Zarasta Pradaan

Nyt on taas elämä päässyt muutaman askeleen eteenpäin ja asiat tuntuu menevän mukavasti. Eilen oli kylläkin pakko käydä TJ Maxx vierailu tekemässä, kun alkoi puhtaat vaatteet loppua kesken. Jaksan varmasti vielä pitkään ihmetellä tätä hintatasoa, mutta jos joku löytää Suomesta paikan, jossa Hilfigerin paidan saa $10 niin minuun saa olla yhteydessä. Puhtaat vaatteet on olleet nyt muutaman päivän pinnalla, kun en ole saanut sitä pyykkäämiseen tarvittavaa korttia hommattua. Yleisenä muuttopäivänä molemmat automaatit oli myyty loppuun ja pyykkivuori on kasvanut kaikessa rauhassa pari viikkoa. Olen kehittänyt sellaisen iltarutiinin, että jos minulla on tarvetta mennä kauppaan, oli se sitten TJ Maxx tai ruokakauppa, niin kävelen aina ensimmäisenä Starbucksille ja tilaan sen saman jääkahvin. Koska tämä rutiini on toistunut jo muutaman kerran, niin siellä kahvilassa osa henkilökunnasta jo tunnistaa minut. Eli vaatetuksen lisäksi olen upgreidannut myös kahvin juomisen. Kampuksella myydään vain kuumaa kahvia ja sen juonti on aivan mahdotonta täällä. Erehdyin kerran ostamaan kupillisen (pieni yllättäen hieman isompi kuin se Suomessa oleva iso) ja kuolin melkein lämpöhalvaukseen. En jotenkin osannut yhdistää porottavaa aurinkoa ja sisään työnnettävää kuumaa kahvia huonoksi yhdistelmäksi. Tuon episodin jälkeen seisoin ylimääräisen vartin ilmastoidussa vessassa ennen kuin jatkoin matkaa.

 

 Paitaostoksilta palatessa, Starbucks kädessä muutama kuva tuli otettua. Ja se ihana +25C sitä lämpöä.

Upgreidauksen, kylläkin hieman erilailla, on kokenut myös luentojen määrä per päivä. Minullahan tosiaan on luentoja maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Mutta niitä sitten kyllä riittää hieman pidempään per päivä. Maanantaisin olen yliopistolla 9-5 ja keskiviikkoisin aamu 9 ilta 8. Onneksi tuossa välissä on puolitoistatuntia paussia, että ehtii käydä syömässä. Tai siis se ehtii on hyvin suhteellinen käsite. En tiedä onko kukaan muu nähnyt että Subissa seisoo 35 ihmistä jonossa yhtä aikaa, koko ajan monta tuntia putkeen. Vaikka henkilökuntaa on 7 (ainakin, enempää en nähnyt), niin nämä ihmismäärät on aivan valtavia täällä kampuksella. Oli muuten todella mukava mennä maanantaina luennolle kun koko kampus oli muuttunut hiljaisesta rakennusten, puistojen ja urheilukenttien rykelmästä suurkaupungiksi. Joka paikka oli täynnä ihmisiä harppomassa joka suuntaan. Tästä väenpaljoudesta tuli todella kotoista fiilis ja tämän kruunasi vielä kampuksen ruokakaupassa soinut ”I just wanna feel this moment!” Koska todellakin halusin sen hetken muistaa. Kaikesta tästä hulinasta tulee kotoisa fiilis ja minne ikinä meneekin, niin sujahtaa joukkoon kuin mänty Suomen metsään.

Maanantai aamun toisen luennon jälkeen muutama foto. Ihmisiä on todella vähän, koska meillä loppui 20 yli, mikä ei ole normaali loppumisaika luennoille

Todella vaikea on ottaa muuten sellaisia kuvia näistä maisemista, joissa näkyisi, miten kauniilta näyttää seisoi melkein missä vaan. Joka paikassa missä seisoo täällä, niin näkyy vuoria. Ja ne kohoaa siis korkealle, ei mihinkään Pasilan tv tornin ”korkealle” vaan YLÖS. Tämä Valley on nimensä mukaisesti laakso ja joka puolella on vain vuoria.

Katsokaa vain horisonttia.

Kaikille noille moottoriteille on rakennettu omat aukot tuonne keskustan suuntaan ja joka puolelle muuallekin, mutta ne on niin pieniä, ettei niitä näy. Olen kämppisten ja muiden vastaantulevien kanssa keskustellut välillä tästä säästä, niin kaikki sanoo, että tämä on Los Angelesin kuumin alue tämä Valley. Vuorten ympäröimä ja jatkuva porotus niin tämä on vähän niin kuin lämpökattila sillä erolla, että kansi puuttuu. Itse asiassa tänään se kansi muuten tavallaan oli olemassa! Kylläkin se kivasti viilensi. Oli nimittäin ensimmäiset PILVET joita näin koko täällä olon aikana. Eikä nyt siis puhuta mistään synkistä mustista kuravellipilvistä vaan muutamasta hauskasta hattarasta. Jotenkin olen jo johonkin sopeutunut, koska huomasin, että muutaman hetken ajan ajattelin, että ahaa, tänään on sitten vähän huonompi sää. Jotenkin ne pilvet kyllä sillälailla liikkuivat, että minua ne eivät varjostaneet, kun kävin asioita hoitamassa.

Huono sää yllätti, lämpötilaeroja ei kyllä ollut että 40C oli tänäänkin.

Tänään pääsin rekisteröitymään tuonne meidän urheilukeskukseen, joka siis sisältyy näihin lukukausimaksuihin. Jos joku todellakin vaihtui Zarasta Pradaan niin kuntosali! Olen muutaman vuoden ikävöinyt yksityistä kuntosalia, jossa Helsingissä kävin, mutta nyt loppui kyllä ikävöinti! Voin ihan rehellisesti sanoa, että en ole KOSKAAN käynyt niin hienossa kuntosali/urheilutalo kompleksissa kuin tänään. Joka laatan sauma ja laite kiiltää uutuuttaan ja vempeleitä on joka lähtöön.

Laitan tähän linkin tuonne meidän urheilukeskuksen sivuille siihen kohtaa, missä esitellään mitä kaikkea siellä voi tehdä:

Urheilukeskuksen sivut

 

Rakennus on kolmekerroksinen ja ensimmäisessä kerroksessa on kuntosali, ulko uima-altaat ja pukkarit. Seuraavassa kerroksessa on mm. kaksi täysikokoista koriskenttää katsomoineen ja kolmannessa kerroksessa on juoksurata ja venyttelytilat. Olen siis päässyt liikuntataivaaseen joka mielessä mitä ikinä kuvitella saattaa. Ihmismäärän takia täällä täytyy kuitenkin ajatella milloin sinne salille menee. Ja niin kuin oikeasti ajatella. Tänään menin joskus puolenpäivän aikoihin (ruuhka-ajaksi on nettisivuilla merkattu 12-21) ja ihmisiä oli joka paikka täynnä. Jokainen laite, juoksumatto jne. olivat täynnä, pukuhuoneesta kyllä löytyi tyhjiä kaappeja. Tämä taitaa tietää sitä, että salilla käynti on pakko siirtää aamupainotteiseksi. Mutta aikas mielellään herää ja menee tuonne katsomaan tuota uutuutta hohtavaa kompleksia kuudelta aamulla.

 

Jonotin urheilukeskuksen rekisteröinnille, kun yhdeltä tyypiltä kaatui limppari. Paikalle ei tuotu ensimmäisenä siivoojaa, vaan liukkaudesta varoittava kyltti.

 

Samalla sightseeing matkalla sain myös pysähdyttyä sekä kansainvälisten asioiden toimistossa ja ulkoilma seikkailukerhon toimistossa. Seuraavaksi pitää vain päättää, haluanko lähteä mitä tekemään. Yosemiten kansallispuiston telttailu vois olla aika makea kokemus. Ilmoittauduin myös kiinnostuneeksi sellaiseen kerhoon, jossa kansainvälinen opiskelija käy jollakin luennolla kertomassa jostakin etukäteen valitusta aiheesta oman maansa näkökulmasta. En tiedä mitä minulle tapahtuu kun alan puhumaan englanniksi luokan edessä, mutta olen mielestäni aika hyvä siinä. Suomessa jännitän jokaista luokan etuosan vierestä kulkemista, mutta heti kun kieli on englanti, niin juttua riittää. Katsotaan mitä tuosta kerhosta tulee, mutta kerron varmasti myöhemmin.

 

Siirryn vielä hetkeksi takaisin siihen pyykinpesuun, koska itse asiassa sekin koki tänään upgreidauksen, kun pääsin viimein pesemään pyykkiä! Sain kuin sainkin ostettua sen pyykkikortin ja ladattua sille arvoa.

Pyykkitupa

 

Sillälailla kätevä tämä ensimmäisessä kerroksessa asuminen, että pääsee helposti tuohon kymmenen metrin päässä olevalle pyykkituvalle. Muutaman sössimisen seurauksena kävelin tänään kaksi kertaa tuonne kampukselle, koska piti käydä tulostamassa muutama pakollinen paperi. Tulomatkalla satuin juuri sopivasti tuohon kampuksen bussin kiertoreitille juuri silloin kun se oli pysäkillä. Ajattelin että hyppään kyytiin ja katson kuinka lähelle kotiovea pääsen. Pysäkki oli kyllä suhteellisen lähellä kotiovea, mutta matka ei ollut kovin ruusuinen. Ajattelin, että tulisi hieman vähemmän kuuma, kun menen sen minibussin kyydillä, jotka kiertää siis kampusta kymmenen minuutin odotuksella jokaisella pysäkillä. Se matka päättyi vähän niin kuin kahvin juonti. Lämpöhalvaukseen. Siinä bussissa oli kyllä ilmastointi ja se oli vielä aika uusi, mutta koska se oli täynnä ihmisiä ja aurinko porotti täydeltä kokoajan, niin lopputulos ei ollut kovin viileä. Sanoisin että savustusuuni olisi lähempänä totuutta. Itse savustuin ulos sieltä yhden pysäkin aiemmin kuin olisi pitänyt, koska suolavesi alkoi kirvellä silmiä. Eli siis kahvinjuonti ja seuramatkat bussilla ovat ei listalla tässä kaupungissa.

Tänne loppuun on vielä laitettava kaikille lukijoille suuri kiitos mielenkiinnosta! Lukijamäärä on aika paljon kasvanut lähiaikoina tällä blogilla ja kiitos on tietysti teidän! Suuri osa on varmasti ystäviä, sukulaisia tai puolituttuja, mutta on siellä pakko olla tuntemattomiakin! Todella mukava, että tykkäätte lukea minun California touhuista! Jos joku haluaa, niin aivan vapaasti saa postata tätä eteenpäin. Varmasti jatkan kirjoittamista vielä pitkään!

Kämppiksiä

Nyt on sitten pari päivää eletty saman katon alla kahden kämppiksen kanssa. Toinen kämppis on ensimmäisen vuoden opiskelija ja toinen on hieman vanhempi ja pidempään opiskellut. Minä jaan makkarin tuon nuoremman kanssa ja se toinen on hakenut huonetta vain niin, että saisi asua siinä yksin. Mukavilta tyypeiltä vaikuttaa molemmat. Ainakin tähän asti. Tänään meillä oli tapaaminen kaikkien samassa kerroksessa asuvien kanssa. Tapaamisessa käytiin läpi lähinnä yleisiä asioita, esimerkiksi sitä, että jos aikoo polttaa marihuanaa täällä niin siitä lentää automaattisesti ulos. Tapaamisessa pelattiin myös jotain seurapeliä, mitä puolet paikallaolijoista ei oikein ottanut tosissaan. Ilmeisesti täällä on suhteellisen yleistä riitautua kämppisten kanssa, koska iso osa ajasta selitettiin sitä, milloin saa hakea muuttoa eri asuntoon ja mistä syistä. Aika iso osa syistä oli kiellettyjä heti suoraan. Esimerkiksi jos kämppis on liian sotkuinen tai kuuntelee vääränlaista musiikkia, niin vaihtoa ei myönnetä. Näistä asioista pitää vaan kuulemma jutella. Tavallaan ihan looginen juttu, koska erilaisten ihmisten kanssa pitää tulla toimeen. Yliopiston asuntojen kerrosvastaavien pomo kävi pitämässä tämän puheen, jotta asia tulisi tarpeeksi selväksi. Syy siihen, miksi melkein mitään syytä vaihtoon ei hyväksytä oli myös selkeästi sanottu.

”Kun menette työelämään, niin teidän pitää vaan tulla toimeen työkavereidenne kanssa. Töissä kohtaatte niin erilaisia ihmisiä, että nyt saatte hyvää harjoitusta sitä varten. Teidän tarvitsee tuoda sitä leipää pöytään myöhemmin ja se vaatii paljon enemmän hammastenkiristystä kuin täällä asuminen.”

Eli aika selkeästi tuli asia esille. Hyväksyttäviä syitä huoneenvaihtoon ei jäänyt oikeastaan minkäänlaisia. Vain yksi mainittiin suoraan. Jos epäilee hyvin vahvasti, että kämppis on murhaaja, niin silloin on sallittua hakea huoneenvaihtoa. Toivottavasti siis en päädy hakemaan huoneen vaihtoa. Ehkä ainut mistä voi tulla haasteellista, on se, että jaan huoneen sellaisen henkilön kanssa, joka ensimmäistä kertaa muutti kotoa pois. Yleensä sellaisilla tyypeillä on hieman vaikeuksia ymmärtää äidin puuttumista kotoa. Mutta olen toiveikas, että kaikki menee ihan hyvin. Lopulta, me vietetään tuolla samassa huoneessa hyvin vähän aikaa.

Talo Vaasassa vaihtui sänkyyn Los Angelesissa.

Ainahan kuitenkin jotain erilaisia käytäntöjä ilmenee ja sellaisiakin meillä on jo löytynyt. Kengät jalassa käveleminen sisällä. Se kun ei ole Amerikassa mikään leffajuttu vaan ihan totta. Täällä ollaan todella paljon kengät jalassa sisällä. Molemmat kämppiksistä käveli yhden päivän aivan joka paikassa kengät jalassa. En ole ihan varma, mutta ehkä ne otti kengät pois kun menivät suihkuun. No otin sitten hyvin varovaisesti asian puheeksi, että olisiko ok jos otettais kengät sisätiloissa pois jalasta. Ensin puhuin asiasta tuolle vanhemmalle kämppikselle, koska hän oli matkustellut enemmän ja selvästi ymmärsi näitä kulttuurieroja paremmin. Hänelle se oli ihan ok, että kengät jätetään eteiseen, mutta sitten tämä nuorempi kämppis ei ollut ihan niin helppo. Tai oli, mutta hän ei vaan muistanut asiaa ollenkaan vähään aikaan. No muutaman kerran asiasta puhuttiin ja sen jälkeen homma hoitui. Tämä koko kenkä asia kuulostaa suomalaisen korvaan todella oudolta ja ilman yhtään epäilystä uskon, että kaikki suomalaiset ovat minun puolella tässä asiassa. Kuitenkin tässä täytyy ymmärtää tämä ero kahden kulttuurin välillä. Amerikkalaisten mielestä ei ole yhtään tippaa ihmeellistä, jos sisätiloissa ollaan kengät jalassa. Piste. Suomalaisten mielestä tämä on kauheaa. Piste. Olen suhteellisen onnellinen, että tämä asia käsiteltiin näin hyvin, koska lopputulos olisi voinut hyvinkin olla aivan toinen. Päivän ajan tuo nuorempi kämppis muuten luuli, että Suomessa otetaan sukatkin pois kun mennään sisätiloihin. Tämä oli täysin päätelmä siitä, kun minä olin kävellyt avojaloin sisällä päivän, koska satuin eilen käyttämään vain flip floppeja. Täytyy näissä erilaisuuksissa olla aina vähän varovaisiakin, jotta ei tule vahingossa astuttua kenenkään varpaille. Oli niissä varpaissa kenkiä, sukkia tai ei kumpaakaan.

Vihdoin! roskapönttö ja vessapaperia. Molempien tärkeyden huomaa vasta kun ne puuttuvat.

Tuolla vanhemmalla kämppiksellä on auto ja se on ollut jo todella tarpeen. Kävimme eilen Targetissa hakemassa ruokaa, pesuaineita, roskakorin ja kaikkea sellaista, mitä en ole joko saanut tai pystynyt tuomaan tuosta läheisestä ostoskeskuksesta. Haettiin aikalailla auton täydeltä kaikenlaista mitä maa päällään kantaa. Lisäksi tuo toinen kämppis sai jostain hommattua television ja imurin. Ihan tarpeellisia nekin. Vessapaperia meillä on aikalailla armeijan varasto tällä hetkellä, koska kaikki osti vähän niin kuin säilöön.

Dorm essentials! Ei saatu Target:ia aivan tyhjäksi, mutta hieman kuitenkin. Tuo ostoskärry oli meidän talon ala-aulassa joten hyödynsimme sitä, kun kannoimme tavarat autolta huoneen ovelle.

 

Ehkä mielenkiintoisin, mutta todella tarpeellinen, ostos oli vedensuodatin.

Tuolla vedensuodattimella on siis sellainen tarkoitus, että se poistaa metalleja ja muita myrkkyjä vedestä. Vesi lorotetaan ylhäältä sisään ja se valuu aktiivihiilisuodattimen läpi. Jotenkin tämä prosessi myös onnistuu hävittämään suhteellisen voimakkaan kloorin maun, mikä hanavedessä on. Tämä on ihan positiivinen keksintö, koska muuten kaikki vesi pitäisi ostaa pullovetenä. Suoraan hanasta tulevassa vedessä nimittäin maistuu todella selvästi kloori.

Tänään yritin metsästää kampukselta automaattia, josta pystyy ostamaan pyykkikoneeseen tarvittavan kortin ja ladata sille sisältöä. Löysin kaksi konetta eri puolilta kampusta, mutta molemmista oli kortit loppu. No, saan tämän asian hoidettua ensi viikolla. Minulla on vielä jäljellä muutama puhdas paita, joita voin käyttää. Huominen päivä on sen verran rankka, että pitää ihan henkisesti valmistautua. Luennot alkavat 9:30 aamulla ja loppuvat 5 iltapäivällä. Välissä on joku tunti suunnilleen, jossa ehdin käydä syömässä, mutta muuten ei ole kuin vartin välejä, joissa toivottavasti ehdin hölkätä seuraavalle luennolle. Se hölkkäys ei kyllä ole tuossa säässä kovin suositeltava liikkumismuoto, mutta kampuksen koon takia on varmaan pakko. Keskiviikko on vielä mielenkiintoisempi tapahtuma. Keskiviikon aikataulu on muuten sama kuin maanantaina, mutta pääsen luennoilta vasta 8 illalla. Täytyy katsoa, jos huomisen illan ohjelmaan saisin laitettua ainakin pysähdyksen liikuntakeskuksella. Voisin rekisteröityä sinne, niin tiistaina pääsisin suoraan kuntoilemaan. Samalla reissulla voisin myös kysyä siitä ulkoliikunta seikkailukerhosta.

Tällä hetkellä toivon, että kämppisten kanssa ei tulisi mitään suurempia ongelmia täällä asumisen aikana. Tietysti jännittää myös kaikki kurssit ja miten pärjään niillä. Joutuu varmasti opiskelemaan enemmän kuin nämä amerikkalaiset.

How do we get here

Nyt on kulunut sen verran monta päivää ilman uutta päivitystä, että kerrottavaa on kertynyt. Otsikon kysymykseen, miten pääsemme tänne, löytyy siis monia vastauksia. Olen kävellyt taas hyvän matkaa joka paikkaan, mutta nyt kävely tässä superlämpimässä säässä sujuu jo hieman nopeammin. Lähellä oleva ostoskeskus on ratkaissut monenlaisia haasteita. Amerikkalainen puhelinliittymä on hommattu, samoin kuin uusi tietokone vanhan tilalle. En kylläkään ottanut uutta konetta vielä käyttöön, mutta jos tulevaisuudessa ääkköset puuttuvat niin se johtuu Amerikkalaisesta koneesta.

Koska joudun ostamaan melkein kaiken elämään tarvittavan, niin olen saanut paljon asiakaspalvelua lähiaikoina. Jos joku tässä maassa toimii kuin junan vessa niin se on asiakaspalvelu. Pankkitilin avaaminen oli enemmän kuin iloinen tapahtuma. Sen lisäksi, että pankilla oli konttori kampuksella, minun ei tarvinnut osata antaa kuin passi virkailijalle ja kaikki hoitui. Lopputuloksena oli kasa pikkulahjoja palkinnoksi, Amerikkalainen debit kortti ja elämäni ensimmäinen shekkivihko.

Korruptiolahjoja

 

Yliopiston kirjakaupan asiakaspalvelu on myös aivan omaan luokkaansa. Kirjojen määrä on aivan valtava ja etsiessäni omien kurssieni kirjoja huomasin montakin asiakaspalvelun oikeaa kukkasta. Kirjat on ensinnäkin lajiteltu niin, että jokaisen kirjan paikka määräytyy sen perusteella, millä kurssilla sitä käytetään. Eli riittää, kun kauppaan menee tietoisena omasta lukujärjestyksestään. Toiseksi, henkilökuntaa on aivan älyttömästi. Heti kun aloin pyörimään tiedottoman näköisenä hyllyväleissä, sain myyjän, joka kävelytti minut jokaisen tarpeellisen kirjan luo. Asiakaspalvelun laatu ja määrä kantaa tässä maassa aivan joka paikkaan. Olen miettinyt useita kertoja, miten suomalaisesta asioinnista saisi samanlaista. Olen jopa keksinyt muutaman vastauksen, jotka mielestäni pitävät paikkansa. Alhaisemman verotuksen takia Amerikassa pystyy pitämään todella suuren määrän työntekijöitä töissä, tämä on selvä. Vastaus siihen, miksi suomalainen asiakaspalvelu on paljon vähemmän mukavaa, kuin Amerikassa, on hieman monimutkaisempi. Mielestäni tähän suurin syy löytyy asiakkaista ja yleisesti Suomen ilmapiiristä. Amerikassa asiakkaat ovat kaikki mukavia, hymyilevät, tervehtivät, nauravat, vaihtavat kuulumisia ja ovat ylipäänsä iloisia. Suomessa on niitä huonompia päiviä aika usein aika useilla ihmisillä. Pomolle ja lähimmille ystäville osataan kyllä hymyillä, mutta siihen se oikeastaan jää. Seuratessani californialaisten arkipäivää, olen huomannut, että ikuisen auringonpaisteen lisäksi kaikilla on myös ikuinen hymy. Tämä rento ilmapiiri ruokkii itse itseään ja kaikilla on mukavaa. Olen tervehtinyt niin monia tuiki tuntemattomia ihmisiä kadulla viimeisen viikon aikana, että en ole edes laskenut. Kadulla vastaan tulevat ihmiset saattavat ihan huvikseen kysyä ”miten menee”. Vastaus tähän menee suunnilleen niin, että ”kiitos hyvin, mites sulla”. Ei noiden fraasien avulla uusia ystäviä saa, mutta se tekee ilmapiirin leppoisaksi.

 

Muutama pakollinen koulutarvike

Muutama päivä sitten olin myös englanninkielen tasotestissä ja kansainvälisten opiskelijoiden orientaatiossa. Tämä tapahtuma oli tietysti maksullinen, mutta se millä se piti maksaa oli hyvinkin mielenkiintoinen. Money order. En ole ikinä kuullut moisesta, eikä ollut moni muukaan kansainvälinen opiskelija. Olin onneksi kysynyt yhdeltä ohjaajalta asiasta aiemmin. Tämä money order piti käydä ostamassa esimerkiksi postista ja muistutti hieman shekkiä. Tasotestiin jonottaessa puhuin muutamien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Testiä oli tulossa tekemään muun muassa yksi kanadalainen, jonka äidinkieli oli englanti. Täällä on todella paljon ihmisiä Aasiasta. Ihan kaikkialta Aasiasta, mutta erityisesti Kiinasta. Orientaatio oli aika peruskauraa. Kierrettiin pienissä ryhmissä kampusta, saatiin ruokaa, kuunneltiin tervetulopuheita ja sellaista. En oikein tiedä pystynkö pysymään ajan tasalla tämän yliopiston opiskelijamäärän kanssa, mutta sain päivityksen siihenkin, 39 000. Yliopiston presidentti piti yhden puheen myös uusille kansainvälisille opiskelijoille. Amerikkalaiset on todella hyviä pitämään puheita, sen huomaa uudestaan ja uudestaan joka kerta. Presidentti kehotti puheessaan muun muassa ”reach out”. Hän kannusti kaikkia tekemään uusia asioita ja tapaamaan uusia ihmisiä. Tästä innostuneena selasin läpi yliopistomme 300 erilaista clubia ja kerhoa. Katsotaan mihin kerhoihin lopulta päädyn, mutta todennäköisesti ainakin yksi ”ulkoilma seikkailu” kerho päätyy kokeilulistalle. Siinä tehtiin kaikkea mielenkiintoista, telttailusta Yosemiten kansallispuistossa surffaukseen.

Tänään oli ensimmäiset luennot ja täytyy kyllä todeta, että pienestä jännityksestä huolimatta oli todella mukavaa. Lukujärjestys siis kevyesti alkoi Amerikan talouden historia-kurssilla. Löydettyäni auditorioon, jännitys hieman kohosi, kun huomasin, että kaikki muut olivat ainakin minun ikäisiä, tai vanhempia. Eli tänne ei siis ykkösvuoden opiskelijat tule ja olisi hyvä tietääkin asioista jo jotain. Kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun professori saapui paikalle, niin jännitys katosi. Professori osasi kertoa kaiken todella rennolla tyylillä. Kävimme suuren osan ajasta läpi kurssin eri osia ja mitä voi odottaa tältä kurssilta. Mitä enemmän asiasta kuuli, sitä kiinnostuneemmaksi asiasta tuli.

Muutama kuva luentosalista



Professori selitti minkä takia tämä kyseinen kurssi on tärkeä. Hän kertoi, että pystyäkseen ymmärtämään nykyhetkeä, pitää ymmärtää ”How do we get here”. Kesken lauseen, professori yllättäen kysyi, kuinka moni paikallaolijoista oli kansainvälinen opiskelija. Nimenhuudossa olisi voinut päätellä, että paljon suurempi osa, mutta kyllä niitä käsiä kuitenkin nousi. Professori itse oli Keski-Amerikasta pienestä valtiosta alun perin. Käsien nostelun jälkeen professori selitti, että yksi Amerikan menestyksen salaisuuksista on siinä, että tänne voi tulla mistä päin maailmaa hyvänsä ja silti kutsua itseään Amerikkalaiseksi. Hän itse asiassa siteerasi Roosevelt:ia:

”You can come here from the furthest corners of the world and still call yourself an American”

Juurikin näin! Ajattelin melkein ääneen tässä vaiheessa luentoa. Tuntui niin mukavalta kuulla tämä heti ensimmäisellä luennolla. Tuossa lauseessa tiivistyy niin suuri osa siitä, miksi pidän Amerikasta ja miksi halusin tulla tänne. En ehkä ainakaan vielä kutsuisi itseäni Amerikkalaiseksi, mutta ehkä siihenkin pisteeseen päästään. Tämä yhteiskunta todellakin osaa ottaa vastaan kaikki tänne haluavat.

Muuttopäivä

Eilen pääsin vihdoin muuttamaan tähän pidempiaikaiseen asumukseen tänne kampukselle. Aamupäivä meni skypetykseen ja tavaroiden pakkailuun. Hieman taas mietitytti, että miten saan kaikki tavarat liikkumaan sen jälkeen, kun taxi tiputtaa minut Housing Officelle. Tuota tavaramäärää ei nimittäin yksi ihminen pysty kerralla liikuttamaan.

Muuttokuorma

Yllättäen aurinkoisen ja superlämpimän päivän saattelemana taxikyyti vei minut Housing Officelle. Tänne tiesin reitin todella hyvin, koska olin siellä aiemmin jo käynyt ja osasin kertoa minne ajaa. Taxin peräpeilin häipyessä horisonttiin olin tavararöykkiöni kanssa auringonpaahteessa ja kävelin toimiston ovelle. Ajatus oli, että haen avaimet ja jätän osan tavaroista toimistolle siksi aikaa, että vien ensin osan. Juttuhan olikin sitten niin, että toimistossa ei ollut valoja ja ovet oli lukossa. Olin vielä varmistanut, että sunnuntaina täällä on joku, jotta pääsen muuttamaan sisään. Sillä hetkellä iski suurehko epätoivo, kun lähettyvillä ei näkynyt yhtäkään ihmistä ja tavarani eivät vieläkään liikkuneet yksinään.
No, hammasta purren sitten näin pienen matkan päässä oven, jossa luki jotain tyyliin ”residential life services”. Paras arvaus siihen mennessä, joten ei kun laukku kerrallaan pitkään käytävään, johon ajattelin jättää tavarat siksi aikaa, että löytäisin jonkun joka osaisi auttaa. Tässä vaiheessa onneksi Housing Officen ovelle meni kolkuttelemaan kaksi muutakin ihmistä, jotka tulivat pick-upilla, joka oli täynnä muuttolaatikoita. Tunsin helpotuksen vyöryn, kun joku muukin oli samassa tilanteessa, vaikkakin tavaroineen autossa. Kannoin toista kierrosta tavaroita käytävään, jonne ajattelin ne säilöä. Tämä äiti ja tytär duo seurasivat perässäni tänne käytävään. Näin käytävän toisessa päässä jonkun tyypin jolta huutamalla sain kysyttyä, että onko täällä jossain paikka, josta sais avaimet kun on muuttamassa sisään. Helpotus oli suuri kun vastaus oli, että täällä on meillä pöytiä laitettu sitä varten ja voitte tulla tänne tekemään check in:in. Nämä paikalle ilmestyneet äiti ja tytär pitelivät ovea auki sen aikaa, että sain tavarani sisälle ja sitten menin heidän perässään ilmoittautumispöydille. Siitä alkoikin sitten seuraava mielenkiintoinen vaihe. Aula oli täynnä ihmisiä, mutta paperin suhinaa ihmeellisempää ääntä ei ollut. Olin hieman hämilläni ja seurasin mitä edellä olevat ihmiset tekivät. Hiljaisuuden syy selvisi aika pian. Jokainen huoneessa oleva oli kuuro ja kaikki puhuivat viittomakielellä. Ajattelin että tästähän tulee nyt hyvin mielenkiintoista. En oikein tiennyt, puhuuko kukaan muuta kuin viittomakieltä, mutta vaihtoehtojen puutteessa aloin omalla vuorolla vain puhumaan. Mietin, että jos katson ihmisiä suoraan silmiin, niin ehkä ne lukee huulilta tai jotenkin. Kuitenkin melkein säikähdin, kun reunimmaisena oleva nainen pomppasi pystyyn, heti kun aloin puhumaan. Hän viittoi kaiken sanomani ja puhui kaikki muiden viittomiset. Tästäkin siis selvisin. Täytettyäni kolme lomaketta (joissa mielestäni kaikissa kysyttiin samat kysymykset) sain avainkortin ja huoneeni ja talon numeron. Jätin osan matkalaukuista tuloaulaan vahdittavaksi ja lähdin etsimään mökkiäni.

Etuovelta ja vähän takaoveltakin

 

Sain aika nopeasti tavarat kannettua dorm:iini ja aloin sen jälkeen ihmetellä uutta asumustani. Odotukset olivat aikalailla kohdanneet todellisuuden, mutta keittiön kaapit ja kylpyhuoneen kalusteet eivät olleet ihan sitä mitä olin ajatellut. Keittiön kaapit ovat sellasia, että Suomessa itse säilöisin sellaisissa kaapissa työkaluja ja ehkä näppylähanskoja.

 

Ennenkuin laitoin tavaroita pöydälle, desinfioin ne jollain ostamallani super mössöllä

 

Kylpyhuoneessa on hieman haastetta kyllä kun joka paikassa on maali lohkeillut ja keskiajalta oleva muovimatto on hieman …. öklön tuntuinen suihkun jälkeen. Sisään kirjautuessa minua kehotettiin ottamaan yhteyttä omaan RA:hin, residence assistant tai room assistant tai joku sellainen se oli. Vaeltelin vähän aikaa tuossa talon aulassa ja sitten sieltä tuli yksi suunnilleen minun ikäinen nainen, joka osoittautui RA:ksi. Hän oli yllättynyt, koska ei ollut odottanut ketään vielä viikkoon. Viikon päästä on se varsinainen muuttopäivä ja silloin täällä on jengiä varmasti aivan älytön määrä. RA on henkilö jolta voi kysyä apua asumiseen liittyvissä aiheissa ja hän opastaa sitten parhaan mukaan. Mitään erikoista ei kuulemma vielä tänään ollut tapahtumassa. Kysyin RA:lta paljon kaipaamaani ruokakauppaa. Hän ei myöskään tiennyt että kampuksen vieressä olisi mitään oikeaa ruokakauppaa, mutta hän sanoi, että vähän matkan päässä on ostoskeskus, jossa on muun muassa ruokakauppa. Lisäksi hän tarjoutui heittämään minut sinne, koska oli juuri lähdössä kotiin pesemään pyykkiä.

 

Mun Residence Hall:in aulaa

 

Näkymä olohuoneen terassilta

 

Matkaa ostoskeskukseen oli joku kolme kilometriä. Olin niin innoissani tästä oikeasta ruokakaupasta, että kävin alkajaisiksi Starbucksilla. Ruokakaupassa käynti ulkomailla olikin sitten mielenkiintoinen kokemus. Tottakai suunnilleen tiesin mitä mikäkin on, mutta jouduin silti aika paljon lukemaan ainesosia ja ravintosisältöjä. Löysin kaikkea hauskaa, kuten rasvatonta Philadelphiaa. Kasvisten ja hedelmien määrä ja valikoima on todella silmiinpistävän hyvä ja suuri. Yllättäen kaikki oli myöskin halvempaa kuin Suomessa. Tai ainakin niiltä osin mitä minä osaan päätellä. Yksi pound, eli 453g, raejuustoa maksoi $2,5 esimerkiksi. Keräiltyäni ruokaa sen verran, että uskoin pystyväni kantaa ne kotiin, alkoi pitkä ja hikinen taival. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja vaikka vaihdoin ”varjoisalle” puolelle, niin varjot olivat aika vähissä. Selvisin kotiin ihmeellisen hyvin, kylläkin jo tutuksi tulleen –hikinen selkä 24/7- syndrooman saattelemana. Osittain matkantekoa auttoi myös se, että ostin siivoussangon (kyllä, asunto on todellakin siivouksen tarpeessa) jonne olin survonut kaikki painavat ostokset. Kauppareissu oli siis kunnialla vedetty läpi, mutta en kyllä tunnusta ilman autoa käyneeni kaupassa lukion ykkösen jälkeen. Tätä hetkeä ennen siis.

Helteestä johtuen en ollut yhtään nälkäinen, joten päätin lähteä ihan huvin vuoksi vielä kävelemään kampusta ympäri, vaikka jalat lauloivatkin jo aika isoon ääneen hoosiannaa. Päästyäni tältä iltapäivälenkiltä takaisin, muistin ettei minulla ole lakanaa sänkyyn. Tämä tiesi edestakaista kävelyä ostoskeskukselle ja takaisin. Onneksi siellä oli TJ Maxx. Brändikamoja kolmasosa hinnalla. Kaiken tämän kävelyn jälkeen olin aikalailla lopussa, joten päätin tehdä pikaisen pulahduksen yhteen kolmesta uima-altaasta. Oli tarpeen. Ihanat ilta-auringon rippeet paistoivat jostain kaukaa ja lämmin ilma tuntui todella hienolta pikaisen pulahduksen jälkeen.

Asumisesta kirjoitan varmasti vielä lisää, koska tämä mökin laitto vaatii hieman aikaa. Toivottavasti yksi kämppiksistä olisi ainakin jotenkin varautunut tuomaan edes jotain. Televisio ja mikro olisivat aika kovat sanat. Tai itse asiassa ennen tv:tä tulee imuri.

 

Näkymiä iltapäivälenkiltä, kampuksen ympärillä olevasta asuinalueesta

 

REC Center, eli liikuntakeskus. Ilmainen opiskelijoille, sisältää mm. lisää uima-altaita, kuntosalin, kiipeilyseinän, bilispöytiä, sisäjuoksuradan... You name it!

Kampuksella on aivan älytön määrä parkkipaikkoja ja lisäksi kolme hillitöntä parkkitaloa. Tässä kuvassa on pienin parkkitalo.

 

Valley Performing Arts Center. Yksi kampuksen rakennuksista, täällä pidetään konsertteja ja sellasia.

Kampuksella ja ylipäänsä Californiassa on todella paljon jänniä kasveja

Valley Performing Arts Center

Ensimmäisen aamupalan ainekset

Lopputulos

Ja kyllä, kaivon kansissa kauppamatkalla lukee City Of Los Angeles.

 

Elämän edellytykset

Monestakin syystä olen lähipäivinä huomannut, mitä asioita ja tavaroita tarvitsee siihen, että voi ainakin melkein normaalia elämää pyörittää. Suomesta lähdin täysin varustellusta ja viimeisen päälle laitetusta talosta, jossa oli kaikkea. Amerikkaan lähtiessä omaisuus piti kutistaa kahteen matkalaukkuun ja yhteen käsimatkatavaraan. Californiaan tullessa en tiennyt loppujen lopuksi yhtään mistään yhtään mitään, vaikka olin tehnyt todella paljon taustatyötä. Kirjaimellisesti tärkein asia ensimmäisten joukossa oli se, että olin kirjoittanut motellin osoitteen paperille ja katsonut karttaa sen verran, että osasin selittää missä päin Los Angelesia motellini oli. Taksikuski ei tiennyt yhtään minne piti ajaa, vaikka kerroin selkeästi useita eri kaupunginosia, mitä oli määränpääni lähettyvillä. Eli kannattaa ainakin tietää suhteellisen hyvin minne on menossa, jos jonnekin on menossa.

Tänne sitten päädyin kun olin perillä motellilla

 

Motellille saavuttuani huomasin, että kaikki toilettikamat olivat hävinneessä laukussa. Hammasharjaa tuli ensimmäisenä ikävä. Toilettikamojen sisällöstä muita pakollisia, heti ostettavia tavaroita olivat naamanpesuaine, kosteusvoide, partavaahto ja parran ajoon terät ja tietysti hammastahna. Nämä kaikki löytyivät onneksi vierestä olevasta apteekista. Amerikassa apteekeissa on yleisesti ottaen sellainen K-Marketin laajuinen valikoima kaikkea. Apteekin sattuminen viereiselle tontille motellini kanssa oli täysin sattuma, mutta tässä tapauksessa todella tarpeellinen sattuma. Nykyään tiedonvälitys on suuressa roolissa ihmisten elämässä ja hammasharjan jälkeen tuli ikävä puhelinta ja tietokonetta. Kumpaakaan en uskaltanut käyttää, koska molempien laturit ja adapteri olivat kadonneessa matkalaukussa. Säästin akkuja hätätapauksen varalle. Ajattelin, että voisin ladata kännykkää koneesta sen aikaa kun koneen akku kestää, jos olisi tarve. Hävinneet matkatavarat löysivät tiensä motellille kahden päivän kuluttua saapumisestani. Tässä vaiheessa elämä oli jo paljon helpompaa. Puhtaita vaatteitakin minulla on nyt sen verran, että selviän helposti siihen asti, kun parin päivän päästä löydän tieni pyykkituvalle yliopistolla.

Ruoka. Sitä ei Amerikasta puutu, sitä survoutuu esiin joka kulman takaa ja jokaisessa mainoksessa on ruokaa ja jokaisella ihmisellä on kädessään ruokaa kaikkialla. Ainut juttu tässä on se, että Amerikassa kaikkialta helposti saatava ruoka on aivan kamalaa. Oikeasti. Pizzaa, purilaisia, nugetteja, pekonia, hilloa, siirappia, ranskalaisia. Mitä epäterveellisempää, sen helpommin sen löydät. Tästä johtuen olen ollut aliravittu muutaman päivän tässä äskettäin. Viereisessä apteekissa on tarjolla kaikenlaista ruokaa, joka säilyy perinnöksi asti. Itse olen syönyt muutaman päivän ajan cashew pähkinöitä ja Aquafinan vettä. Pähkinöistä saa proteiinia ja niissä on hyviä rasvoja. Ne kuitenkin valitettavasti on kaikki suolattuja. Yliopistolla söin Subissa ja se oli kyllä hyvää ruokaa. Ja aivan uskomattoman halpaa. $5 kokonainen subi ja $1,69 puolen litran Aquafina. Aquafina on siis ihan pullotettua vettä vain, mutta se on mun mielestä parhaimman makuista pullotettua vettä. Litran Aquafina on mielestäni hauskan näköinen. Sellainen pullukka saavi.

 

Pullukka saavi

 

Motellin lähettyvillä ei ole mitään terveysruokaloita, joten olen siis keskittynyt syömään terveellisimmät osat siitä, mitä on tarjolla. Ihan nauroin yksinäni kun mietin että kun tulin tänne, niin näin ensimmäisen kerran kasviksen tai hedelmän kahden päivän päästä saapumisestani. Otin -riskin- ja menin tuossa kahden korttelin päässä olevaan Dennys ravintolaan. Se oli lähettyvillä ainut sen näköinen paikka, jossa haluaisin syödä. Kävelymatkan päässä olevat thai ja vietnamilaispaikat olivat hieman liian eksoottisen näköisiä jo kadulle asti. Dennys osoittautui todella hyväksi paikaksi! Se oli ulospäin profiloitunut pannukakku paikaksi, joten sen takia hieman epäilin. Kuitenkin löysin listalta munakkaan, johon oli käytetty vain munanvalkuaista ja pohjana oli bataattia ja muita kasviksia. Sellainen, että itsekin kotona tekisin joskus. Kasvikset maistu todella hyvälle! Itse asiassa tykkäsin Dennys paikan (lämpimästä) ruuasta sen verran paljon, että kävin siellä myös tänään syömässä. Kokosin oman purilaisen suhteellisen hyvistä vaihtoehdoista kasviksia jne. ja söin jälkiruuaksi kaksi pannukakkua. Vaahterasiirappi on syntisen hyvää. Eli ei siis aikaakaan, kun hourahdin tälle sokerintäyteiselle linjalle. No joo, ei ole kyllä tarkoitus pannukakuilla elää, että tämä sallittakoon tällä kertaa. Yliopiston läheltä olen yrittänyt Googlen kautta metsästää sellaista oikeaa ruokakauppaa, mutta en ole vielä löytänyt. Toivottavasti löytyy jostain. Mun ruokahalulla ei nimittäin riitä, että vieressä on sipsejä ja pähkinöitä myyvä putiikki.

 

Kaviksia ja vaahterasiirappia

 

Pari päivää pohdittuani noita edellä mainittuja asioita pystyin jo pohtimaan asioita myös hieman pidemmällä aikavälillä. Eilen hoksasin, että kun huomenna muutan tuonne yliopiston asuntolaan, niin siellähän ei siis ole mitään. Tai on siellä. Sänky, kirjoituspöytä ja tollain. Kuitenkaan astioita, pyyhettä, haarukkaa tai mitään muutakaan siellä ei ole. Eikä muuten tulekaan vielä vähään aikaan, kun mun kaikki kolme kämppistä muuttavat vasta viikon päästä silloin, kun on yleinen muuttopäivä. Eli tämä taloustavaroiden puute tuli siis ratkaista ainakin osittain. Lähettyvillä ei tosiaan ole mitään sellaista kauppaa/kauppoja, josta voisin ostaa keittiötarvikkeita tai peiton ja tyynyjä. No tietysti kun, oikein -kunnolla- asiaa pohtii, niin IKEA tulee ensimmäisenä mieleen. Googlehan kertoikin sitten, että lähin IKEA on Burbank:issa, eli 17 mailin päässä. Otin siis lauantain ohjelmalle IKEA reissun! Kuulostaa siis ihan perus lauantailta. Vaikka ei siitä kyllä ihan sellainen ehkä tullut. Autoa ei ole ja ajokortin takia sen hankkimista täytyy viivästyttää ainakin kuukaudella, vähän yli. Eli taxi siis. Motellin respa tilasi minulle taxin ja sitten mentiin. Ihan ilman mitään rasistista taka-ajatusta, olo oli aikalailla hupaisa kun huristeltiin sillä suhteellisen vanhalla vihreällä (ei todellakaan ollut Prius!) kolisevalla kotterolla San Fernando Valleyn katuja pitkin. Tämän intialaisen tunnelman kruunasi taxikuski jolla oli pidempi parta kuin Joulupukilla ja turbaani päässä. Taxikuskilla ei ollut hajuakaan minne mennään, joten taas oli tarpeen, että osasin selittää minne piti ajaa. Olisin osannut itsekin ajaa tuonne IKEAlle, joten ihan olin siis yllättynyt. Mun ajama auto varmaan päätyisi muutenkin vahingossa IKEAlle. Perille päästyäni piti selvittää ensin, miten pääsen takaisin. Olin varautunut ajatukseen, että IKEAn vieressä oleva kauppakeskus oli niin pieni (Kampin kokoinen), että siellä ei välttämättä olisi taxi tolppaa. No ei ollut. Piti käydä Old Navy:stä ostamassa ohut valkea huppari aurinkosuojaksi, niin kysyin samalla taxiasiaa myyjältä. Antoi muutaman hyvän vinkin minkä kadun varteen kannattaisi mennä seisomaan ja olin onnellinen. Kävelin vieressä olevaan IKEAan, joka oli tavallaan aivan samanlainen kuin muut näkemäni IKEAt, mutta silti vähän erilainen. Ainakaan ennen ei ole IKEAn seinän vierustalla palmuja kasvanut.

 

Sisään astuessa oli kyllä kotoisa tunnelma. Samat kärryt ja servietit siellä vastaan tuli. Keräilin kärryn täyteen tavaraa, vaikka en ollut aivan varma kuka ja miten ne kantaa minnekään missä on taxi. Ajattelin, että on sitä isompiakin asioita tässä elämässä tehty kuin ostoksia kannettu. Hommasin muuten IKEA family kortin. Sain yhdet lautaset halvemmalla sen ansiosta. Kassan jälkeen piti hetken aikaa kysellä ja etsiskellä paikkaa, josta joku pystyisi tilaamaan minulle taxin. Tässä vaiheessa olin tuloksessa, että täyden ostoskärryn kanssa ei todellakaan kävellä kahta korttelia sille kadulle, missä taxin saanti vaikutti parhaalta. Lopulta löysin paikan josta pystyin tilaamaan taxin ja matka takaisin hotellille alkoi. Paluumatka oli mukava. Taxikuski oli mukava ja juteltiin koko matka. Sanoin että ajetaan katuja pitkin, ei moottoritietä. Sillain sain hieman mielenkiintoisemmat maisemat ja pääsin katsomaan kaupunginosia taxin ikkunan läpi. Nyt olen siis ainakin osittain huomenna valmis siirtämään koko elämän kolmessa matkalaukussa ja kolmessa IKEA kassissa yliopistolle.

 

Tämä auton puute on todella elämää muuttava asia. IKEA reissua ei Suomessakaan tehdä ilman autoa, mutta IKEAan sentään pääsee julkisilla. Eniten auton puute ehkä tällä hetkellä haittaa ruuan metsästystä. Ne oikeat ruokakaupat kun ovat kaikki sen verran kaukana, että olisi pakko olla auto. Taxilla meneminen on kaikkea muuta kuin ilmaista, vaikka kylläkin selvästi halvempaa kuin Suomessa. No, uskon että asia helpottuu paljon huomenna, kun pääsen tuonne kampukselle. Silloin ei tarvitse ainakaan huolehtia kodin ja yliopiston välisestä matkasta. Ihan huomaan miten katson jokaisen ison SUV:n perään tuolla kaduilla. Eli siis niskat on nurin kokoajan, koska autot ovat todella isoja. Öisin, ilmeisesti kun suuri osa töissä käyvistä on nukkumassa, autojen koko pienenee. Silloin ulkona liikkuu paljon pienempiä autoja kuin aamulla ja päivällä, kun on työmatkaliikennettä.

Huomaan miten alan pikkuhiljaa tottua tähän elämänmenoon tietyiltä osin. Hoen kokoajan anteeksi ja kiitos joka paikassa joka asiasta. Hymyilen todella paljon ja pienet ongelmat (kuten matkalaukun häviäminen tai liian pitkä kävelymatka) eivät oikeastaan häiritse ollenkaan. Kaikki on niin positiivista ja aurinkoista, että ei täällä oikeasti voi mököttää. Californialaiset ovat ehkä siinä mielessä Amerikan itä suomalaisia, että täällä on todella rento meno kaikkialla.