How do we get here

Nyt on kulunut sen verran monta päivää ilman uutta päivitystä, että kerrottavaa on kertynyt. Otsikon kysymykseen, miten pääsemme tänne, löytyy siis monia vastauksia. Olen kävellyt taas hyvän matkaa joka paikkaan, mutta nyt kävely tässä superlämpimässä säässä sujuu jo hieman nopeammin. Lähellä oleva ostoskeskus on ratkaissut monenlaisia haasteita. Amerikkalainen puhelinliittymä on hommattu, samoin kuin uusi tietokone vanhan tilalle. En kylläkään ottanut uutta konetta vielä käyttöön, mutta jos tulevaisuudessa ääkköset puuttuvat niin se johtuu Amerikkalaisesta koneesta.

Koska joudun ostamaan melkein kaiken elämään tarvittavan, niin olen saanut paljon asiakaspalvelua lähiaikoina. Jos joku tässä maassa toimii kuin junan vessa niin se on asiakaspalvelu. Pankkitilin avaaminen oli enemmän kuin iloinen tapahtuma. Sen lisäksi, että pankilla oli konttori kampuksella, minun ei tarvinnut osata antaa kuin passi virkailijalle ja kaikki hoitui. Lopputuloksena oli kasa pikkulahjoja palkinnoksi, Amerikkalainen debit kortti ja elämäni ensimmäinen shekkivihko.

Korruptiolahjoja

 

Yliopiston kirjakaupan asiakaspalvelu on myös aivan omaan luokkaansa. Kirjojen määrä on aivan valtava ja etsiessäni omien kurssieni kirjoja huomasin montakin asiakaspalvelun oikeaa kukkasta. Kirjat on ensinnäkin lajiteltu niin, että jokaisen kirjan paikka määräytyy sen perusteella, millä kurssilla sitä käytetään. Eli riittää, kun kauppaan menee tietoisena omasta lukujärjestyksestään. Toiseksi, henkilökuntaa on aivan älyttömästi. Heti kun aloin pyörimään tiedottoman näköisenä hyllyväleissä, sain myyjän, joka kävelytti minut jokaisen tarpeellisen kirjan luo. Asiakaspalvelun laatu ja määrä kantaa tässä maassa aivan joka paikkaan. Olen miettinyt useita kertoja, miten suomalaisesta asioinnista saisi samanlaista. Olen jopa keksinyt muutaman vastauksen, jotka mielestäni pitävät paikkansa. Alhaisemman verotuksen takia Amerikassa pystyy pitämään todella suuren määrän työntekijöitä töissä, tämä on selvä. Vastaus siihen, miksi suomalainen asiakaspalvelu on paljon vähemmän mukavaa, kuin Amerikassa, on hieman monimutkaisempi. Mielestäni tähän suurin syy löytyy asiakkaista ja yleisesti Suomen ilmapiiristä. Amerikassa asiakkaat ovat kaikki mukavia, hymyilevät, tervehtivät, nauravat, vaihtavat kuulumisia ja ovat ylipäänsä iloisia. Suomessa on niitä huonompia päiviä aika usein aika useilla ihmisillä. Pomolle ja lähimmille ystäville osataan kyllä hymyillä, mutta siihen se oikeastaan jää. Seuratessani californialaisten arkipäivää, olen huomannut, että ikuisen auringonpaisteen lisäksi kaikilla on myös ikuinen hymy. Tämä rento ilmapiiri ruokkii itse itseään ja kaikilla on mukavaa. Olen tervehtinyt niin monia tuiki tuntemattomia ihmisiä kadulla viimeisen viikon aikana, että en ole edes laskenut. Kadulla vastaan tulevat ihmiset saattavat ihan huvikseen kysyä ”miten menee”. Vastaus tähän menee suunnilleen niin, että ”kiitos hyvin, mites sulla”. Ei noiden fraasien avulla uusia ystäviä saa, mutta se tekee ilmapiirin leppoisaksi.

 

Muutama pakollinen koulutarvike

Muutama päivä sitten olin myös englanninkielen tasotestissä ja kansainvälisten opiskelijoiden orientaatiossa. Tämä tapahtuma oli tietysti maksullinen, mutta se millä se piti maksaa oli hyvinkin mielenkiintoinen. Money order. En ole ikinä kuullut moisesta, eikä ollut moni muukaan kansainvälinen opiskelija. Olin onneksi kysynyt yhdeltä ohjaajalta asiasta aiemmin. Tämä money order piti käydä ostamassa esimerkiksi postista ja muistutti hieman shekkiä. Tasotestiin jonottaessa puhuin muutamien mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Testiä oli tulossa tekemään muun muassa yksi kanadalainen, jonka äidinkieli oli englanti. Täällä on todella paljon ihmisiä Aasiasta. Ihan kaikkialta Aasiasta, mutta erityisesti Kiinasta. Orientaatio oli aika peruskauraa. Kierrettiin pienissä ryhmissä kampusta, saatiin ruokaa, kuunneltiin tervetulopuheita ja sellaista. En oikein tiedä pystynkö pysymään ajan tasalla tämän yliopiston opiskelijamäärän kanssa, mutta sain päivityksen siihenkin, 39 000. Yliopiston presidentti piti yhden puheen myös uusille kansainvälisille opiskelijoille. Amerikkalaiset on todella hyviä pitämään puheita, sen huomaa uudestaan ja uudestaan joka kerta. Presidentti kehotti puheessaan muun muassa ”reach out”. Hän kannusti kaikkia tekemään uusia asioita ja tapaamaan uusia ihmisiä. Tästä innostuneena selasin läpi yliopistomme 300 erilaista clubia ja kerhoa. Katsotaan mihin kerhoihin lopulta päädyn, mutta todennäköisesti ainakin yksi ”ulkoilma seikkailu” kerho päätyy kokeilulistalle. Siinä tehtiin kaikkea mielenkiintoista, telttailusta Yosemiten kansallispuistossa surffaukseen.

Tänään oli ensimmäiset luennot ja täytyy kyllä todeta, että pienestä jännityksestä huolimatta oli todella mukavaa. Lukujärjestys siis kevyesti alkoi Amerikan talouden historia-kurssilla. Löydettyäni auditorioon, jännitys hieman kohosi, kun huomasin, että kaikki muut olivat ainakin minun ikäisiä, tai vanhempia. Eli tänne ei siis ykkösvuoden opiskelijat tule ja olisi hyvä tietääkin asioista jo jotain. Kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun professori saapui paikalle, niin jännitys katosi. Professori osasi kertoa kaiken todella rennolla tyylillä. Kävimme suuren osan ajasta läpi kurssin eri osia ja mitä voi odottaa tältä kurssilta. Mitä enemmän asiasta kuuli, sitä kiinnostuneemmaksi asiasta tuli.

Muutama kuva luentosalista



Professori selitti minkä takia tämä kyseinen kurssi on tärkeä. Hän kertoi, että pystyäkseen ymmärtämään nykyhetkeä, pitää ymmärtää ”How do we get here”. Kesken lauseen, professori yllättäen kysyi, kuinka moni paikallaolijoista oli kansainvälinen opiskelija. Nimenhuudossa olisi voinut päätellä, että paljon suurempi osa, mutta kyllä niitä käsiä kuitenkin nousi. Professori itse oli Keski-Amerikasta pienestä valtiosta alun perin. Käsien nostelun jälkeen professori selitti, että yksi Amerikan menestyksen salaisuuksista on siinä, että tänne voi tulla mistä päin maailmaa hyvänsä ja silti kutsua itseään Amerikkalaiseksi. Hän itse asiassa siteerasi Roosevelt:ia:

”You can come here from the furthest corners of the world and still call yourself an American”

Juurikin näin! Ajattelin melkein ääneen tässä vaiheessa luentoa. Tuntui niin mukavalta kuulla tämä heti ensimmäisellä luennolla. Tuossa lauseessa tiivistyy niin suuri osa siitä, miksi pidän Amerikasta ja miksi halusin tulla tänne. En ehkä ainakaan vielä kutsuisi itseäni Amerikkalaiseksi, mutta ehkä siihenkin pisteeseen päästään. Tämä yhteiskunta todellakin osaa ottaa vastaan kaikki tänne haluavat.