Campus Palm Trees

Campus Palm Trees

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kämppiksiä

Nyt on sitten pari päivää eletty saman katon alla kahden kämppiksen kanssa. Toinen kämppis on ensimmäisen vuoden opiskelija ja toinen on hieman vanhempi ja pidempään opiskellut. Minä jaan makkarin tuon nuoremman kanssa ja se toinen on hakenut huonetta vain niin, että saisi asua siinä yksin. Mukavilta tyypeiltä vaikuttaa molemmat. Ainakin tähän asti. Tänään meillä oli tapaaminen kaikkien samassa kerroksessa asuvien kanssa. Tapaamisessa käytiin läpi lähinnä yleisiä asioita, esimerkiksi sitä, että jos aikoo polttaa marihuanaa täällä niin siitä lentää automaattisesti ulos. Tapaamisessa pelattiin myös jotain seurapeliä, mitä puolet paikallaolijoista ei oikein ottanut tosissaan. Ilmeisesti täällä on suhteellisen yleistä riitautua kämppisten kanssa, koska iso osa ajasta selitettiin sitä, milloin saa hakea muuttoa eri asuntoon ja mistä syistä. Aika iso osa syistä oli kiellettyjä heti suoraan. Esimerkiksi jos kämppis on liian sotkuinen tai kuuntelee vääränlaista musiikkia, niin vaihtoa ei myönnetä. Näistä asioista pitää vaan kuulemma jutella. Tavallaan ihan looginen juttu, koska erilaisten ihmisten kanssa pitää tulla toimeen. Yliopiston asuntojen kerrosvastaavien pomo kävi pitämässä tämän puheen, jotta asia tulisi tarpeeksi selväksi. Syy siihen, miksi melkein mitään syytä vaihtoon ei hyväksytä oli myös selkeästi sanottu.

”Kun menette työelämään, niin teidän pitää vaan tulla toimeen työkavereidenne kanssa. Töissä kohtaatte niin erilaisia ihmisiä, että nyt saatte hyvää harjoitusta sitä varten. Teidän tarvitsee tuoda sitä leipää pöytään myöhemmin ja se vaatii paljon enemmän hammastenkiristystä kuin täällä asuminen.”


Eli aika selkeästi tuli asia esille. Hyväksyttäviä syitä huoneenvaihtoon ei jäänyt oikeastaan minkäänlaisia. Vain yksi mainittiin suoraan. Jos epäilee hyvin vahvasti, että kämppis on murhaaja, niin silloin on sallittua hakea huoneenvaihtoa. Toivottavasti siis en päädy hakemaan huoneen vaihtoa. Ehkä ainut mistä voi tulla haasteellista, on se, että jaan huoneen sellaisen henkilön kanssa, joka ensimmäistä kertaa muutti kotoa pois. Yleensä sellaisilla tyypeillä on hieman vaikeuksia ymmärtää äidin puuttumista kotoa. Mutta olen toiveikas, että kaikki menee ihan hyvin. Lopulta, me vietetään tuolla samassa huoneessa hyvin vähän aikaa.
Talo Vaasassa vaihtui sänkyyn Los Angelesissa.

Ainahan kuitenkin jotain erilaisia käytäntöjä ilmenee ja sellaisiakin meillä on jo löytynyt. Kengät jalassa käveleminen sisällä. Se kun ei ole Amerikassa mikään leffajuttu vaan ihan totta. Täällä ollaan todella paljon kengät jalassa sisällä. Molemmat kämppiksistä käveli yhden päivän aivan joka paikassa kengät jalassa. En ole ihan varma, mutta ehkä ne otti kengät pois kun menivät suihkuun. No otin sitten hyvin varovaisesti asian puheeksi, että olisiko ok jos otettais kengät sisätiloissa pois jalasta. Ensin puhuin asiasta tuolle vanhemmalle kämppikselle, koska hän oli matkustellut enemmän ja selvästi ymmärsi näitä kulttuurieroja paremmin. Hänelle se oli ihan ok, että kengät jätetään eteiseen, mutta sitten tämä nuorempi kämppis ei ollut ihan niin helppo. Tai oli, mutta hän ei vaan muistanut asiaa ollenkaan vähään aikaan. No muutaman kerran asiasta puhuttiin ja sen jälkeen homma hoitui. Tämä koko kenkä asia kuulostaa suomalaisen korvaan todella oudolta ja ilman yhtään epäilystä uskon, että kaikki suomalaiset ovat minun puolella tässä asiassa. Kuitenkin tässä täytyy ymmärtää tämä ero kahden kulttuurin välillä. Amerikkalaisten mielestä ei ole yhtään tippaa ihmeellistä, jos sisätiloissa ollaan kengät jalassa. Piste. Suomalaisten mielestä tämä on kauheaa. Piste. Olen suhteellisen onnellinen, että tämä asia käsiteltiin näin hyvin, koska lopputulos olisi voinut hyvinkin olla aivan toinen. Päivän ajan tuo nuorempi kämppis muuten luuli, että Suomessa otetaan sukatkin pois kun mennään sisätiloihin. Tämä oli täysin päätelmä siitä, kun minä olin kävellyt avojaloin sisällä päivän, koska satuin eilen käyttämään vain flip floppeja. Täytyy näissä erilaisuuksissa olla aina vähän varovaisiakin, jotta ei tule vahingossa astuttua kenenkään varpaille. Oli niissä varpaissa kenkiä, sukkia tai ei kumpaakaan.
Vihdoin! roskapönttö ja vessapaperia. Molempien tärkeyden huomaa vasta kun ne puuttuvat.

Tuolla vanhemmalla kämppiksellä on auto ja se on ollut jo todella tarpeen. Kävimme eilen Targetissa hakemassa ruokaa, pesuaineita, roskakorin ja kaikkea sellaista, mitä en ole joko saanut tai pystynyt tuomaan tuosta läheisestä ostoskeskuksesta. Haettiin aikalailla auton täydeltä kaikenlaista mitä maa päällään kantaa. Lisäksi tuo toinen kämppis sai jostain hommattua television ja imurin. Ihan tarpeellisia nekin. Vessapaperia meillä on aikalailla armeijan varasto tällä hetkellä, koska kaikki osti vähän niin kuin säilöön.
Dorm essentials! Ei saatu Target:ia aivan tyhjäksi, mutta hieman kuitenkin. Tuo ostoskärry oli meidän talon ala-aulassa joten hyödynsimme sitä, kun kannoimme tavarat autolta huoneen ovelle.

 
Ehkä mielenkiintoisin, mutta todella tarpeellinen, ostos oli vedensuodatin.

Tuolla vedensuodattimella on siis sellainen tarkoitus, että se poistaa metalleja ja muita myrkkyjä vedestä. Vesi lorotetaan ylhäältä sisään ja se valuu aktiivihiilisuodattimen läpi. Jotenkin tämä prosessi myös onnistuu hävittämään suhteellisen voimakkaan kloorin maun, mikä hanavedessä on. Tämä on ihan positiivinen keksintö, koska muuten kaikki vesi pitäisi ostaa pullovetenä. Suoraan hanasta tulevassa vedessä nimittäin maistuu todella selvästi kloori.

Tänään yritin metsästää kampukselta automaattia, josta pystyy ostamaan pyykkikoneeseen tarvittavan kortin ja ladata sille sisältöä. Löysin kaksi konetta eri puolilta kampusta, mutta molemmista oli kortit loppu. No, saan tämän asian hoidettua ensi viikolla. Minulla on vielä jäljellä muutama puhdas paita, joita voin käyttää. Huominen päivä on sen verran rankka, että pitää ihan henkisesti valmistautua. Luennot alkavat 9:30 aamulla ja loppuvat 5 iltapäivällä. Välissä on joku tunti suunnilleen, jossa ehdin käydä syömässä, mutta muuten ei ole kuin vartin välejä, joissa toivottavasti ehdin hölkätä seuraavalle luennolle. Se hölkkäys ei kyllä ole tuossa säässä kovin suositeltava liikkumismuoto, mutta kampuksen koon takia on varmaan pakko. Keskiviikko on vielä mielenkiintoisempi tapahtuma. Keskiviikon aikataulu on muuten sama kuin maanantaina, mutta pääsen luennoilta vasta 8 illalla. Täytyy katsoa, jos huomisen illan ohjelmaan saisin laitettua ainakin pysähdyksen liikuntakeskuksella. Voisin rekisteröityä sinne, niin tiistaina pääsisin suoraan kuntoilemaan. Samalla reissulla voisin myös kysyä siitä ulkoliikunta seikkailukerhosta.

Tällä hetkellä toivon, että kämppisten kanssa ei tulisi mitään suurempia ongelmia täällä asumisen aikana. Tietysti jännittää myös kaikki kurssit ja miten pärjään niillä. Joutuu varmasti opiskelemaan enemmän kuin nämä amerikkalaiset.

lauantai 24. elokuuta 2013

How do we get here

Nyt on kulunut sen verran monta päivää ilman uutta päivitystä, että kerrottavaa on kertynyt. Otsikon kysymykseen, miten pääsemme tänne, löytyy siis monia vastauksia. Olen kävellyt taas hyvän matkaa joka paikkaan, mutta nyt kävely tässä superlämpimässä säässä sujuu jo hieman nopeammin. Lähellä oleva ostoskeskus on ratkaissut monenlaisia haasteita. Amerikkalainen puhelinliittymä on hommattu, samoin kuin uusi tietokone vanhan tilalle. En kylläkään ottanut uutta konetta vielä käyttöön, mutta jos tulevaisuudessa ääkköset puuttuvat niin se johtuu Amerikkalaisesta koneesta.

Koska joudun ostamaan melkein kaiken elämään tarvittavan, niin olen saanut paljon asiakaspalvelua lähiaikoina. Jos joku tässä maassa toimii kuin junan vessa niin se on asiakaspalvelu. Pankkitilin avaaminen oli enemmän kuin iloinen tapahtuma. Sen lisäksi, että pankilla oli konttori kampuksella, minun ei tarvinnut osata antaa kuin passi virkailijalle ja kaikki hoitui. Lopputuloksena oli kasa pikkulahjoja palkinnoksi, Amerikkalainen debit kortti ja elämäni ensimmäinen shekkivihko.

Korruptiolahjoja


 
Yliopiston kirjakaupan asiakaspalvelu on myös aivan omaan luokkaansa. Kirjojen määrä on aivan valtava ja etsiessäni omien kurssieni kirjoja huomasin montakin asiakaspalvelun oikeaa kukkasta. Kirjat on ensinnäkin lajiteltu niin, että jokaisen kirjan paikka määräytyy sen perusteella, millä kurssilla sitä käytetään. Eli riittää, kun kauppaan menee tietoisena omasta lukujärjestyksestään. Toiseksi, henkilökuntaa on aivan älyttömästi. Heti kun aloin pyörimään tiedottoman näköisenä hyllyväleissä, sain myyjän, joka kävelytti minut jokaisen tarpeellisen kirjan luo. Asiakaspalvelun laatu ja määrä kantaa tässä maassa aivan joka paikkaan. Olen miettinyt useita kertoja, miten suomalaisesta asioinnista saisi samanlaista. Olen jopa keksinyt muutaman vastauksen, jotka mielestäni pitävät paikkansa. Alhaisemman verotuksen takia Amerikassa pystyy pitämään todella suuren määrän työntekijöitä töissä, tämä on selvä. Vastaus siihen, miksi suomalainen asiakaspalvelu on paljon vähemmän mukavaa, kuin Amerikassa, on hieman monimutkaisempi. Mielestäni tähän suurin syy löytyy asiakkaista ja yleisesti Suomen ilmapiiristä. Amerikassa asiakkaat ovat kaikki mukavia, hymyilevät, tervehtivät, nauravat, vaihtavat kuulumisia ja ovat ylipäänsä iloisia. Suomessa on niitä huonompia päiviä aika usein aika useilla ihmisillä. Pomolle ja lähimmille ystäville osataan kyllä hymyillä, mutta siihen se oikeastaan jää. Seuratessani californialaisten arkipäivää, olen huomannut, että ikuisen auringonpaisteen lisäksi kaikilla on myös ikuinen hymy. Tämä rento ilmapiiri ruokkii itse itseään ja kaikilla on mukavaa. Olen tervehtinyt niin monia tuiki tuntemattomia ihmisiä kadulla viimeisen viikon aikana, että en ole edes laskenut. Kadulla vastaan tulevat ihmiset saattavat ihan huvikseen kysyä ”miten menee”. Vastaus tähän menee suunnilleen niin, että ”kiitos hyvin, mites sulla”. Ei noiden fraasien avulla uusia ystäviä saa, mutta se tekee ilmapiirin leppoisaksi.
 
Muutama pakollinen koulutarvike



Muutama päivä sitten olin myös englanninkielen tasotestissä ja kansainvälisten opiskelijoiden orientaatiossa. Tämä tapahtuma oli tietysti maksullinen, mutta se millä se piti maksaa oli hyvinkin mielenkiintoinen. Money order. En ole ikinä kuullut moisesta, eikä ollut moni muukaan kansainvälinen opiskelija. Olin onneksi kysynyt yhdeltä ohjaajalta asiasta aiemmin. Tämä money order piti käydä ostamassa esimerkiksi postista ja muistutti hieman shekkiä. Tasotestiin jonottaessa puhuin muutamien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Testiä oli tulossa tekemään muun muassa yksi kanadalainen, jonka äidinkieli oli englanti. Täällä on todella paljon ihmisiä Aasiasta. Ihan kaikkialta Aasiasta, mutta erityisesti Kiinasta. Orientaatio oli aika peruskauraa. Kierrettiin pienissä ryhmissä kampusta, saatiin ruokaa, kuunneltiin tervetulopuheita ja sellaista. En oikein tiedä pystynkö pysymään ajan tasalla tämän yliopiston opiskelijamäärän kanssa, mutta sain päivityksen siihenkin, 39 000. Yliopiston presidentti piti yhden puheen myös uusille kansainvälisille opiskelijoille. Amerikkalaiset on todella hyviä pitämään puheita, sen huomaa uudestaan ja uudestaan joka kerta. Presidentti kehotti puheessaan muun muassa ”reach out”. Hän kannusti kaikkia tekemään uusia asioita ja tapaamaan uusia ihmisiä. Tästä innostuneena selasin läpi yliopistomme 300 erilaista clubia ja kerhoa. Katsotaan mihin kerhoihin lopulta päädyn, mutta todennäköisesti ainakin yksi ”ulkoilma seikkailu” kerho päätyy kokeilulistalle. Siinä tehtiin kaikkea mielenkiintoista, telttailusta Yosemiten kansallispuistossa surffaukseen.

Tänään oli ensimmäiset luennot ja täytyy kyllä todeta, että pienestä jännityksestä huolimatta oli todella mukavaa. Lukujärjestys siis kevyesti alkoi Amerikan talouden historia-kurssilla. Löydettyäni auditorioon, jännitys hieman kohosi, kun huomasin, että kaikki muut olivat ainakin minun ikäisiä, tai vanhempia. Eli tänne ei siis ykkösvuoden opiskelijat tule ja olisi hyvä tietääkin asioista jo jotain. Kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun professori saapui paikalle, niin jännitys katosi. Professori osasi kertoa kaiken todella rennolla tyylillä. Kävimme suuren osan ajasta läpi kurssin eri osia ja mitä voi odottaa tältä kurssilta. Mitä enemmän asiasta kuuli, sitä kiinnostuneemmaksi asiasta tuli.

Muutama kuva luentosalista




Professori selitti minkä takia tämä kyseinen kurssi on tärkeä. Hän kertoi, että pystyäkseen ymmärtämään nykyhetkeä, pitää ymmärtää ”How do we get here”. Kesken lauseen, professori yllättäen kysyi, kuinka moni paikallaolijoista oli kansainvälinen opiskelija. Nimenhuudossa olisi voinut päätellä, että paljon suurempi osa, mutta kyllä niitä käsiä kuitenkin nousi. Professori itse oli Keski-Amerikasta pienestä valtiosta alun perin. Käsien nostelun jälkeen professori selitti, että yksi Amerikan menestyksen salaisuuksista on siinä, että tänne voi tulla mistä päin maailmaa hyvänsä ja silti kutsua itseään Amerikkalaiseksi. Hän itse asiassa siteerasi Roosevelt:ia:

”You can come here from the furthest corners of the world and still call yourself an American”

Juurikin näin! Ajattelin melkein ääneen tässä vaiheessa luentoa. Tuntui niin mukavalta kuulla tämä heti ensimmäisellä luennolla. Tuossa lauseessa tiivistyy niin suuri osa siitä, miksi pidän Amerikasta ja miksi halusin tulla tänne. En ehkä ainakaan vielä kutsuisi itseäni Amerikkalaiseksi, mutta ehkä siihenkin pisteeseen päästään. Tämä yhteiskunta todellakin osaa ottaa vastaan kaikki tänne haluavat.

maanantai 19. elokuuta 2013

Muuttopäivä


Eilen pääsin vihdoin muuttamaan tähän pidempiaikaiseen asumukseen tänne kampukselle. Aamupäivä meni skypetykseen ja tavaroiden pakkailuun. Hieman taas mietitytti, että miten saan kaikki tavarat liikkumaan sen jälkeen, kun taxi tiputtaa minut Housing Officelle. Tuota tavaramäärää ei nimittäin yksi ihminen pysty kerralla liikuttamaan.

Muuttokuorma

Yllättäen aurinkoisen ja superlämpimän päivän saattelemana taxikyyti vei minut Housing Officelle. Tänne tiesin reitin todella hyvin, koska olin siellä aiemmin jo käynyt ja osasin kertoa minne ajaa. Taxin peräpeilin häipyessä horisonttiin olin tavararöykkiöni kanssa auringonpaahteessa ja kävelin toimiston ovelle. Ajatus oli, että haen avaimet ja jätän osan tavaroista toimistolle siksi aikaa, että vien ensin osan. Juttuhan olikin sitten niin, että toimistossa ei ollut valoja ja ovet oli lukossa. Olin vielä varmistanut, että sunnuntaina täällä on joku, jotta pääsen muuttamaan sisään. Sillä hetkellä iski suurehko epätoivo, kun lähettyvillä ei näkynyt yhtäkään ihmistä ja tavarani eivät vieläkään liikkuneet yksinään.
No, hammasta purren sitten näin pienen matkan päässä oven, jossa luki jotain tyyliin ”residential life services”. Paras arvaus siihen mennessä, joten ei kun laukku kerrallaan pitkään käytävään, johon ajattelin jättää tavarat siksi aikaa, että löytäisin jonkun joka osaisi auttaa. Tässä vaiheessa onneksi Housing Officen ovelle meni kolkuttelemaan kaksi muutakin ihmistä, jotka tulivat pick-upilla, joka oli täynnä muuttolaatikoita. Tunsin helpotuksen vyöryn, kun joku muukin oli samassa tilanteessa, vaikkakin tavaroineen autossa. Kannoin toista kierrosta tavaroita käytävään, jonne ajattelin ne säilöä. Tämä äiti ja tytär duo seurasivat perässäni tänne käytävään. Näin käytävän toisessa päässä jonkun tyypin jolta huutamalla sain kysyttyä, että onko täällä jossain paikka, josta sais avaimet kun on muuttamassa sisään. Helpotus oli suuri kun vastaus oli, että täällä on meillä pöytiä laitettu sitä varten ja voitte tulla tänne tekemään check in:in. Nämä paikalle ilmestyneet äiti ja tytär pitelivät ovea auki sen aikaa, että sain tavarani sisälle ja sitten menin heidän perässään ilmoittautumispöydille. Siitä alkoikin sitten seuraava mielenkiintoinen vaihe. Aula oli täynnä ihmisiä, mutta paperin suhinaa ihmeellisempää ääntä ei ollut. Olin hieman hämilläni ja seurasin mitä edellä olevat ihmiset tekivät. Hiljaisuuden syy selvisi aika pian. Jokainen huoneessa oleva oli kuuro ja kaikki puhuivat viittomakielellä. Ajattelin että tästähän tulee nyt hyvin mielenkiintoista. En oikein tiennyt, puhuuko kukaan muuta kuin viittomakieltä, mutta vaihtoehtojen puutteessa aloin omalla vuorolla vain puhumaan. Mietin, että jos katson ihmisiä suoraan silmiin, niin ehkä ne lukee huulilta tai jotenkin. Kuitenkin melkein säikähdin, kun reunimmaisena oleva nainen pomppasi pystyyn, heti kun aloin puhumaan. Hän viittoi kaiken sanomani ja puhui kaikki muiden viittomiset. Tästäkin siis selvisin. Täytettyäni kolme lomaketta (joissa mielestäni kaikissa kysyttiin samat kysymykset) sain avainkortin ja huoneeni ja talon numeron. Jätin osan matkalaukuista tuloaulaan vahdittavaksi ja lähdin etsimään mökkiäni.

Etuovelta ja vähän takaoveltakin
 




Sain aika nopeasti tavarat kannettua dorm:iini ja aloin sen jälkeen ihmetellä uutta asumustani. Odotukset olivat aikalailla kohdanneet todellisuuden, mutta keittiön kaapit ja kylpyhuoneen kalusteet eivät olleet ihan sitä mitä olin ajatellut. Keittiön kaapit ovat sellasia, että Suomessa itse säilöisin sellaisissa kaapissa työkaluja ja ehkä näppylähanskoja.
 
Ennenkuin laitoin tavaroita pöydälle, desinfioin ne jollain ostamallani super mössöllä
 
Kylpyhuoneessa on hieman haastetta kyllä kun joka paikassa on maali lohkeillut ja keskiajalta oleva muovimatto on hieman …. öklön tuntuinen suihkun jälkeen. Sisään kirjautuessa minua kehotettiin ottamaan yhteyttä omaan RA:hin, residence assistant tai room assistant tai joku sellainen se oli. Vaeltelin vähän aikaa tuossa talon aulassa ja sitten sieltä tuli yksi suunnilleen minun ikäinen nainen, joka osoittautui RA:ksi. Hän oli yllättynyt, koska ei ollut odottanut ketään vielä viikkoon. Viikon päästä on se varsinainen muuttopäivä ja silloin täällä on jengiä varmasti aivan älytön määrä. RA on henkilö jolta voi kysyä apua asumiseen liittyvissä aiheissa ja hän opastaa sitten parhaan mukaan. Mitään erikoista ei kuulemma vielä tänään ollut tapahtumassa. Kysyin RA:lta paljon kaipaamaani ruokakauppaa. Hän ei myöskään tiennyt että kampuksen vieressä olisi mitään oikeaa ruokakauppaa, mutta hän sanoi, että vähän matkan päässä on ostoskeskus, jossa on muun muassa ruokakauppa. Lisäksi hän tarjoutui heittämään minut sinne, koska oli juuri lähdössä kotiin pesemään pyykkiä.
 
Mun Residence Hall:in aulaa


 
Näkymä olohuoneen terassilta
 
Matkaa ostoskeskukseen oli joku kolme kilometriä. Olin niin innoissani tästä oikeasta ruokakaupasta, että kävin alkajaisiksi Starbucksilla. Ruokakaupassa käynti ulkomailla olikin sitten mielenkiintoinen kokemus. Tottakai suunnilleen tiesin mitä mikäkin on, mutta jouduin silti aika paljon lukemaan ainesosia ja ravintosisältöjä. Löysin kaikkea hauskaa, kuten rasvatonta Philadelphiaa. Kasvisten ja hedelmien määrä ja valikoima on todella silmiinpistävän hyvä ja suuri. Yllättäen kaikki oli myöskin halvempaa kuin Suomessa. Tai ainakin niiltä osin mitä minä osaan päätellä. Yksi pound, eli 453g, raejuustoa maksoi $2,5 esimerkiksi. Keräiltyäni ruokaa sen verran, että uskoin pystyväni kantaa ne kotiin, alkoi pitkä ja hikinen taival. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja vaikka vaihdoin ”varjoisalle” puolelle, niin varjot olivat aika vähissä. Selvisin kotiin ihmeellisen hyvin, kylläkin jo tutuksi tulleen –hikinen selkä 24/7- syndrooman saattelemana. Osittain matkantekoa auttoi myös se, että ostin siivoussangon (kyllä, asunto on todellakin siivouksen tarpeessa) jonne olin survonut kaikki painavat ostokset. Kauppareissu oli siis kunnialla vedetty läpi, mutta en kyllä tunnusta ilman autoa käyneeni kaupassa lukion ykkösen jälkeen. Tätä hetkeä ennen siis.

Helteestä johtuen en ollut yhtään nälkäinen, joten päätin lähteä ihan huvin vuoksi vielä kävelemään kampusta ympäri, vaikka jalat lauloivatkin jo aika isoon ääneen hoosiannaa. Päästyäni tältä iltapäivälenkiltä takaisin, muistin ettei minulla ole lakanaa sänkyyn. Tämä tiesi edestakaista kävelyä ostoskeskukselle ja takaisin. Onneksi siellä oli TJ Maxx. Brändikamoja kolmasosa hinnalla. Kaiken tämän kävelyn jälkeen olin aikalailla lopussa, joten päätin tehdä pikaisen pulahduksen yhteen kolmesta uima-altaasta. Oli tarpeen. Ihanat ilta-auringon rippeet paistoivat jostain kaukaa ja lämmin ilma tuntui todella hienolta pikaisen pulahduksen jälkeen.

Asumisesta kirjoitan varmasti vielä lisää, koska tämä mökin laitto vaatii hieman aikaa. Toivottavasti yksi kämppiksistä olisi ainakin jotenkin varautunut tuomaan edes jotain. Televisio ja mikro olisivat aika kovat sanat. Tai itse asiassa ennen tv:tä tulee imuri.
 
Näkymiä iltapäivälenkiltä, kampuksen ympärillä olevasta asuinalueesta


 
REC Center, eli liikuntakeskus. Ilmainen opiskelijoille, sisältää mm. lisää uima-altaita, kuntosalin, kiipeilyseinän, bilispöytiä, sisäjuoksuradan... You name it!




Kampuksella on aivan älytön määrä parkkipaikkoja ja lisäksi kolme hillitöntä parkkitaloa. Tässä kuvassa on pienin parkkitalo.

 
Valley Performing Arts Center. Yksi kampuksen rakennuksista, täällä pidetään konsertteja ja sellasia.


Kampuksella ja ylipäänsä Californiassa on todella paljon jänniä kasveja


Valley Performing Arts Center



Ensimmäisen aamupalan ainekset


Lopputulos


Ja kyllä, kaivon kansissa kauppamatkalla lukee City Of Los Angeles.
 

lauantai 17. elokuuta 2013

Elämän edellytykset

Monestakin syystä olen lähipäivinä huomannut, mitä asioita ja tavaroita tarvitsee siihen, että voi ainakin melkein normaalia elämää pyörittää. Suomesta lähdin täysin varustellusta ja viimeisen päälle laitetusta talosta, jossa oli kaikkea. Amerikkaan lähtiessä omaisuus piti kutistaa kahteen matkalaukkuun ja yhteen käsimatkatavaraan. Californiaan tullessa en tiennyt loppujen lopuksi yhtään mistään yhtään mitään, vaikka olin tehnyt todella paljon taustatyötä. Kirjaimellisesti tärkein asia ensimmäisten joukossa oli se, että olin kirjoittanut motellin osoitteen paperille ja katsonut karttaa sen verran, että osasin selittää missä päin Los Angelesia motellini oli. Taksikuski ei tiennyt yhtään minne piti ajaa, vaikka kerroin selkeästi useita eri kaupunginosia, mitä oli määränpääni lähettyvillä. Eli kannattaa ainakin tietää suhteellisen hyvin minne on menossa, jos jonnekin on menossa.

Tänne sitten päädyin kun olin perillä motellilla
 






Motellille saavuttuani huomasin, että kaikki toilettikamat olivat hävinneessä laukussa. Hammasharjaa tuli ensimmäisenä ikävä. Toilettikamojen sisällöstä muita pakollisia, heti ostettavia tavaroita olivat naamanpesuaine, kosteusvoide, partavaahto ja parran ajoon terät ja tietysti hammastahna. Nämä kaikki löytyivät onneksi vierestä olevasta apteekista. Amerikassa apteekeissa on yleisesti ottaen sellainen K-Marketin laajuinen valikoima kaikkea. Apteekin sattuminen viereiselle tontille motellini kanssa oli täysin sattuma, mutta tässä tapauksessa todella tarpeellinen sattuma. Nykyään tiedonvälitys on suuressa roolissa ihmisten elämässä ja hammasharjan jälkeen tuli ikävä puhelinta ja tietokonetta. Kumpaakaan en uskaltanut käyttää, koska molempien laturit ja adapteri olivat kadonneessa matkalaukussa. Säästin akkuja hätätapauksen varalle. Ajattelin, että voisin ladata kännykkää koneesta sen aikaa kun koneen akku kestää, jos olisi tarve. Hävinneet matkatavarat löysivät tiensä motellille kahden päivän kuluttua saapumisestani. Tässä vaiheessa elämä oli jo paljon helpompaa. Puhtaita vaatteitakin minulla on nyt sen verran, että selviän helposti siihen asti, kun parin päivän päästä löydän tieni pyykkituvalle yliopistolla.

Ruoka. Sitä ei Amerikasta puutu, sitä survoutuu esiin joka kulman takaa ja jokaisessa mainoksessa on ruokaa ja jokaisella ihmisellä on kädessään ruokaa kaikkialla. Ainut juttu tässä on se, että Amerikassa kaikkialta helposti saatava ruoka on aivan kamalaa. Oikeasti. Pizzaa, purilaisia, nugetteja, pekonia, hilloa, siirappia, ranskalaisia. Mitä epäterveellisempää, sen helpommin sen löydät. Tästä johtuen olen ollut aliravittu muutaman päivän tässä äskettäin. Viereisessä apteekissa on tarjolla kaikenlaista ruokaa, joka säilyy perinnöksi asti. Itse olen syönyt muutaman päivän ajan cashew pähkinöitä ja Aquafinan vettä. Pähkinöistä saa proteiinia ja niissä on hyviä rasvoja. Ne kuitenkin valitettavasti on kaikki suolattuja. Yliopistolla söin Subissa ja se oli kyllä hyvää ruokaa. Ja aivan uskomattoman halpaa. $5 kokonainen subi ja $1,69 puolen litran Aquafina. Aquafina on siis ihan pullotettua vettä vain, mutta se on mun mielestä parhaimman makuista pullotettua vettä. Litran Aquafina on mielestäni hauskan näköinen. Sellainen pullukka saavi.
 
Pullukka saavi
 
Motellin lähettyvillä ei ole mitään terveysruokaloita, joten olen siis keskittynyt syömään terveellisimmät osat siitä, mitä on tarjolla. Ihan nauroin yksinäni kun mietin että kun tulin tänne, niin näin ensimmäisen kerran kasviksen tai hedelmän kahden päivän päästä saapumisestani. Otin -riskin- ja menin tuossa kahden korttelin päässä olevaan Dennys ravintolaan. Se oli lähettyvillä ainut sen näköinen paikka, jossa haluaisin syödä. Kävelymatkan päässä olevat thai ja vietnamilaispaikat olivat hieman liian eksoottisen näköisiä jo kadulle asti. Dennys osoittautui todella hyväksi paikaksi! Se oli ulospäin profiloitunut pannukakku paikaksi, joten sen takia hieman epäilin. Kuitenkin löysin listalta munakkaan, johon oli käytetty vain munanvalkuaista ja pohjana oli bataattia ja muita kasviksia. Sellainen, että itsekin kotona tekisin joskus. Kasvikset maistu todella hyvälle! Itse asiassa tykkäsin Dennys paikan (lämpimästä) ruuasta sen verran paljon, että kävin siellä myös tänään syömässä. Kokosin oman purilaisen suhteellisen hyvistä vaihtoehdoista kasviksia jne. ja söin jälkiruuaksi kaksi pannukakkua. Vaahterasiirappi on syntisen hyvää. Eli ei siis aikaakaan, kun hourahdin tälle sokerintäyteiselle linjalle. No joo, ei ole kyllä tarkoitus pannukakuilla elää, että tämä sallittakoon tällä kertaa. Yliopiston läheltä olen yrittänyt Googlen kautta metsästää sellaista oikeaa ruokakauppaa, mutta en ole vielä löytänyt. Toivottavasti löytyy jostain. Mun ruokahalulla ei nimittäin riitä, että vieressä on sipsejä ja pähkinöitä myyvä putiikki.
 
Kaviksia ja vaahterasiirappia

 

Pari päivää pohdittuani noita edellä mainittuja asioita pystyin jo pohtimaan asioita myös hieman pidemmällä aikavälillä. Eilen hoksasin, että kun huomenna muutan tuonne yliopiston asuntolaan, niin siellähän ei siis ole mitään. Tai on siellä. Sänky, kirjoituspöytä ja tollain. Kuitenkaan astioita, pyyhettä, haarukkaa tai mitään muutakaan siellä ei ole. Eikä muuten tulekaan vielä vähään aikaan, kun mun kaikki kolme kämppistä muuttavat vasta viikon päästä silloin, kun on yleinen muuttopäivä. Eli tämä taloustavaroiden puute tuli siis ratkaista ainakin osittain. Lähettyvillä ei tosiaan ole mitään sellaista kauppaa/kauppoja, josta voisin ostaa keittiötarvikkeita tai peiton ja tyynyjä. No tietysti kun, oikein -kunnolla- asiaa pohtii, niin IKEA tulee ensimmäisenä mieleen. Googlehan kertoikin sitten, että lähin IKEA on Burbank:issa, eli 17 mailin päässä. Otin siis lauantain ohjelmalle IKEA reissun! Kuulostaa siis ihan perus lauantailta. Vaikka ei siitä kyllä ihan sellainen ehkä tullut. Autoa ei ole ja ajokortin takia sen hankkimista täytyy viivästyttää ainakin kuukaudella, vähän yli. Eli taxi siis. Motellin respa tilasi minulle taxin ja sitten mentiin. Ihan ilman mitään rasistista taka-ajatusta, olo oli aikalailla hupaisa kun huristeltiin sillä suhteellisen vanhalla vihreällä (ei todellakaan ollut Prius!) kolisevalla kotterolla San Fernando Valleyn katuja pitkin. Tämän intialaisen tunnelman kruunasi taxikuski jolla oli pidempi parta kuin Joulupukilla ja turbaani päässä. Taxikuskilla ei ollut hajuakaan minne mennään, joten taas oli tarpeen, että osasin selittää minne piti ajaa. Olisin osannut itsekin ajaa tuonne IKEAlle, joten ihan olin siis yllättynyt. Mun ajama auto varmaan päätyisi muutenkin vahingossa IKEAlle. Perille päästyäni piti selvittää ensin, miten pääsen takaisin. Olin varautunut ajatukseen, että IKEAn vieressä oleva kauppakeskus oli niin pieni (Kampin kokoinen), että siellä ei välttämättä olisi taxi tolppaa. No ei ollut. Piti käydä Old Navy:stä ostamassa ohut valkea huppari aurinkosuojaksi, niin kysyin samalla taxiasiaa myyjältä. Antoi muutaman hyvän vinkin minkä kadun varteen kannattaisi mennä seisomaan ja olin onnellinen. Kävelin vieressä olevaan IKEAan, joka oli tavallaan aivan samanlainen kuin muut näkemäni IKEAt, mutta silti vähän erilainen. Ainakaan ennen ei ole IKEAn seinän vierustalla palmuja kasvanut.



 
Sisään astuessa oli kyllä kotoisa tunnelma. Samat kärryt ja servietit siellä vastaan tuli. Keräilin kärryn täyteen tavaraa, vaikka en ollut aivan varma kuka ja miten ne kantaa minnekään missä on taxi. Ajattelin, että on sitä isompiakin asioita tässä elämässä tehty kuin ostoksia kannettu. Hommasin muuten IKEA family kortin. Sain yhdet lautaset halvemmalla sen ansiosta. Kassan jälkeen piti hetken aikaa kysellä ja etsiskellä paikkaa, josta joku pystyisi tilaamaan minulle taxin. Tässä vaiheessa olin tuloksessa, että täyden ostoskärryn kanssa ei todellakaan kävellä kahta korttelia sille kadulle, missä taxin saanti vaikutti parhaalta. Lopulta löysin paikan josta pystyin tilaamaan taxin ja matka takaisin hotellille alkoi. Paluumatka oli mukava. Taxikuski oli mukava ja juteltiin koko matka. Sanoin että ajetaan katuja pitkin, ei moottoritietä. Sillain sain hieman mielenkiintoisemmat maisemat ja pääsin katsomaan kaupunginosia taxin ikkunan läpi. Nyt olen siis ainakin osittain huomenna valmis siirtämään koko elämän kolmessa matkalaukussa ja kolmessa IKEA kassissa yliopistolle.
 
Tämä auton puute on todella elämää muuttava asia. IKEA reissua ei Suomessakaan tehdä ilman autoa, mutta IKEAan sentään pääsee julkisilla. Eniten auton puute ehkä tällä hetkellä haittaa ruuan metsästystä. Ne oikeat ruokakaupat kun ovat kaikki sen verran kaukana, että olisi pakko olla auto. Taxilla meneminen on kaikkea muuta kuin ilmaista, vaikka kylläkin selvästi halvempaa kuin Suomessa. No, uskon että asia helpottuu paljon huomenna, kun pääsen tuonne kampukselle. Silloin ei tarvitse ainakaan huolehtia kodin ja yliopiston välisestä matkasta. Ihan huomaan miten katson jokaisen ison SUV:n perään tuolla kaduilla. Eli siis niskat on nurin kokoajan, koska autot ovat todella isoja. Öisin, ilmeisesti kun suuri osa töissä käyvistä on nukkumassa, autojen koko pienenee. Silloin ulkona liikkuu paljon pienempiä autoja kuin aamulla ja päivällä, kun on työmatkaliikennettä.

Huomaan miten alan pikkuhiljaa tottua tähän elämänmenoon tietyiltä osin. Hoen kokoajan anteeksi ja kiitos joka paikassa joka asiasta. Hymyilen todella paljon ja pienet ongelmat (kuten matkalaukun häviäminen tai liian pitkä kävelymatka) eivät oikeastaan häiritse ollenkaan. Kaikki on niin positiivista ja aurinkoista, että ei täällä oikeasti voi mököttää. Californialaiset ovat ehkä siinä mielessä Amerikan itä suomalaisia, että täällä on todella rento meno kaikkialla.

perjantai 16. elokuuta 2013

Kassialma


Pääsin sitten vihdoin perille Californiaan! Olo on hieman epärealistinen ja uskomaton ja kaikkea muuta samaan aikaan. Lento meni jotenkin jännässä horroksessa. 17h 30 min meni yllättävän nopeasti, vaikka nuokahtelinkin jo loppupäässä. San Franciscossa minulle selvisi että toinen matkalaukuista oli hävinnyt. Sen lisäksi satuin vielä huomaamaan kun laukkuja lastattiin koneeseen, että minun viimeinenkin matkalaukku melkein jätettiin Friscoon. Miehet, jotka nosteli laukkuja koneeseen, olivat laittaneet sen hihnalle ja ottivat sitten kuitenkin sen pois siitä. Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli alkaa huutamaan, mutta kutsuin kuitenkin lentoemännän ja selitin nille että sanokaa noille tyypeille että ton laukun täytyy tulla tänne koneeseen kun mun toinen laukku on hävitetty jo! Johtuen joko mun pyynnöstä tai jostain muusta, sain onneksi toisen laukuistani perille LAX:lle.

Väsymyksestä huolimatta taximatka motellille oli mielenkiintoinen. Joka paikassa tuntui olevan sellaista sumua. Tätä samaa sumua oli Friscossa myös. Kyse ei nyt siis ole saastesumusta vaan ihan lämpimästä höyrystä. Ilmeisesti yöksi kun vähän ”viilenee” niin se aiheuttaa tämän. Matkan aluksi oli sellainen pieni haaste, kun taxikuskilla ei ollut hajuakaan minne piti mennä. No minä sitten selittelin siinä että se on Pohjois LA:ta ja kertoilin mitä siinä on lähettyvillä. Onneksi olin ottanut asioista selvää etukäteen. Matka motellille kesti vajaan tunnin. Liikenne sujui todella nopeasti aluksi, mutta sitten se vain pysähtyi yllättäen. Täällä tosiaan ruuhkia syntyy mitä mielenkiintoisimmista syistä. Nelikaistainen (yhteen suuntaan neljä kaistaa siis) motari seisahteli ja hidasteli todella pitkään, mutta kyllä sitä silti eteenpäin pääsi. Tällöin kello oli siis noin 7:30 illalla. Melkein kaikki taxit oli muuten Priuksia. Se oli hauska havainto, mutta toisaalta, Californian myydyin auto on Prius. Motellille saavuttuani en kokenut mitään sen suurempia yllätyksiä. Huone oli just sellainen kuin odotin. Ihan perussiisti, seinät paperinpaksuisia ja sillain. Menettelee hyvin väliaikaiseksi asunnoksi.
 
 

Tässä muutama kuva yliopiston hyper suuresta kirjastosta


 
Sitten vielä Student Unionin alueelta. Siellä löytyy mm. yksi pankki ja monia ravintoloita.


Aamupala oli yhdenlainen kokemus sinänsä seuraavana päivänä. Heräsin hyvissä ajoin jo hieman vaille 6 aamulla. Aamupala koostui paahtoleivistä, bageleista, kahvista, appelsiinimehusta, cream cheesista ja hillosta. Ja siis tuossa oli oikeasti kaikki mitä oli tarjolla. No, kyllä selviän pari päivää noilla. Syönnin jälkeen suuntasin matkani yliopistolle. Tiesin kyllä että sinne oli pitkä matka, mutta se matka olikin oikeasti todella pitkä! Mennessä on koko matka ylämäkeä ja aurinko kyllä lämmitti ihan kivasti vaikka kello olikin vasta 8 ja aurinko aika alhaalla. Selvittyäni yliopistolle huomasin, miten valtava kampus oikeasti oli. Kun olin ”perillä” kampuksen reunalla, niin olinkin oikeasti vasta 80% perillä. Ensimmäisenä piti suunnistaa international officeen, jonka löysin kysymällä yliopiston kirjakaupasta kävelyohjeet. Joku kilometri sinne oli noin suunnilleen. Päästyäni kansainvälisten opiskelijoiden toimistoon hoitelin siellä ilmoittautumisen, tulostelin joitain pakollisia papereita ja hoidin muita käytännön asioita. Pystyin samalla hieman kyselemään suuntimaa muutamalle muulle paikalle missä asioita piti hoitaa. Tallustelin samalla reissulla myös opiskelijakortin ostopaikalle, kiertelin kampusta, kävin asuntotoimistossa ja tutustuin yliopiston kirjakauppaan. Kirjakauppa oli todella positiivinen yllätys! Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mm. Applen pop up store ja kaikkia opiskelukirjoja sekä muuta opiskeluun tarvittavaa. Ja hienointa oli ehkä se, että voin käyttää täysin sellaisia vihkoja, kyniä, teekuppeja, sateenvarjoja jne jne joissa kaikissa lukee CSUN tavalla tai toisella. Olin ihan innoissaan kun kiertelin kirjakaupassa. Kaikissa paikoissa missä asioin yliopistolla, oli todella mukava palvelu. Varsinkin housing officessa joku suunnilleen minun ikäinen nainen auttoi minua ja kertoi todella mukavasti kaikkiin kysymyksiin vastaukset. Pääsen sittenkin muuttamaan jo 18 päivä yliopiston asuntoon, kun alun perin luulin että pääsen vasta 25 päivä. Tämä oli todella hyvä, koska matka motellilta yliopistolle on suhteellisen pitkä. Tämä on hyvä myöskin sen takia, että pääsen pesemään pyykkiä ja pääsen salille.
Iltapäivällä kävellessäni motellille takaisin kävelin hieman eri reittiä kuin tuota kuusikaistaista boulevardia, jossa on autoliikkeitä ja korjausputiikkeja. Kävelin osittain omakotitaloalueen läpi. Tämä alue on sellaista keskiluokkaa-alempaa keskiluokkaa. Riippuu hieman mistä kohtaa katsoo. Hieman suurempien boulevardien ja streetien varrella on apartment taloja. Jokaisessa apartmentissa tuntuu olevan aidatut pihat ja parkkialueet. Yöllä kohtasin country biisiä laulavan kodittoman ihmisen joka työnsi ostoskärryissä koko omaisuuttaan. Mun mielestä on aivan mahtavaa miten paljon erilaisuutta täällä on. Aivan siis joka mielessä. Minun aksentti ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa kenessäkään, koska täällä ihan tämä normi asukaskunta koostuu niin monenlaisista ihmisistä joilla kaikilla on erilainen aksentti. Tämä on juuri sitä diversity:ä mitä halusinkin! Täällä ei paljon perussuomalaiset juhlisi. Sen lisäksi että olin itse menettänyt yhden oman kassin lentoyhtiön vuoksi, tavannut oikeasti kadulla asuva kassialman, olin myös itse kassialma. Hävinneessä matkalaukussa oli minun laukku, johon normaalisti survoisin lompakon jne. Mutta koska sitä ei ollut, niin kannoin tavaroitani muovipussissa ympäri katuja ja kampusta. Never laugh at anybody, because you might be the next one laughed at!

Loppuun vielä muutama kuva tuosta Reseda Boulevadilta, missä mun motelli on. Kuten huomaa kuvista, niin kaduilla ei kävellä, vaan ajetaan autolla. Kävellessäni yliopistolle ja takaisin, kohtasin yhetensä 6 tai 7 ihmistä 5 kilometrin matkalla. Kaksi heistä halusi pummia rahaa.



Aurinko paistaa niin korkealta, että käytännöllisesti katsoen aamu 9 jälkeen ei ole minkäänlaisia varjoja. Lämpöasteita on helposti yli 30C.
 



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Aivan kuin Strömsössä


Kaikki asiat eivät tietenkään aina mene niin kuin elokuvissa, joten niistä saa hyvin tekstiä tänne blogiin. Nyt on kulunut todella pitkä aika edellisestä päivityksestä, mutta johtuu aivan täysin ylibuukatusta kesästä kaikin puolin. Lähtö on jo niin lähellä, että läksiäiset on ystäville jo pidetty ja viimeisen kerran sukulaisia näen viikonlopun aikana.

Opiskeluun liittyen kurssikorvaavuudet ovat tuottaneet selvästi enemmän työtä kuin mitä odotin. Tällä hetkellä minulla on sen verran korvattuja unit:teja (opintopiste) että se ei vastaa edes yhden vuoden opiskelua. Suureksi ongelmaksi on muodostunut tämä suomen kieli. Yliopistoni täällä Suomessa ei tarjoa kandin kursseihin englanninkielisiä käännöksiä, koska kandiohjelmani täällä oli kokonaan suomenkielinen. Sinänsä ihan loogista, mutta tällä hetkellä se on hieman huono juttu. Olen käynyt läpi minun Bachelors degreehen liittyviä kursseja jo niin monesti, että osaan varmasti kaikki kohta ulkoa. Todennäköisesti onnistun kehittämään vielä jonkin verran pisteitä lisää. Osasta olen jo ollut yhteydessä yliopistoon ja osaan tarvitsen käännöksen kurssiselosteista. Todennäköisesti ostan käännökset suomalaiselta toimistolta, jotta ovat sitten hyväksyttäviä ne käännökset. Kysyin kyllä yliopistolta mitä vaatimuksia heillä on käännöstoimiston suhteen, sieltä vastattiin että voin käyttää mitä vain toimistoa. Käännösten avulla ja muutamalla muulla takataskussa olevalla kikka kolmosella yritän päästä siihen että hyvitettyjä unitteja olisi 50. Koko kandintutkinto on 120 units. Tuo 50 hyvitetyn unitin raja on siinä mielessä kipuraja, että sitten pystyisin kahdessa vuodessa tekemään kandidaatintutkinnon loppuun. Vaikka tämä hyvitysten pieni määrä on välillä ollut jopa, ärsyttävä niin yritän ajatella sen positiivisesti. Mitä enemmän opiskelen USAn puolella, sitä valmiimpi olen myös työelämään kyseisessä maassa. Saan tutustua todella laajasti erilaisiin aiheisiin ja opin syvällisemmin, miten asioita hoidetaan Amerikassa. Tämä tulevan opiskelun tiukka tahti kyllä todennäköisesti johtaa siihen, että kesälomaa on vuoden päästä maksimissaan viikko ja muutenkaan ylimääräistä aikaa ei taida jäädä niin, että pystyisin tulemaan kesätöihin Suomeen.

Ensimmäinen lukujärjestys tälle syksyn semesterille on minulle tehty valmiiksi. Tai siis kaikille kansainvälisille opiskelijoille ensimmäinen lukujärjestys tehdään valmiiksi. Yliopiston suuresta opiskelijamäärästä (joka oli muuten kesän aikana kasvanut 34 000sta 36 000teen) johtuen meillä on unit rajat ilmoittautumisille. Eli jokaisessa semesterissä on rajoitettu se määrä unitteja, mihin voit ilmoittautua. Muistaakseni se raja on 16 unittia ja minulla on nyt tässä lukujärjestyksessä 15 tai 16. Näiden kahden pitkän semesterin lisäksi on summer term ja tammikuun kestävä winter term. Kurssit, joihin minut on laitettu, ovat kyllä todella mielenkiintoisia. Tai mielenkiintoisia ne ovat jos ei tunne tutkinnon sisältöä CSUN:ssä. Kurssit sisältävät muun muassa :

Musiikki elokuvissa
Yhdysvaltojen talouden historia
Maapallon maantiede ja kyseisen kurssin labrakurssi

Lisäksi on yksi englanninkurssi ja jokin, ilmeisesti yliopisto opintoihin orientoiva kurssi. Ottaen huomioon, että luen kauppatieteitä, nuo kurssit ovat todella mielenkiintoisia. California State University systeemissä tutkinnot ovat kuitenkin jaettu sisällöllisesti kahteen osaan. Toisen pääotsikon suomentaisin yleissivistäviksi opinnoiksi ja toisen pääaine opinnoiksi. Edellä mainitut hauskat kurssit ovat siis niitä yleissivistäviä. Itse asiassa kaikki nuo kurssit vaikuttavat todella mielenkiintoisilta, vaikka eivät ole tuota talouskurssia vaille yhtään minun alaa. Eniten jännitän kuitenkin englanninkielen kursseja. Niissä kun ulkomaalaisuus on ehkä vaikeuttava tekijä. Tätä jännitystä lievensi kuitenkin eilen saapunut meili, jossa opettaja laittoi kaikille tervetuloa kurssille jne.  Vastasin kyseiseen meiliin, koska siinä pyydettiin varmistamaan kurssille tuleminen ja muutama muu juttu. Lisäksi laitoin meiliin, että olen ensimmäistä kertaa tulossa CSUN:iin ja sanoin toivovani että englannin taitoni ovat tarpeeksi hyvät kyseiselle kurssille. Sain hieman boostausta opettajan vastauksesta, jossa hän totesi että äskeisen meilin perusteella ainakin tulet pärjäämään todella hyvin. Kyllä uskon itsekin selviäväni. Mielenkiintoista kaikissa kursseissa on se, että luentoja on vain kaksi, mutta joissakin vain yksi kerta viikossa. Olettaisin että kotiin jäävän työn määrä on siis aika suuri. Tätä näkemystä tukee aika hyvin se, että esimerkiksi tuolle enkun kurssille on kolme kirjaa, jotka on pakko olla mukana ensimmäisestä päivästä alkaen. Toivon että minä en joudu läräämään sanakirjaa sillä aikaa kun muut kirjoittavat kolmen sivun esseetä Shakespearen sielunelämästä keskiajalla……


Kurssikorvaavuuksien ja lukujärjestyksen lisäksi yksi polttava aihe on lähiaikoina ollut asunto. Minulle on siis varmasti paikka yliopiston soluasunnossa, mutta varsinaista osoitetta en ole vielä saanut. Pientä jännitysmomenttia alkaa olemaan, kun lähtöön on enää kuusi päivää eikä ole asuntoa. Olin eilen taas yhteydessä student housingiin ja kysyin, olisiko mahdollista nopeuttaa tätä prosessia ja saada asunto ennen kuin tulen. Vastaus tuli suhteellisen nopeasti. Kuulemma 18 elokuuta pääsee muuttamaan sisään. Sehän sopii oikein mainiosti kun ottaa huomioon että 14 päivä saavun Los Angelesiin. Nyt täytyy sitten todennäköisesti mennä motelliin tai jotain sellaista. Minullahan oli jo kaksi kämppäkaveria soluun olemassa, mutta silloin kun varsinainen asuntojen jako oli menossa, niin en saanut valituksi mitään online palvelusta, koska se meni tukkoon suuren käyttäjämäärän takia. No, uskon että tämäkin asia järjestyy, täytyy vielä varmistaa omalta kansainväliseltä ohjaajalta, onko mahdollista heidän kauttaan päästä jonnekin yöksi, ettei tarvitsisi motelliin mennä.

Hoidettavien asioiden lista on ollut todella pitkä myös täällä Suomen päässä. Rokotuksia en joudu onneksi ottamaan kuin yhden, meningokokki. Kaikki muut vaaditut rokotteet olivat sellaisia, mitä suomalaisille pistetään vauvana. Muuton, Kelan asioiden, verotoimiston ja muiden vastaavien kanssa kun joutuu selvittelemään erinäisiä asioita, niin tuntuu kuin olisi palkkatyön lisäksi töissä myös itselleen iltaisin. Osasin kyllä aavistaa, että muutto tuo paljon haasteita mukanaan, mutta ehkä hieman aliarvioin haasteet silti. Olen kyllä oppinut todella paljon tämän prosessin aikana. Ymmärrän paljon paremmin jo sen, että jotkin viranomaisten tai vastaavien kanssa toimitettavat asiat on vain pakko tehdä tietyllä tavalla, vaikka se tuntuisi raskaalta. Toisaalta olen myös oppinut pitämään paremmin puoliani erilaisissa tilanteissa ja vaatia minulle kuuluvia asioita oikeassa paikassa. Uskon ettei tämä oppiminen tähän jää, mutta hyvään vauhtiin olen päässyt.

Tälle päivälle olisi varattuna aikaa siihen, että käyn etsimässä matkalaukun. Tosiaan kun varasin sen lennon niin, että saan viedä kaksi matkalaukkua, niin toinen veska puuttuu vielä. Pitäisi varmaan muutenkin kohta alkaa harkitsemaan, että mitä ottaa mukaan. Vaikka lähtö lähestyy kokoajan, en oikeastaan kovin monesti ole saanut sellaisia hetkiä, että olisin panikoitunut jonkin asian suhteen. Olen ajatellut ottaa lähinnä kesävaatteita, koska ilmasto on niin lämmin, että keskitalvellakin voi päivällä kävellä shortseissa ulkona. Yöt ovat talvella hieman ”kylmempiä”, jossain +12-  +15 välillä. Eli ehkä pitää muutamat farkut ja huppari pakata ihan muodon vuoksi. En kyllä ajatellut ottaa kuin yhden nahkatakin ja kaikki muut takit saa jäädä Suomeen. Varmaankin flip floppeja pakkaan kengistä vain mukaan! (No ehkä muutamat muutkin).

Asiaa riittää kirjoitettavaksi sen verran paljon, että kirjoitan mahdollisimman paljon näistä lähtövalmisteluista ennen kuin lento lähtee. Sen jälkeen kaikki kirjoitukset liittyvät varmasti Californiassa tapahtuviin asioihin, koska kaikki tulee olemaan niin uutta ja mielenkiintoista!