Oma Koti Kullan Kallis

Ilmeisesti mitä enemmän sulautuu ja tottuu uuteen elinpaikkaansa, niin sitä vähemmän tuntuu olevan aikaa raportoida siitä tänne blogiin. Mietin monessa kohtaa tuolla kadulla tallustellessa, että tästä ja tuosta voin sitten kirjoittaa blogiin. Ainut kun vaan ehtisi kirjoittaa. Nyt ajattelin, että ei ole enää hyviä tekosyitä olla kirjoittamatta, kun lukukausi on ohi ja tässä nyt toista päivää vietän tekemättä mitään sen suurempaa. Periaatteessa suurempaa. Valmistaudun Suomeen tuloon, lähinnä henkisellä tasolla kylläkin on vielä tuo valmistautuminen. Sen verran pääsin kyllä konkreettiselle puolelle, että pääsin työhaastatteluun heti seuraavalle päivälle, kun saavun Suomeen. Päätös haastatteluun kutsumisesta oli onneksi tehty ennen soittoa minulle, koska kello oli 3:30 aamulla ja vastasin puhelimeen täydestä unesta pompanneena. No eipä siinä mitään, tarkoituksella puhelimen jätin päälle koko yöksi.

Tuntuu jo tosiaan siltä, että olen aika täydellisesti sopeutunut tähän elämään täällä. Hoksasin vasta joku aika sitten, että olen oppinut aika pitkä aika sitten ajamaan vähintään yksi auton ikkuna auki. Täällä on siis tapana pitää ikkunoita auki silloin kun ajetaan. Jotenkin se ilmastointi ei vaan riitä kun on todella lämmintä. Ja muutenkin, pitää ilman vaihtua vähän. Liikenne on muutenkin täällä kaikkien huulilla oikeastaan aina. Ja nykyään minäkin puhun tavallista enemmän tästä aiheesta. Yksi stereotypia Angelinoista on, että täällä kaikki puhuu liikenteestä, ruuhkista, autolla ajamisesta ja kaikesta mikä liittyy paikasta toiseen liikkumiseen. Tähän ilmiselvä syy on se, että täällä on ruuhka milloin missäkin mitä mielenkiintoisimpiin aikoihin. Tätä mielikuvaa pitää kuitenkin sen verran muokata, että ei se oikeasti niin ruuhkaista tai millään tavalla kamalaa ole. Yksi suomalainen kaverini laittoi Facebookissa mulle jonkun tilaston, jossa todettiin, että maailman pahimmat ruuhkat on Los Angelesissa. Jos oikeasti näin on, niin sitten Suomen ruuhkamaksuista puhuminen ihan höpöhöpöä. Siis onhan täällä liikennettä, mutta mitä muuta voi odottaa jos melkein 11 miljoonaa ihmistä istuu autossa pääkaupunkiseudun kokoisella alueella? Ei täällä siis koskaan liikenne seiso paikallaan sinänsä, vaan ruuhka tarkoittaa täällä sitä, että moottoritien seitsemästä kaistasta yksi on suljettu syystä tai toisesta ja se aiheuttaa pullonkaulan. Sanoisin, että täällä täytyy keskittyä liikenteeseen ja siihen mitä tekee, mutta ajokokemus sinänsä on mukava, kun kaikki antaa tietä ja jokainen joustaa muiden suuntaan sen verran, että pääsee loikkaamaan kymmenen kaistan yli, jotta voi oikeasta liittymästä päästä pihalle. 

Yliopiston parkkihallit ovat myös yhdenlainen kokemus. Ensinnäkin keskimääräisen opiskelijan auto on täällä parempi, kuin mitä olen tottunut, että työssäkäyvillä ihmisillä missään on. Toisekseen, kaikilla on tietysti auto ja tästä seuraa se, että parkkihalleihin ajo ja sieltä ulos ajaminen ovat pieniä ruuhkia jo sinänsä. Aamun ja iltapäivän ruuhkaisimmat hetket saattavat ulottaa jonon jopa ensimmäisestä kerroksesta viidenteen.

Parkkihallista alas kiemurteleva jono. Toisiksi ylin kerros on tämä viides siis.

Jos joku yksittäinen asia on mun huulilla, kirjaimellisesti, kokoajan, se on Starbucks. Olen ehkä aiheesta muutaman kerran maininnut, mutta en tiedä parempaa paikkaa kyllä. Olen siis kehittänyt riippuvuuden Starbucksin jääkahviin. Nyt en tarkoita jäälattea, vaan siis kahvia, joka on jäistä.  Eli siis jos kylmä kahvi kaunistaa, niin minussa on kyllä kohta jo malliainesta! 

Luin jonkun lehtiartikkelin, missä sanottiin, että Starbucksin suurin juomakoko, trenta 9,5dl, on suurempi kuin ihmisen vatsalaukku. No sitten mä olen joku poikkeus, koska pystyn vetämään tuon koko kupin aamupalan jälkeen vieläpä suht helposti. Meinasi tässä joku kuukausi sitten tulla tarve paperipussiin hengittämiselle, kun mun paikallinen Starbucks näytti siltä, että se oli hylätty ja mun kahvintarve unohdettu.

Katastrofi

Aktiivisena kansalaisena ja kahvinjuojana olin kuitenkin huomannut tien toiselle puolelle rakenteilla olleen upouuden ja tietysti entistä suuremman Starbucksin rakennuksen. Lähdin sitten kaikessa viisaudessa tarkastamaan, josko kyseinen paikka olisi auki ja kyllähän se oli. Vanha tila oli käynyt auttamattoman pieneksi, joten Starbucks oli päättänyt pistää kokonaan uuden rakennuksen pystyyn ja lisätä vielä autokaistan, jota olen kovasti kaivannut tähän lähimpään Starbucksiin. 

Minusta on jotenkin tullut todella utelias ja sellainen kyselijä täällä. Opin varmasti muilta ympärillä olevilta, koska mulle on muun muassa tultu Macy`s:n kauluspaita osastolla tarjoamaan työpaikkaa ja olen saanut toimia oppaana jo ainakin kymmenelle turistille kadulla kävellessä. Kerran jopa umpihikisenä lenkillä venäläinen pariskunta pysäytti mut autostaan käsin ja kyseli neuvoja johonkin ravintolaan. No siinä suolavedet silmissä sitten yritin mahdollisimman nopeasti selittää, että minne pitää ajaa. Kyseinen lenkki ei muuten ollut hyvä idea. Silloin oli 40-astetta lämmintä ja vaikka juoksin varjossa, niin viimeinen kortteli piti kävellä kun tuli hieman kevyt olo ja juoksin melkein pyöräilijää päin. Hauskoja tilanteita olen kyllä itsekin aiheuttanut kuikistelemalla liikaa. Istuttiin yhden kaverin kanssa ravintolassa lounaalla ja poliisi siinä jonkun autoilijan pysäytti kadun varteen kännykkään puhumisesta. No siinä sitten oikeastaan lopetettiin syöminen kokonaan ja oltiin nenät kiinni ikkunassa ja tiirailtiin poliiseja. Ilmeisesti meidän pällistely oli huomattu, kun yhdessä vaiheessa molemmat poliisit kääntyivät meitä päin ja morjestivat kättä heiluttamalla ja nyökkäämällä. Vilkutettiin takaisin ja näytettiin varmasti hyvin hauskoilta. Keskityttiin sitten vähän enemmän omiin ranskalaisiin sen jälkeen.

Ei muuten ole kaikki ymmärtäneet täälläkään, että ilmaisia lounaita ei ole olemassa! Ihmiset on kyllä sen hoksanneet, mutta yliopiston oravat ovat ilmeisesti vielä hieman kouluttamattomia. Oltiin syömässä yliopistolla ja kaikkien ruokien esille laittamisen jälkeen pöydälle tupsahti myös yksi kampuksen lukuisista oravista. Erittäin päättäväinen ja ilmeisesti myös nälkäinen orava. Hätisteltiin siinä sitä hirviötä kymmenen minuuttia, mutta sitten luovutin, ja aloin syöttämään sille mun pienimpiä ranskalaisia. Sillä tavalla sain ainakin osan syödä myös itse. 

Ruokavaras

Kun meidän pöydästä oli ruoka loppu niin, matka kävi viereiseen pöytään, jonka lounastaja istui puhelimessa. No silloinhan tietysti keskittyminen herpaantuu ja orava pääsee menemään reppuun ja hakemaan puoliksi syödyn keksipaketin. Tämä ruokavaras kiipesi sitten puuhun pohtimaan, miten keksit tulee muovipaketista ulos ja ravistelu osoittautui tuottavaksi toiminnaksi. 

Keksivaras

Luonnon ihmeitä löytyi muuten lisää kampukselta tuossa viikko sitten! Meillä on siis oma ankkalampi, jossa elää vaikka minkälaista pullasorsaa. Lisäksi se on aivan tupaten täynnä kilpikonnia. Punakorvakilpikonnia niin paljon, että ei niitä voinut edes laskea. 

Nuo eläimet siis pyörii tuolla lammessa ihan vapaasti, että sinne voi kuka vaan mennä niitä katselemaan ja ne voisivat kyllä sieltä lähteä kävelemään, mutta ilmeisesti ne ei halua. Ovat varmasti kasvaneet tuolla. Eikä niitä kukaan ohikulkijakaan käy sorkkimassa, kun täällä ei ole sellainen tapana. Kilpikonnat saa olla ihan yhtä rauhassa kuin lasiset bussipysäkit ja ulkomainoksetkin. Täällä olen huomannut, että julkista omaisuutta ei hajoteta ja laiteta pilalle ihan vain huvin vuoksi, vaan kaiken annetaan olla rauhassa. On paljon mukavampi elellä kun ei tarvitse kävellä lasinsirujen seassa tai lukea mielenosoituksellisia tekstejä jokaiselta pinnalta mihin maali tarttuu. Täällä ei kukaan katso huliganismia mitenkään mukavilla silmillä.

Ihmisen tekemiä ihmeitä meillä on riittänyt sitten todella paljon myös. Yliopisto järjesti jokin aika sitten taas Matador Nights tapahtuman, jossa on kaikkea ajanviettoa koko yön läpi. Esiintymässä oli muun muassa bändi ja DJ. Lisäksi kampukselle oli tuotu muun muassa pari huvipuistolaitetta ja tarjolla oli pizzaa ja hodareita. Tapahtuma oli sen verran suuri, että ei mitään toivoa, että olisi ehtinyt kaiken nähdä. 

Matador Nights hyvin pieneen kuvasarjaan tiivistettynä.

Matador Nights oli siis täysin ilmainen opiskelijoille, että sikälikin mukava. Tämä oli viimeinen suuri tapahtuma, ennen kuin viimeiset tentit alkoivat. Viimeiset pari viikkoa täällä on taas ollut sellainen lopun alun tunnelma, kun kaikilla on viimeiset tentit olleet samaan aikaan. 

Erään yliopiston opiskelijat olivat keksineet tehdä tästä opiskelun loppukirin tuskallisuudesta, myös videon. Vaikka tässä videolla on ehkä paljon kirosanoja, niin se on kyllä aika kuvaava ja todella viihdyttävä!

Fu## It All, The Grades Never Bothered Me Anyway

Itse sain viimeisen esseeni kirjoitettua perjantaina ja sen jälkeen ajoin heti konsulaattiin äänestämään. Oli kyllä todella iloinen matka, kun sai auringonpaisteessa kaikille toitotella, että lukukausi on ohi. Mainitsin asiasta myös autokaistalla kahvia hakiessa. Konsulaattiin mennessä jätin auton parkkiin parin korttelin päähän ruokakaupan pihaan, että sain kävellä ulkona. Kello oli puolipäivä ja ihana lämmin tuuli puhalsi mukavasti kun keskityin etsimään oikeaa toimistotaloa. Ei ihan ollut mikään linna kyseessä, vaan koko konsulaatti oli yhdessä pienessä toimistotilassa. Sain kivan muistutuksen Suomen kulttuurista heti kun astuin sisään. Joku nainen huusi kurkku suorana viereisessä huoneessa puhelimeen, kun pankki ei suostunut lähettämään luottokorttia pikapostissa L.A.:hin. No pääsin sitten äänestämään sille varattuun pieneen huoneeseen. Tuli todella hieno fiilis, kun mietin miten hyvin asiat oli. Hommat oli hanskassa, hanskat hukassa ja aurinko paistoi. Ja sain äänestää ja vaikuttaa mua koskeviin asioihin. Olen täällä nähnyt, miten ylpeitä ihmiset on siitä, että on mahdollisuus sanoa oma mielipide ja vaikuttaa asioihin. Olen kyllä aina äänestänyt, mutta amerikkalaisilta olen oppinut, että näistä kaikista asioista pitää olla ylpeä ja onnellinen. Länsimaissa on luotu hieno poliittinen systeemi, jota ei pidä unohtaa.

Virallisen fiilistelyn jälkeen hyppäsin hissiin ja takaisin kadulle. Tuuli, eli ilmanvaihto, oli loppunut ja aurinko oli vieläkin kuumempi. Keskityin etsimään palmupuiden varjoja ja liikkumaan tuottamatta liikaa ylimääräistä lämpöä.