnolla lämmintä päivällä, niin kylmävesihanasta tulee usein lämpimämpää vettä kuin kuuman veden puolelta. Ainakin iltapäivisin.

Altaalla on lämmintä vettä ja aurinkoa onneksi

Olin tässä viikko sitten taas jännän äärellä, kun huomasin, että auton rekisteröinti pitää maksaa maaliskuun aikana. Se rekisteröintimaksu on verrannollinen Suomen autoveroon. Jotenkin muistelin, että se pitäisi maksaa uudestaan vasta syksyllä, en kyllä yhtään tiedä mistä sen sain päähäni, koska auton takarekkariin kiinnitetään täällä tarrat, joista toinen osoittaa vuoden ja toinen kuukauden, mihin asti se rekisteröinti on voimassa. No tämän herätyksen sain onneksi tarpeeksi ”ajoissa”, maaliskuun 9 päivä. Suunnilleen paniikissa pyörin, että mitä teen sen maksun kanssa, kun siitä pitäisi tulla kotiin lasku 90 päivää ennen kuin se pitää maksaa. Tämä selvisi kun aloin asiaa tarkemmin tutkia. No arvasin että se kirje on mennyt jonnekin todennäköisesti siksi, että muutin silloin syksyllä ja en tietenkään muistanut tehdä muuttoilmoitusta tuonne DMV:lle, Department of Motor Vehicles. Netissä pystyy sen rekisteröinnin maksamaan, jos on Californian ajokortti, mutta eipä ole, toinen vaihtoehto, automaatilla maksaminen tuolla DMV:n toimistossa, mutta siihen tarvitsee sen laskun, joten ei sekään onnistunut. Ainut vaihtoehto siis oli, että pitää mennä jonottamaan DMV:lle ja hoitaa se asia siellä virastossa. Syksyllä yritin yhtä asiaa selvittää sieltä virastosta, mutta sen asian jätin sikseen, koska rekisterikilvet löysivätkin postissa perille. Sen verran ehdin kuitenkin syksyllä tuohon DMV:hin tutustua, että aivan älytön jono sinne oli vaikka kuinka aamulla menisi jonottamaan heti kun aukeaa. Näen painajaisia Suomen verovirastosta aina silloin tällöin, ja tämä jono voidaan siihen samaan listaan laittaa.

Kun sitten oli pakko niin sitten oli pakko. Menin torstai aamuna kello 7:30 tuohon lähimpään DMV:n toimistoon, joka avautuu siis kahdeksalta. Jonossa oli silloin jo yli 80-ihmistä, ja kyllä, oli todellakin aikaa laskea kaikki jonossa seisovat. Koska se ryysis on niin valtava, niin vain osa jonosta päästetään kerralla sisälle sinne itse virastoon ja sitä mukaa kun porukka hoitaa asiansa, niin otetaan uusia sisälle. Tuo jonotus oli kyllä sinänsä hyvin organisoitu, pari vartijaa piti järjestystä ja päästi asiakkaita sisälle, kun jonot sisällä lyhenivät. Olin todella yllättynyt, miten nopeasti pääsin sisään ja ulos siitä puljusta. Amerikkalaiset inhoaa noita virastoja sen takia, että ne on niin tehottomia, mutta olin silti kyllä todella yllättynyt. Sisällä oli 38 tiskiä, joissa kaikissa oli virkailija ottamassa asiakkaita. Sen jälkeen kun pääsi sen virkailijan luo, niin toimitus oli yllättävän helppo. Piti vain maksaa se $120 ja sen jälkeen sain uuden vuositarran kiinnitettäväksi rekkariin ja kävelin ulos. Olin autossa ajamassa pois ja hommaan meni vain 1,5h. Mun mielessä se on vain, koska olin odottanut paljon tehottomampaa palvelua ja suurempaa höpötyksen määrää.

 Vuositarra menee oikealle ja kuukausitarra vasemmalle

Näin muuten jokin aika sitten auton, jonka takalasissa oli Suomen lippu ja rekisterikilvessä luki ”Karelia”. Joku varmaan Suomesta muuttanut. Ihan hauska oli, ensimmäinen kerta kun Suomeen törmäsin autosta käsin. Olisin ehkä oikeasti törmännytkin tuohon autoon, jos näky olisi ollut sama, kuin yhdellä tutulla, joka parkkeerasi autoa tässä viime viikon aikana yliopiston lähellä. Se jätti kadun varteen auton parkkiin yhden kerrostalon viereen ja toisessa kerroksessa oli joku keksinyt viihdyttää koko kansaa pienellä teatteriesityksellä. Siellä seisoi jätkä, jolla oli leijona pehmolelu kädessä, ojennettuna ylöspäin. Samalla toinen jätkä vieressä huudatti cd:tä ja soitti ”Circle of Life” biisiä. En muista mikä tuo biisi on suomeksi, mutta se soi Leijonakuningas leffassa silloin kun se apina nostaa Simban sieltä kalliolta näytille. Sain hyvät naurut tuosta kun kuulin.

Olin viime viikonloppuna aivan täpinöissä, kun löysin tästä läheltä sellaisen karkkikaupan, mikä myy irtokarkkeja! Karkkeja on aina silloin tällöin vähän ikävä, mutta valitettavasti Amerikkalaiset karkit noin keskimäärin ei ole mun herkkuja. Suklaata, leivonnaisia, kakkuja ja kaikkea muuta vastaavaa kyllä löytyy todella hyviä. Tykkään välillä syödä noita kaupasta saatavia cup cakeseja, koska ne on aivan super hyviä ja niitä saa vaikka minkä kokoisina, makuisina ja näköisinä. Yhden cup cake mallin olen jättänyt kokeilematta kuitenkin. Löysin sellasia Just Bieber cup cakeseja.  

"And I was like, Baby, baby, baby oo!"

Amerikassa on hyvin sallittua syödä oikeastaan missä tilanteessa vain ja ihan mitä vain. En nyt tarkoita, että työhaastatteluun mennään pastalautasen kanssa, mutta muuten kyllä. Työpaikalla, luennolla, kirjastossa, autossa, kaupassa, parturissa ja ihan missä vain oikeastaan. Eikä ruuan tarvitse välttämättä olla mitään sipsiä ja karkkia, vaikka yksi professori niitä eilen vetikin samaan aikaan kun luennoi. Moni kaveri tulee aina hampurilaisten tai nuudeleiden kanssa luennolle, eikä siinä ole mitään outoa. Itse asiassa minulla on vain yksi proffa, joka ei syö luennon aikana, juo vain vettä. Kahvin juonti on tietysti ok, mutta moni proffa vetää myös keksejä, leipää ja kaikkea muuta. Itse asiassa meidän enkun proffa tuo aina silloin tällöin keksejä tai muuta vastaavaa ja laittaa paketin kiertämään.

Sallittua on myös pukeutua juuri niin kuin itse parhaakseen näkee. Olen asunut aika monella paikkakunnalla eri puolella Suomea ja joka paikassa ollaan suhteellisen tarkkoja siitä, mitä päälle laitetaan. En sano etteikö suurempien kaupunkien ja pienemmän maakuntakaupungin välillä ole eroja, mutta yhtäkaikki jokainen nainen meikkaa aina ennen kuin lähtee postilaatikkoa kauemmaksi kotoa ja farkut ja kauluspaita on melkein jo pakollinen varuste miehille missä vain Suomalaisessa ravintolassa. Eikä tässä mitään negatiivista ole, mukavahan se on näyttää hyvälle. Kuitenkin joskus on niitä päiviä, että ei haluaisi laittaa mitään kauheaa edustuslookia. Täällä olen huomannut, että ei se ole keneltäkään pois, jos itse kullakin on joskus pieruverkkarit ja huppari päällä. Luennoille voi mennä ilman kravattia ja lenkkarit ovat sopivat kengät asuun kuin asuun. Tuo muuten on erittäin totta täällä. Valtiotieteiden proffalla on melkein joka päivä kauluspaita, siistit farkut, kravatti ja lenkkarit. Siis ihan sellaiset juoksulenkkarit. Tai ei niitä juoksulenkkareiksi täällä kutsuta, mutta kuitenkin. Ne on mukavat ja niillä kävely on paljon helpompaa kuin vaikka pukukengillä, niin mikäs siinä. Ehkä vähän piti venyttää ajatusta pukeutumisesta kun käytiin katsomassa venäläistä balettia jokin aika sitten. Mentiin kavereiden kanssa puvut ja kauluspaidat päällä, niin paikalla oli myös perheitä joilla oli verkkarit ja lenkkarit päällä. Mutta silloinkin ajattelin, että eihän se nyt haittaa. Kyseessä oli kuitenkin yliopiston järjestämä tapahtuma, joka järjestettiin tuolla meidän kulttuurikeskuksessa. Täällä on tiettyjä hetkiä, milloin pitää olla todella siisti ja yliasiallisesti pukeutunut, mutta silloin kun ei pidä, niin täällä ei keskitytä arvostelemaan sitä, että joku haluaa tehdä erilailla. Toisaalta olen Amerikassa kohdannut myös täysin päinvastaista ajattelua. Minnesotassa kun asuin, niin varsinkin yksi opettaja oli aina todella siististi pukeutunut ja sillä oli aika usein joku lyhyt hame ja muutenkin oli laittautunut. Hauska juttu oli, että hän opetti muun muassa sellaisia kursseja, joilla availtiin eläimiä ja opeteltiin luontoon liittyviä taitoja. Kävimme muun muassa istuttamassa puita ja pensaita koulun pihalle. Opettajalla oli piikkarit ja minihame, ja ne jalassa heilutteli pistolapiolla istutus kuoppia pensaille.

Meinasi muuten yhdenlainen vaarallinen tilanne muodostua tässä viikon aluksi, kun sain tiedon, että minun yksi luottokortti oli kopioitu. Olen suhteellisen tarkka ollut kokoajan, että kun maksan kortilla, niin näen sen kortin kokoajan ja muutenkin havainnoin jos jotain outoa tapahtuu. No, joskus se nakki napsahtaa ja todennäköisesti yhdessä ravintolassa oli tuo luottokortti kopioitu. Luottokortti firma oli tämän kuitenkin huomannut, kun olin samaan aikana ollut sekä Starbucksilla L.A.ssa, että Baltimoressa itärannikolla. Tämän tiedon takia jouduin maanantai aamuna lähtemään salilta melkein heti kun olin kuudelta sinne päässyt. Istuin autossa punaisissa valoissa, kun auto alkoi hytkymään oudosti. Hoksasin, että moottorissa oli joku vika, joka sai sen käymään ylimääräisillä kierroksilla ja hytkyttämään autoa. No kun kierrosmittari ei liikahdellut mihinkään ja hytkyminen tuntui johtuvan enemmän auton peräpäästä, niin päättelin uudestaan, että tuskin siellä bensatankissa oli kengurua. Kesti hetken ennen kuin hoksasin, että auto hytkyi, koska kyseessä oli maanjäristys. Katuvalot ja liikennemerkit hytkyivät auton tahdissa ja istuin ratin takana hieman tragikoomisissa tunnelmissa. Joku oli juuri käyttänyt mun luottokorttia parilla sadalla jossain missä lie ja nyt meillä hytkyi täällä vielä maa jalkojen alta. En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä, mutta sen verran hoksasin, että peruutin pois roikkuvien liikennevalojen ja katukylttien alta, jotka olivat suoraan auton päällä. Tuo järistys oli suhteellisen pitkä kestoltaan, mutta kuten nyt voi jälkikäteen todeta, niin aika heikko kuitenkin. Se oli vain 4.4richteriä, eikä täällä tuon kokoiset järistykset aiheuta suurempaa vaaraa, kun kaikki on rakennettu ja hoidettu oikein. Pystyin ihan olemaan ylpeä itsestäni, kun auton takakontti oli täynnä kaikkea mahdollista tarvittavaa maanjäristyskamaa ja varsinkin, kun nostan joka aamu ja yö tietokoneen sohvalle, että jos tulee maanjäristys, niin se ei kilise heti pöydältä lattialle.

Tuolla risteyksessä palmujen katveessa hytkyin maanantai aamuna

Tuota maanjäristystä sitten puitiinkin loppupäivä sekä yliopistolla, että uutisissa. Facebook täyttyi heti päivityksistä, joissa kaikki heräsivät, kun sänky heilui. Myöhemmin luin, että joku näyttelijä oli Beverly Hillsissä tippunut sängystä. Luennolle ajaessa kuulin radiosta, että LAPD, Los Angelesin poliisi, oli antanut tiedotteen, jossa kehotti ihmisiä olemaan soittamatta hätänumeroon maanjäristyksen takia. Tuhansia ihmisiä oli ilmeisesti soittanut 911 ja tukkineet linjat kertoessaan, että maanjäristys tapahtui juuri. LAPD twiittasi aiheesta todeten, että maanjäristystä ei tarvitse raportoida hätänumeroon, olemme erittäin tietoisia siitä. Jälkijäristyksiä ei onneksi tullut, eikä kyseinen järistys myöskään ilmeisesti ollut ennakko järistys suuremmalle. Tai no yksi jälkijäristys oli, mutta se oli niin pieni, että meidän kampuksella sitä ei moni tuntenut.

Vauhtia tuli myös keskiviikkoon, kun kävin ostamassa sitä karkkia tuolta Northridgen kauppakeskuksesta. Ihmettelin kun yksi katu oli ihan jumissa liikenteestä ja itsekin siinä kotiinpäin körötellessä pystyi hyvin maisemia katselemaan. Myöhemmin selvisi, että yksi samansuuntainen katu parin korttelin päässä oli suljettu sen takia, että siellä oli löydetty auto täynnä pommeja. Tuo risteys missä se pommiauto oli löydetty, oli sama, missä on mun parturi ja autopesula. Tuntui siis suhteellisen lähellä. Onneksi ei mitään tapahtunut ja poliisi sai asian pois päiväjärjestyksestä.

Viikonlopun vauhdikkaimmat suunnitelmat on huomenna, kun mennään Disnelylandiin sellaisella yliopiston järjestämällä bussikyydillä. Muuten on aika vaaratonta menoa tiedossa kyllä.

Joku aika sitten oli niin voimakas saderintama täällä pari päivää, että meidän talon pohjakerros tulvi. Kaduista muuttui uloimmat kaistat joeksi ja vettä tuli aivan älyttömästi. Mun auton maavara on aika suuri, mutta jos ajoi ulommalla kaistalla, niin virtaava vesi kosketti osittain auton pohjaa. Se myös liikutti kadun varsiin parkkeerattuja autoja ympäri katuja. 

 Kun käy tankkaamassa, niin toi mainos tv käynnistyy vain siksi aikaa, kun pistooli on ylhäällä, ihan hyvä kikka pyörittää mainoksia ja säästää energiaa samalla. 

Mun autopesulan etupiha.