Campus Palm Trees

Campus Palm Trees

perjantai 16. elokuuta 2013

Kassialma


Pääsin sitten vihdoin perille Californiaan! Olo on hieman epärealistinen ja uskomaton ja kaikkea muuta samaan aikaan. Lento meni jotenkin jännässä horroksessa. 17h 30 min meni yllättävän nopeasti, vaikka nuokahtelinkin jo loppupäässä. San Franciscossa minulle selvisi että toinen matkalaukuista oli hävinnyt. Sen lisäksi satuin vielä huomaamaan kun laukkuja lastattiin koneeseen, että minun viimeinenkin matkalaukku melkein jätettiin Friscoon. Miehet, jotka nosteli laukkuja koneeseen, olivat laittaneet sen hihnalle ja ottivat sitten kuitenkin sen pois siitä. Siinä vaiheessa olisi tehnyt mieli alkaa huutamaan, mutta kutsuin kuitenkin lentoemännän ja selitin nille että sanokaa noille tyypeille että ton laukun täytyy tulla tänne koneeseen kun mun toinen laukku on hävitetty jo! Johtuen joko mun pyynnöstä tai jostain muusta, sain onneksi toisen laukuistani perille LAX:lle.

Väsymyksestä huolimatta taximatka motellille oli mielenkiintoinen. Joka paikassa tuntui olevan sellaista sumua. Tätä samaa sumua oli Friscossa myös. Kyse ei nyt siis ole saastesumusta vaan ihan lämpimästä höyrystä. Ilmeisesti yöksi kun vähän ”viilenee” niin se aiheuttaa tämän. Matkan aluksi oli sellainen pieni haaste, kun taxikuskilla ei ollut hajuakaan minne piti mennä. No minä sitten selittelin siinä että se on Pohjois LA:ta ja kertoilin mitä siinä on lähettyvillä. Onneksi olin ottanut asioista selvää etukäteen. Matka motellille kesti vajaan tunnin. Liikenne sujui todella nopeasti aluksi, mutta sitten se vain pysähtyi yllättäen. Täällä tosiaan ruuhkia syntyy mitä mielenkiintoisimmista syistä. Nelikaistainen (yhteen suuntaan neljä kaistaa siis) motari seisahteli ja hidasteli todella pitkään, mutta kyllä sitä silti eteenpäin pääsi. Tällöin kello oli siis noin 7:30 illalla. Melkein kaikki taxit oli muuten Priuksia. Se oli hauska havainto, mutta toisaalta, Californian myydyin auto on Prius. Motellille saavuttuani en kokenut mitään sen suurempia yllätyksiä. Huone oli just sellainen kuin odotin. Ihan perussiisti, seinät paperinpaksuisia ja sillain. Menettelee hyvin väliaikaiseksi asunnoksi.
 
 

Tässä muutama kuva yliopiston hyper suuresta kirjastosta


 
Sitten vielä Student Unionin alueelta. Siellä löytyy mm. yksi pankki ja monia ravintoloita.


Aamupala oli yhdenlainen kokemus sinänsä seuraavana päivänä. Heräsin hyvissä ajoin jo hieman vaille 6 aamulla. Aamupala koostui paahtoleivistä, bageleista, kahvista, appelsiinimehusta, cream cheesista ja hillosta. Ja siis tuossa oli oikeasti kaikki mitä oli tarjolla. No, kyllä selviän pari päivää noilla. Syönnin jälkeen suuntasin matkani yliopistolle. Tiesin kyllä että sinne oli pitkä matka, mutta se matka olikin oikeasti todella pitkä! Mennessä on koko matka ylämäkeä ja aurinko kyllä lämmitti ihan kivasti vaikka kello olikin vasta 8 ja aurinko aika alhaalla. Selvittyäni yliopistolle huomasin, miten valtava kampus oikeasti oli. Kun olin ”perillä” kampuksen reunalla, niin olinkin oikeasti vasta 80% perillä. Ensimmäisenä piti suunnistaa international officeen, jonka löysin kysymällä yliopiston kirjakaupasta kävelyohjeet. Joku kilometri sinne oli noin suunnilleen. Päästyäni kansainvälisten opiskelijoiden toimistoon hoitelin siellä ilmoittautumisen, tulostelin joitain pakollisia papereita ja hoidin muita käytännön asioita. Pystyin samalla hieman kyselemään suuntimaa muutamalle muulle paikalle missä asioita piti hoitaa. Tallustelin samalla reissulla myös opiskelijakortin ostopaikalle, kiertelin kampusta, kävin asuntotoimistossa ja tutustuin yliopiston kirjakauppaan. Kirjakauppa oli todella positiivinen yllätys! Kaikkea maan ja taivaan väliltä, mm. Applen pop up store ja kaikkia opiskelukirjoja sekä muuta opiskeluun tarvittavaa. Ja hienointa oli ehkä se, että voin käyttää täysin sellaisia vihkoja, kyniä, teekuppeja, sateenvarjoja jne jne joissa kaikissa lukee CSUN tavalla tai toisella. Olin ihan innoissaan kun kiertelin kirjakaupassa. Kaikissa paikoissa missä asioin yliopistolla, oli todella mukava palvelu. Varsinkin housing officessa joku suunnilleen minun ikäinen nainen auttoi minua ja kertoi todella mukavasti kaikkiin kysymyksiin vastaukset. Pääsen sittenkin muuttamaan jo 18 päivä yliopiston asuntoon, kun alun perin luulin että pääsen vasta 25 päivä. Tämä oli todella hyvä, koska matka motellilta yliopistolle on suhteellisen pitkä. Tämä on hyvä myöskin sen takia, että pääsen pesemään pyykkiä ja pääsen salille.
Iltapäivällä kävellessäni motellille takaisin kävelin hieman eri reittiä kuin tuota kuusikaistaista boulevardia, jossa on autoliikkeitä ja korjausputiikkeja. Kävelin osittain omakotitaloalueen läpi. Tämä alue on sellaista keskiluokkaa-alempaa keskiluokkaa. Riippuu hieman mistä kohtaa katsoo. Hieman suurempien boulevardien ja streetien varrella on apartment taloja. Jokaisessa apartmentissa tuntuu olevan aidatut pihat ja parkkialueet. Yöllä kohtasin country biisiä laulavan kodittoman ihmisen joka työnsi ostoskärryissä koko omaisuuttaan. Mun mielestä on aivan mahtavaa miten paljon erilaisuutta täällä on. Aivan siis joka mielessä. Minun aksentti ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa kenessäkään, koska täällä ihan tämä normi asukaskunta koostuu niin monenlaisista ihmisistä joilla kaikilla on erilainen aksentti. Tämä on juuri sitä diversity:ä mitä halusinkin! Täällä ei paljon perussuomalaiset juhlisi. Sen lisäksi että olin itse menettänyt yhden oman kassin lentoyhtiön vuoksi, tavannut oikeasti kadulla asuva kassialman, olin myös itse kassialma. Hävinneessä matkalaukussa oli minun laukku, johon normaalisti survoisin lompakon jne. Mutta koska sitä ei ollut, niin kannoin tavaroitani muovipussissa ympäri katuja ja kampusta. Never laugh at anybody, because you might be the next one laughed at!

Loppuun vielä muutama kuva tuosta Reseda Boulevadilta, missä mun motelli on. Kuten huomaa kuvista, niin kaduilla ei kävellä, vaan ajetaan autolla. Kävellessäni yliopistolle ja takaisin, kohtasin yhetensä 6 tai 7 ihmistä 5 kilometrin matkalla. Kaksi heistä halusi pummia rahaa.



Aurinko paistaa niin korkealta, että käytännöllisesti katsoen aamu 9 jälkeen ei ole minkäänlaisia varjoja. Lämpöasteita on helposti yli 30C.
 



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Aivan kuin Strömsössä


Kaikki asiat eivät tietenkään aina mene niin kuin elokuvissa, joten niistä saa hyvin tekstiä tänne blogiin. Nyt on kulunut todella pitkä aika edellisestä päivityksestä, mutta johtuu aivan täysin ylibuukatusta kesästä kaikin puolin. Lähtö on jo niin lähellä, että läksiäiset on ystäville jo pidetty ja viimeisen kerran sukulaisia näen viikonlopun aikana.

Opiskeluun liittyen kurssikorvaavuudet ovat tuottaneet selvästi enemmän työtä kuin mitä odotin. Tällä hetkellä minulla on sen verran korvattuja unit:teja (opintopiste) että se ei vastaa edes yhden vuoden opiskelua. Suureksi ongelmaksi on muodostunut tämä suomen kieli. Yliopistoni täällä Suomessa ei tarjoa kandin kursseihin englanninkielisiä käännöksiä, koska kandiohjelmani täällä oli kokonaan suomenkielinen. Sinänsä ihan loogista, mutta tällä hetkellä se on hieman huono juttu. Olen käynyt läpi minun Bachelors degreehen liittyviä kursseja jo niin monesti, että osaan varmasti kaikki kohta ulkoa. Todennäköisesti onnistun kehittämään vielä jonkin verran pisteitä lisää. Osasta olen jo ollut yhteydessä yliopistoon ja osaan tarvitsen käännöksen kurssiselosteista. Todennäköisesti ostan käännökset suomalaiselta toimistolta, jotta ovat sitten hyväksyttäviä ne käännökset. Kysyin kyllä yliopistolta mitä vaatimuksia heillä on käännöstoimiston suhteen, sieltä vastattiin että voin käyttää mitä vain toimistoa. Käännösten avulla ja muutamalla muulla takataskussa olevalla kikka kolmosella yritän päästä siihen että hyvitettyjä unitteja olisi 50. Koko kandintutkinto on 120 units. Tuo 50 hyvitetyn unitin raja on siinä mielessä kipuraja, että sitten pystyisin kahdessa vuodessa tekemään kandidaatintutkinnon loppuun. Vaikka tämä hyvitysten pieni määrä on välillä ollut jopa, ärsyttävä niin yritän ajatella sen positiivisesti. Mitä enemmän opiskelen USAn puolella, sitä valmiimpi olen myös työelämään kyseisessä maassa. Saan tutustua todella laajasti erilaisiin aiheisiin ja opin syvällisemmin, miten asioita hoidetaan Amerikassa. Tämä tulevan opiskelun tiukka tahti kyllä todennäköisesti johtaa siihen, että kesälomaa on vuoden päästä maksimissaan viikko ja muutenkaan ylimääräistä aikaa ei taida jäädä niin, että pystyisin tulemaan kesätöihin Suomeen.

Ensimmäinen lukujärjestys tälle syksyn semesterille on minulle tehty valmiiksi. Tai siis kaikille kansainvälisille opiskelijoille ensimmäinen lukujärjestys tehdään valmiiksi. Yliopiston suuresta opiskelijamäärästä (joka oli muuten kesän aikana kasvanut 34 000sta 36 000teen) johtuen meillä on unit rajat ilmoittautumisille. Eli jokaisessa semesterissä on rajoitettu se määrä unitteja, mihin voit ilmoittautua. Muistaakseni se raja on 16 unittia ja minulla on nyt tässä lukujärjestyksessä 15 tai 16. Näiden kahden pitkän semesterin lisäksi on summer term ja tammikuun kestävä winter term. Kurssit, joihin minut on laitettu, ovat kyllä todella mielenkiintoisia. Tai mielenkiintoisia ne ovat jos ei tunne tutkinnon sisältöä CSUN:ssä. Kurssit sisältävät muun muassa :

Musiikki elokuvissa
Yhdysvaltojen talouden historia
Maapallon maantiede ja kyseisen kurssin labrakurssi

Lisäksi on yksi englanninkurssi ja jokin, ilmeisesti yliopisto opintoihin orientoiva kurssi. Ottaen huomioon, että luen kauppatieteitä, nuo kurssit ovat todella mielenkiintoisia. California State University systeemissä tutkinnot ovat kuitenkin jaettu sisällöllisesti kahteen osaan. Toisen pääotsikon suomentaisin yleissivistäviksi opinnoiksi ja toisen pääaine opinnoiksi. Edellä mainitut hauskat kurssit ovat siis niitä yleissivistäviä. Itse asiassa kaikki nuo kurssit vaikuttavat todella mielenkiintoisilta, vaikka eivät ole tuota talouskurssia vaille yhtään minun alaa. Eniten jännitän kuitenkin englanninkielen kursseja. Niissä kun ulkomaalaisuus on ehkä vaikeuttava tekijä. Tätä jännitystä lievensi kuitenkin eilen saapunut meili, jossa opettaja laittoi kaikille tervetuloa kurssille jne.  Vastasin kyseiseen meiliin, koska siinä pyydettiin varmistamaan kurssille tuleminen ja muutama muu juttu. Lisäksi laitoin meiliin, että olen ensimmäistä kertaa tulossa CSUN:iin ja sanoin toivovani että englannin taitoni ovat tarpeeksi hyvät kyseiselle kurssille. Sain hieman boostausta opettajan vastauksesta, jossa hän totesi että äskeisen meilin perusteella ainakin tulet pärjäämään todella hyvin. Kyllä uskon itsekin selviäväni. Mielenkiintoista kaikissa kursseissa on se, että luentoja on vain kaksi, mutta joissakin vain yksi kerta viikossa. Olettaisin että kotiin jäävän työn määrä on siis aika suuri. Tätä näkemystä tukee aika hyvin se, että esimerkiksi tuolle enkun kurssille on kolme kirjaa, jotka on pakko olla mukana ensimmäisestä päivästä alkaen. Toivon että minä en joudu läräämään sanakirjaa sillä aikaa kun muut kirjoittavat kolmen sivun esseetä Shakespearen sielunelämästä keskiajalla……


Kurssikorvaavuuksien ja lukujärjestyksen lisäksi yksi polttava aihe on lähiaikoina ollut asunto. Minulle on siis varmasti paikka yliopiston soluasunnossa, mutta varsinaista osoitetta en ole vielä saanut. Pientä jännitysmomenttia alkaa olemaan, kun lähtöön on enää kuusi päivää eikä ole asuntoa. Olin eilen taas yhteydessä student housingiin ja kysyin, olisiko mahdollista nopeuttaa tätä prosessia ja saada asunto ennen kuin tulen. Vastaus tuli suhteellisen nopeasti. Kuulemma 18 elokuuta pääsee muuttamaan sisään. Sehän sopii oikein mainiosti kun ottaa huomioon että 14 päivä saavun Los Angelesiin. Nyt täytyy sitten todennäköisesti mennä motelliin tai jotain sellaista. Minullahan oli jo kaksi kämppäkaveria soluun olemassa, mutta silloin kun varsinainen asuntojen jako oli menossa, niin en saanut valituksi mitään online palvelusta, koska se meni tukkoon suuren käyttäjämäärän takia. No, uskon että tämäkin asia järjestyy, täytyy vielä varmistaa omalta kansainväliseltä ohjaajalta, onko mahdollista heidän kauttaan päästä jonnekin yöksi, ettei tarvitsisi motelliin mennä.

Hoidettavien asioiden lista on ollut todella pitkä myös täällä Suomen päässä. Rokotuksia en joudu onneksi ottamaan kuin yhden, meningokokki. Kaikki muut vaaditut rokotteet olivat sellaisia, mitä suomalaisille pistetään vauvana. Muuton, Kelan asioiden, verotoimiston ja muiden vastaavien kanssa kun joutuu selvittelemään erinäisiä asioita, niin tuntuu kuin olisi palkkatyön lisäksi töissä myös itselleen iltaisin. Osasin kyllä aavistaa, että muutto tuo paljon haasteita mukanaan, mutta ehkä hieman aliarvioin haasteet silti. Olen kyllä oppinut todella paljon tämän prosessin aikana. Ymmärrän paljon paremmin jo sen, että jotkin viranomaisten tai vastaavien kanssa toimitettavat asiat on vain pakko tehdä tietyllä tavalla, vaikka se tuntuisi raskaalta. Toisaalta olen myös oppinut pitämään paremmin puoliani erilaisissa tilanteissa ja vaatia minulle kuuluvia asioita oikeassa paikassa. Uskon ettei tämä oppiminen tähän jää, mutta hyvään vauhtiin olen päässyt.

Tälle päivälle olisi varattuna aikaa siihen, että käyn etsimässä matkalaukun. Tosiaan kun varasin sen lennon niin, että saan viedä kaksi matkalaukkua, niin toinen veska puuttuu vielä. Pitäisi varmaan muutenkin kohta alkaa harkitsemaan, että mitä ottaa mukaan. Vaikka lähtö lähestyy kokoajan, en oikeastaan kovin monesti ole saanut sellaisia hetkiä, että olisin panikoitunut jonkin asian suhteen. Olen ajatellut ottaa lähinnä kesävaatteita, koska ilmasto on niin lämmin, että keskitalvellakin voi päivällä kävellä shortseissa ulkona. Yöt ovat talvella hieman ”kylmempiä”, jossain +12-  +15 välillä. Eli ehkä pitää muutamat farkut ja huppari pakata ihan muodon vuoksi. En kyllä ajatellut ottaa kuin yhden nahkatakin ja kaikki muut takit saa jäädä Suomeen. Varmaankin flip floppeja pakkaan kengistä vain mukaan! (No ehkä muutamat muutkin).

Asiaa riittää kirjoitettavaksi sen verran paljon, että kirjoitan mahdollisimman paljon näistä lähtövalmisteluista ennen kuin lento lähtee. Sen jälkeen kaikki kirjoitukset liittyvät varmasti Californiassa tapahtuviin asioihin, koska kaikki tulee olemaan niin uutta ja mielenkiintoista!
 
 
 

 

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Viisumi, lukujärjestys ja hyvä stressi


 
Olen elämässäni kokenut paljon erilaista stressiä eri tilanteissa, mutta kertaakaan ei ole näin paljon positiivista stressiä ollut yhtä aikaa liikenteessä. Opiskelupaikan järjestämisen jälkeen suurin huolenaihe oli viisumin saaminen. Vaikka olen ollut Amerikassa jo kerran viisumin kanssa, niin sen hakeminen jännitti silti. Ensimmäisellä kertaa kun osan asioiden huolehtimisesta kantoi vaihto-oppilasorganisaatio. Nyt pitäisi aivan yksin hoitaa se viisumi, eikä ollut oikein vertaistukea tarjolla. Viisumin hakeminen vaikutti periaatteessa ihan inhimilliseltä prosessilta, mutta muutama juttu arvelutti. Tarvittavien liitteiden määrä oli niin pitkä, että olin aivan varma, että joku unohtuu. Lopulta kun aloin täyttämään itse viisumihakemusta internetissä, yllätyin sen pituudesta. En muista tarkkaan montako sivua siinä oli, mutta kokoluokka oli jotain 20–30 sivun välillä. Aika monta sivua siis. Ja kysymyksiä riitti kaikista aiheista maan ja taivaan välillä. Viisumihakemuksen lisäksi piti varata aika Helsinkiin (tämä oli jo matka numero XXVVIXOÖR pääkaupunkiseudulle asian merkeissä) viisumihaastatteluun. Itse haastattelusta en halua kertoa kovin yksityiskohtaisesti, koska uskon, että siitä ei pidettäisi amerikkalaisten viranomaisten keskuudessa. Kuitenkin haastatteluun meneminen oli sen verran –movie scene- että sen kerron. Yövyin Tampereella haastattelua edeltävän yön ja haastatteluni oli klo 8:55 arkiaamuna. Olin kasannut yhteen paikkaan kaikki tarvittavat liitteet haastatteluun mukaan otettavaksi ja tein vielä viimeistä tarkastusta edellisenä iltana klo 22. En ymmärrä miten moinen asia pääsi tapahtumaan, mutta listalla ensimmäisenä ollut asia puuttui. Mukaan pitäisi ottaa kirjattu, maksettu ja osoitteellinen kirjekuori, jossa passi lähetettäisiin takaisin konsulaatista. Tätä kirjettä minulla ei ollut ja keskiyöllähän ei ole posti enää auki. Sydän pysähtyi ja katsoin, moneltako pääposti avautuu Helsingissä. Onneksi klo8! Pääpostilta olisi kahden korttelin matka konsulaattiin ja tässä vaiheessa kumarsin Mekkaan päin. Laskin, että jos lähden ajamaan klo6 aamulla Helsinkiin, niin ehdin käydä postissa ja ehdin vielä hyvin haastatteluun. Pitkään pääkaupunkiseudulla asuneena ja paljon siellä autolla ajaneena tiesin että liikenne voi tuohon kellonaikaan hidastaa menoa. Lähdin hyvissä ajoin aamulla suunnittelemaani klo6 aikaan ajamaan ja matka meni hyvin. Sitten kuitenkin tapahtui jotain mitä ei koskaan aiemmin ole minulle tapahtunut, vaikka monen vuoden ajan Hämeenlinnanväylää olen ajanut aamuruuhkassa. Liikenne pysähtyi ennen kehä kolmosta klo7:40. Ja nyt tarkoitan siis täydellistä seinään pysähtymistä. Tässä vaiheessa olin vielä toiveikas, että se johtui kehän remonttitöistä, myöhemmin selvisi, että kaikki mahdolliset autot vain olivat sinä aamuna halunneet Hämeenlinnanväylälle. Ruuhka eteni ja ”eteni” (seisoi) todella hitaasti ja aloin jo kriisiytyä, kun klo8:18 en ollut vielä saavuttanut edes kehä ykköstä. Tämä oli toiseksi hitain autoreissu minkä olen koskaan tehnyt. Lopulta Manskun päähän päästyäni lähdin ajamaan todella reipasta vauhtia bussikaistoja pitkin kohti keskustaa. Jos en olisi näin tehnyt, olisin myöhästynyt, joten kiitin kyllä itseäni, että yhden kerran elämässäni pystyin ajamaan bussikaistalla. Parkkihallista juoksin postiin ja postista konsulaattiin. Olin onneksi vain 3 minuuttia myöhässä, joten pääsin vielä sisälle. Itse haastattelu meni todella hyvin, eikä se ollut mitenkään monimutkainen itsessään. Tapasin siellä samaan aikaan erään naispuolisen henkilön, joka oli myös menossa Californiaan, mutta kylläkin vaihtoon. Hän oli ensimmäinen ”vertaistuki” koko tämän California projektin tiimoilta. Vaikka puhuimme yhteensä ehkä vain 20minuuttia, niin tuntui mukavalta, kun pystyi kertomaan jollekin miten jännittää nyt tämä tai että ymmärrä näistä asioista oikein. Tiesi, että toinen ymmärsi mistä puhuu. Viisumi tuli viikon päästä postissa ja silloin tuli taas jännä tunne, että kohta mennään.   





Olen ollut toukokuun alusta asti töissä täysin toisella puolen Suomea. Asun siis Vaasassa, mutta kesätyöni on Imatralla. Kaikki paperit ja muistiinpanot jne. ovat tietysti Vaasassa, eikä niitä kannata duuniin viedäkään, koska siellä on niin kiire, että en jaksaisi/pystyisi siellä mitään asioita hoitamaan. Paljon aikaa vievä työ on tehnyt Amerikkaan liittyvien asioiden järjestämisen hieman haasteelliseksi. Tämä on myös hieman hidastanut kaikkia kurssien valintaan liittyviä asioita, jotka ovat kolmantena tärkeysjärjestyksessä tämän hetkisellä to do listallani.

Olen lukenut sekä nykyisen yliopiston, että CSUN:n opinto oppaat läpi, mutta en tiedä vieläkään, mitä kursseja saan hyvityksenä USAan ja mitä en. Ehkä selkein asia minkä olen löytänyt on, että CSUN ei hyväksy mitään kursseja hyvityksenä, jos niiden arvosana on alle C. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin kaikki 1 ja 2 nykyisestä opintorekisteristä lähtevät liitämään. Ei niitä onneksi ole kovin paljon. Ja toisaalta joutuisin joka tapauksessa esimerkiksi talousoikeuden perusteet käymään uudestaan Amerikassa, koska lait ovat siellä eri kuin Euroopassa. Olen ollut useaan otteeseen yhteydessä yliopistoon sähköpostin kautta ja yritän aina huomioida pitkän vastausajan, että en ala viimeisellä hetkellä selvittämään mitään asioita. Suuren opiskelijamäärän takia sähköposteihin vastaaminen kestää kuulemma keskimäärin noin 7 päivää. Ja tämä on kyllä ollut tottakin. International officelta saa hieman nopeammin vastauksen, koska siellä minulla on tietty yhteyshenkilö, johon minun kuuluu olla yhteydessä. He eivät kuitenkaan osaa esimerkiksi juuri näihin kursseihin liittyviin kysymyksiin vastata. Joitakin viikkoja sitten sain meilin tiedekuntani joltain tyypiltä, jossa oli pitkä litania asioita, jotka tulisi hoitaa välittömästi. Ei siinä muuten mitään, mutta olin juuri aloittanut 5 päivän työputken. Tämä tarkoitti siis sitä, että kirjaimellisesti keskiyöllä opiskelin nettisovelluksen kautta miten CSUNssä hoidetaan kurssien valinta, tilataan opintorekisteri jne jne. Ja nimenomaan siis opiskelin. Näiden opiskelujen jälkeen piti nimittäin tehdä verkkotentti, josta oli pakko saada 85–100% oikein, jotta suoritus olisi hyväksyttävä. Tämä oli ensimmäinen (kylläkin pehmeä) kosketus amerikkalaiseen yliopisto opiskeluun, joka on hektistä ja jatkuvaa opiskelua vaativaa. Kyseisen tentin jälkeen piti vielä täyttää kyselylomake, jonka jälkeen minuun oltaisiin yhteydessä. Täytin kyselylomakkeen ja lähetinkin sen, eikä kone herjannut mitään vikaa sen jälkeen. Sain kuitenkin muutama päivä sitten meilin, jossa pyydettiin tekemään kysely, jotta prosessi voi edetä. Eli ilmeisesti tiedot olivat hävinneet jonnekin bittiavaruuteen. Taitaa siis olla tänään edessä sen kyselyn tekeminen. Olin lähettänyt jo aiemmin meiliä siitä, että mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, kun en ole saanut yhteydenottoa. Tämä ongelma siis kuitenkin ratkesi. Ja niin ratkesi eräs suurempikin ongelma. Minun ei nimittäin tarvitse tehdä ensimmäistä lukujärjestystäni itse! Tämä oli TODELLA ISO HELPOTUS. Ei tarvitse lotota, että tekee jotain väärin, kun ei ole kunnon ohjeistusta ennen USAssa olevaa orientaatiota. Jännä nähdä mitä kursseja sieltä tulee. Kirjoitan sitten niistä lisää, kun saan lukujärjestyksen selville.
Tässä linkki tuonne yliopiston sivuille, jos haluaa käydä selailemassa millanen paikka tuo CSUN on:  CSUN kotisivu
Ja todella innokkaille lukijoille tässä linkki minun oman pääaineen minimi vaatimuksiin ihan kurssikohtaisesti: Pääaineen minimi vaatimukset
Nuo minimivaatimukset ovat vain siis hyvin suppea esitelmä siitä, mitä kursseja tulee mm. olla käytynä. Mutta siitä saa hyvin kuvan, minkä tyyppisiä kursseja tulen opiskelemaan.
 

Sairasvakuutuksesta ja sen hankkimisesta voisin kirjoittaa jo yhden blogi tekstin, mutta lyhentelen sen nyt tähän. Amerikassahan ei siis ole kenelläkään varaa ilman vakuutusta maksaa terveydenhoitoa, ja sairasvakuutus täytyy olla hankittuna ennen kuin edes hakee viisumia. Vakuutuksen pystyi hankkimaan joko yliopiston yhteistyökumppanin Wells Fargon kautta, tai sitten omatoimisesti mistä ikinä haluaa. Vakuutuksen olisi siis voinut ottaa myös Suomesta. WF:n kautta hankittu vakuutus oli kuitenkin helpompi. Tämä vakuutus oli valmiiksi räätälöity meidän yliopiston vaatimuksille sopivaksi. Eli korvausrajat jne. oli määritelty niin, että myös yliopisto kelpuuttaa ne. Kursseille ei nimittäin voi ilmoittautua ennen kuin yliopisto saa todistuksen sairasvakuutuksesta. USAlainen vakuutus kattavampi, kuin Suomesta normaalisti otettavat vakuutukset. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että siellä vakuutuksesta oikeasti korvataan kaikki terveydenhoito, joten turhaa siellä olisi myydä sellaista vakuutusta, joka ei korvaa mitään. Kylä silti jännittää, että jos pitää mennä lääkäriin, niin kuinka paljon on omavastuu. Omavastuulla oli kyllä vuosittainen katto, eikä omavastuu voi olla yli tiettyjä summia/käyntikerta.

 

Eilen sain muuten varattua lennot, joten nyt on ihan tiedossa päiväkin kun lähden. Lentojen varauskin kesti hetkisen aikaa. Lähinnä sen takia, että vertailin Finnairia ja SASia jonkin aikaa. Vaikka rakastankin melkein kaikkea amerikkalaista, niin amerikkalaiset lentoyhtiöt eivät ole tällä listalla. Päädyin lopulta SASsin lentoihin. Matka kulkee Helsingistä Kööpenhaminaan ja sieltä San Franciscoon ja sieltä LAX. En halunnut ottaa karjavaunun istumapaikkoja, koska olen niin pitkä, että jalkatilan puuttuminen on todella suuri miinus minulle. Otin SASsin sen hieman paremman version paikoista, en kuitenkaan business luokkaa. Nimi taisi olla joku SAS go plus tai joku plus joka tapauksessa. Jalkatilan lisäksi tähän valintaan vaikutti se että tuo plus asiakas saa viedä 2 matkalaukkua ruumassa. En jaksa siellä alkaa heti huolehtia siitä, että pitäisi päästä vaatekauppaan, joten jos nyt muutamat housut enemmän pystyy viemään niin hyvä niin. Istumapaikat kun saa valita itse, niin suurena apuna toimi kyllä seatguru.com! Voin suositella, jokainen paikka on yksittäin arvioitu ja kaikki hyvät ja huonot puolet mainittu.

Kaikkien näiden Amerikkaa koskevien lähtövalmistelujen lisäksi Suomessa pitää vielä hoitaa oman asunnon vuokraaminen ja jonkun majoituksen hankkiminen sieltä toisesta päästä. Kirjoitan niistä seuraavassa setissä lisää. Todennäköisesti olen jo löytänyt kämppiksen ja kämpänkin, mutta kaikki on varmaa vasta sitten kun on maksettu. Ainakin Amerikassa. Tällä hetkellä voin jatkaa hyvän stressin potemista ja siirtyä pakkaamaan kirjoja muuttolaatikkoon.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Valmisteluja


 
Aion siis muuttaa Los Angelesiin, Californiaan opiskelemaan. Olen opiskellut kauppatieteitä yliopistossa kolme vuotta ja pääaineena on tuotantotalous. Amerikkaan olen ihastunut monta vuotta sitten, ollessani siellä vaihto-oppilaana ylä-asteen jälkeen. Suomalaisten on vaikeaa välillä ymmärtää niitä syitä mitä kerron, kun minulta kysytään miksi pidän juuri Amerikasta. Amerikkalaiset ovat sosiaalisia ja erittäin aikaansaavia. Pidän ajatuksesta, että jokainen on vastuussa itse itsestään ja jos teet ahkerasti töitä, niin pääset eteenpäin. Tykästymistäni Amerikkaan on lisännyt myös se, että siellä on helppo mennä sisään yhteiskuntaan, vaikka olisit täysin erilainen tai muualta kuin yleensä. Oman kokemukseni mukaan Amerikkalaiset ajattelevat, että jokainen heistä on esi-isiensä kautta tullut jostain muualta, joten kaikenlaiset ihmiset ovat tervetulleita.

Miten sitten päädyin juuri sinne minne olen menossa? Ainiin, ja olen siis menossa California State University Northridge:en. Tai tuttavallisemmin CSUN. Kuten nimestä voi päätellä se on Northridgen kaupunginosassa, San Fernando Valleyssä, pohjois Los Angelesissa. Amerikassa on niin paljon yliopistoja, että niitä etsittäessä on pakko laittaa reunaehtoja alusta asti. Ei ole mitenkään realistista edes minun hieman harvinaisemmalla pääaineella yrittää kahlata kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja läpi. Tähän väliin mainittakoon että aloitin tämän hakuprosessin noin 1,5 vuotta ennen kuin olen lähdössä. Eli keväällä 2012 aloittelin hakuprosessia, kun olen lähdössä 2013 elokuussa. Toisin kuin Suomessa halutaan ajatella, ei Amerikassa tarvitse olla hysteerisen huolestunut siitä onko nyt varmasti menossa tarpeeksi korkealaatuiseen yliopistoon. Siellä on kaikkea (myös niitä oikeasti huonoja yliopistoja), mutta suurin osa vaihtoehdoista on laadukkaita ja opetus monipuolista. Olen jonkun verran jo aiemmin tutustunut Amerikan koulutusjärjestelmään, joten päätin aluksi ottaa rajoitukseksi sen, että etsin vain jokaisen osavaltion State University System:iin kuuluvia yliopistoja. Tämä ottaa superhuonot yliopistot varmasti pois, vaikka vaihtelu näidenkin välillä on suurta.(Toisaalta tämä sulkee pois myös superhyvät koulut, kuten Harvardin) State Universityt ovat myös yksityisiä yliopistoja, mutta osavaltiot asettavat näille yliopistoille tietyt laatukriteerit ja antavat pienen osan rahoituksesta suoraan osavaltion budjetista. Osavaltion valinta olikin sitten kinkkinen juttu. Olen asunut vuoden Minnesotassa joten se olisi ollut helppo. Muistan vieläkin kaikki tiennumerot minne pitää aja ajos haluaa jonnekin.  Ajatuksena se tuntui helpolta, mutta sitten muuten Minnesota ehkä vähän tökki. Olen muuttamassa pakoon myös tätä Suomen hieman koleaa säätä, joten paino heilahti sitten heti etelään päin. Tai ainakin jonnekin puoleen väliin manner Amerikkaa. Seuraavaksi ajatuksiini tulivat uutiset ja faktat tietyistä etelä osavaltiosta, jotka ovat hieman konservatiivisia. Suljin siis pois Missourin ja Louisianan kaltaiset osavaltiot. Texasia harkitsin hetken, mutta se tuntui kuin olisin lähtenyt Pohjanmaa x 300, joten ei sitten. Lopulta tulin jonkinlaiseen konsensukseen, että kyllä se on Florida tai California minne mun mopo menee. Lopulta kuiva ja kuuma California voitti kostean ja hurrikaanipitoisen Floridan. No ehkä tähän päätökseen vaikutti myös se, että California on täynnä eri maista ja maanosista tulleita siirtolaisia ja yrityksiä ympäri maailmaa. California State Uni. Systeemissä muistaakseni 4tai5 yliopistoa tarjosi pääainettani jossain muodossa. Osa näistä yliopistoista oli San Franciscon lähettyvillä ja osa Los Angelesin ympäristössä. Frisco on enemmän Eurooppaa muistuttava ympäristö ja LA on Amerikkaa amerikkalaisimmillaan. Lopulta päädyin tutkimaan enemmän LAn ympäristössä olevia yliopistoja. Tähän päädyin, koska Amerikkaanhan minä olin rakastunut, joten nyt ei etsitä mitään Eurooppalaisia pikkukatuja vaan leveitä moottoriteitä ja isoja kauppakeskuksia. Vietin ainakin kuukauden ajan jokaisen illan Googlen ääressä etsien faktoja ja mielipiteitä monista eri yliopistoista ja niiden opintotarjonnasta. Aika monella hakuyrityksellä esiin tuli juuri CSUN, joten otin siitä hieman enemmän selvää. Pääaineiden määrä oli niin valtava, että niillä tuloksilla tukkii jo hitaamman tietokoneen. Kaikki vaikutti supersuurelta ja kampuskin oli hieman vajaa kaksi neliökilometriä kooltaan. Syy näihin jättimäisiin hakutuloksiin, kampuksen kokoon ja kaikkeen muuhunkin selvisi, kun löysi yliopiston opiskelijamäärän. 34 000. Huh huh. Ei ihme että yliopiston kampuksella on kaksi parkkihallia ja parkkipaikat silti aina loppu. (yleinen valituksen aihe nettikeskusteluissa). Helsingin yliopisto on Suomessa ainut joka yltää kokoluokaltaan lähellekään tätä. Erona kylläkin se, että Helsingin yo. On levitelty ympäri kaupunkia miljoonaan eri rakennukseen. CSUN:llä on koko setti siellä kampuksella. Valtavasta pääainevalikoimasta löytyi myös global supply chain management, mikä on täysin samaa asiaa, kuin mitä Suomessa opiskelin.

Hakuprosessi olikin sitten aikamoisten muistilistojen aikaa. Hakeminen tapahtuu jokaiseen yliopistoon yksittäin netin kautta. Nettisivujen kautta saatava tieto on erittäin tärkeässä asemassa, kun hakee kansainvälisenä opiskelijana Amerikkalaiseen yliopistoon. Hakuvaatimusten ensimmäinen lista sisälsi mm TOEFL testin. Eli siis test of english as a foreign language. Tämän pystyy Suomessa tekemään vain Helsingissä, joten tämä oli ensimmäinen ja yksi monista reissuista Vaasasta Helsinkiin. Eipä siinä mitään, kukapa ei haluaisi istua kesäkuun oikeasti kuumimpana päivänä tietokoneen ääressä neljää tuntia putkeen. Hehe. Jälkeenpäin katsottuna testi jännitti todella paljon, mutta kielitaito oli sen verran hyvin hanskassa että helposti tuli tarpeeksi pisteitä. Muita haasteita hakuvaiheessa oli esimerkiksi Amerikkalaisen keskiarvon selvittäminen. Suomessa yliopistossa keskiarvo tulee välille 1-5, niin Amerikassa se on 1-4. Itselläni oli lisäksi yksi tilastotieteen matematiikan kurssi alkamassa syksyllä. Tämä oli tärkeä siksi, että yliopisto halusi yhden matematiikan kurssin, joka olisi suoritettu yliopistossa ja joka olisi vähintään C+ arvosanalta. No nelonen tuli onneksi.  Helmikuussa 2013 sain vihdoin kaikki testit ja tarvittavat kurssit ja muut systeemit kasaan ja pystyin lähettämään hakemuksen netissä. Se muuten maksoi myös $55 että jo tässä vaiheessa Amerikassa pitää oikeasti miettiä minne haluaa, eikä vain täytellä lottokuponkeja. Hakemuksen vastaanoton, monen sähköpostin, googlaustuntien ja nettisivujen lukemisen jälkeen oli aika koota seuraava to do lista. Piti lähetyttää virallista kurssitodistusta Suomesta yliopistosta, TOEFL todistusta ja kaikkea muuta mukavaa. Nämä kaikki sain toimitettua perille jossain huhtikuun puolessa välissä. Sitten alkoi se stressiaika. Odota. Odota pitkään ja hartaasti, että tuomio tulee. Yliopiston sivuilla sanottiin, että kun kaikki dokumentit on toimitettu, niin menee yleensä 1-2viikkoa kun vastaus voidaan ilmoittaa. Kun oli kulunut päivä yli 2 viikkoa, olin jo hermoromahduksen partaalla. Suomen yliopistosta lähetetty kurssitodistus oli päässyt lähtemään viimeisenä ja se saapui ilmeisesti hieman hitaammin kuin posti yleensä USAan kulkee. Aikaero on Californiaan -10h. Yhtenä yönä olin palaamassa töistä klo12 ja jostain syystä päätin vielä klo1 yöllä tarkastaa sähköpostin. Siellä se oli, meili CSUNltä. Mutta otsikko ei ollut lupaava. Se oli pelkästään ”International admissions”. Ei ollut itku kaukana. Avasin meilin ja ensimmäinen sana oli congratulations! Silloin lähti mopo käsistä. Naapurien iloksi hypin ympäri olohuonetta pari tuntia klo3 asti.



Tässä on lähinnä nyt historiankirjaa kirjoitettu siitä, millainen hakuprosessi oli itse yliopistoon. Paljon jäi kertomatta, mutta tästä ehkä saa pintaraapaisun työmäärästä, joka on pitänyt laittaa, vaikka ei ole tietoakaan opiskelupaikasta.
 
 
 
Jatkan tätä seuraavaksi kaikella sillä, mitä pitää tehdä ennen kuin oikeasti voi kävellä Helsinki-Vantaalle. Osa on tehty ja paljon on tekemättä. On sellainen jännä fiilis kokoajan, että jotain unohtuu varmasti. Tässä mittakaavassa en ole muuttanut vielä minnekään, vaikka olenkin elämäni aikana asunut yhteensä 15 osoitteessa.