Opiskeluun liittyen kurssikorvaavuudet ovat tuottaneet selvästi enemmän työtä kuin mitä odotin. Tällä hetkellä minulla on sen verran korvattuja unit:teja (opintopiste) että se ei vastaa edes yhden vuoden opiskelua. Suureksi ongelmaksi on muodostunut tämä suomen kieli. Yliopistoni täällä Suomessa ei tarjoa kandin kursseihin englanninkielisiä käännöksiä, koska kandiohjelmani täällä oli kokonaan suomenkielinen. Sinänsä ihan loogista, mutta tällä hetkellä se on hieman huono juttu. Olen käynyt läpi minun Bachelors degreehen liittyviä kursseja jo niin monesti, että osaan varmasti kaikki kohta ulkoa. Todennäköisesti onnistun kehittämään vielä jonkin verran pisteitä lisää. Osasta olen jo ollut yhteydessä yliopistoon ja osaan tarvitsen käännöksen kurssiselosteista. Todennäköisesti ostan käännökset suomalaiselta toimistolta, jotta ovat sitten hyväksyttäviä ne käännökset. Kysyin kyllä yliopistolta mitä vaatimuksia heillä on käännöstoimiston suhteen, sieltä vastattiin että voin käyttää mitä vain toimistoa. Käännösten avulla ja muutamalla muulla takataskussa olevalla kikka kolmosella yritän päästä siihen että hyvitettyjä unitteja olisi 50. Koko kandintutkinto on 120 units. Tuo 50 hyvitetyn unitin raja on siinä mielessä kipuraja, että sitten pystyisin kahdessa vuodessa tekemään kandidaatintutkinnon loppuun. Vaikka tämä hyvitysten pieni määrä on välillä ollut jopa, ärsyttävä niin yritän ajatella sen positiivisesti. Mitä enemmän opiskelen USAn puolella, sitä valmiimpi olen myös työelämään kyseisessä maassa. Saan tutustua todella laajasti erilaisiin aiheisiin ja opin syvällisemmin, miten asioita hoidetaan Amerikassa. Tämä tulevan opiskelun tiukka tahti kyllä todennäköisesti johtaa siihen, että kesälomaa on vuoden päästä maksimissaan viikko ja muutenkaan ylimääräistä aikaa ei taida jäädä niin, että pystyisin tulemaan kesätöihin Suomeen.
Ensimmäinen lukujärjestys tälle syksyn semesterille on minulle tehty valmiiksi. Tai siis kaikille kansainvälisille opiskelijoille ensimmäinen lukujärjestys tehdään valmiiksi. Yliopiston suuresta opiskelijamäärästä (joka oli muuten kesän aikana kasvanut 34 000sta 36 000teen) johtuen meillä on unit rajat ilmoittautumisille. Eli jokaisessa semesterissä on rajoitettu se määrä unitteja, mihin voit ilmoittautua. Muistaakseni se raja on 16 unittia ja minulla on nyt tässä lukujärjestyksessä 15 tai 16. Näiden kahden pitkän semesterin lisäksi on summer term ja tammikuun kestävä winter term. Kurssit, joihin minut on laitettu, ovat kyllä todella mielenkiintoisia. Tai mielenkiintoisia ne ovat jos ei tunne tutkinnon sisältöä CSUN:ssä. Kurssit sisältävät muun muassa :
Musiikki elokuvissa
Yhdysvaltojen talouden historia
Maapallon maantiede ja kyseisen kurssin labrakurssi
Lisäksi on yksi englanninkurssi ja jokin, ilmeisesti yliopisto opintoihin orientoiva kurssi. Ottaen huomioon, että luen kauppatieteitä, nuo kurssit ovat todella mielenkiintoisia. California State University systeemissä tutkinnot ovat kuitenkin jaettu sisällöllisesti kahteen osaan. Toisen pääotsikon suomentaisin yleissivistäviksi opinnoiksi ja toisen pääaine opinnoiksi. Edellä mainitut hauskat kurssit ovat siis niitä yleissivistäviä. Itse asiassa kaikki nuo kurssit vaikuttavat todella mielenkiintoisilta, vaikka eivät ole tuota talouskurssia vaille yhtään minun alaa. Eniten jännitän kuitenkin englanninkielen kursseja. Niissä kun ulkomaalaisuus on ehkä vaikeuttava tekijä. Tätä jännitystä lievensi kuitenkin eilen saapunut meili, jossa opettaja laittoi kaikille tervetuloa kurssille jne. Vastasin kyseiseen meiliin, koska siinä pyydettiin varmistamaan kurssille tuleminen ja muutama muu juttu. Lisäksi laitoin meiliin, että olen ensimmäistä kertaa tulossa CSUN:iin ja sanoin toivovani että englannin taitoni ovat tarpeeksi hyvät kyseiselle kurssille. Sain hieman boostausta opettajan vastauksesta, jossa hän totesi että äskeisen meilin perusteella ainakin tulet pärjäämään todella hyvin. Kyllä uskon itsekin selviäväni. Mielenkiintoista kaikissa kursseissa on se, että luentoja on vain kaksi, mutta joissakin vain yksi kerta viikossa. Olettaisin että kotiin jäävän työn määrä on siis aika suuri. Tätä näkemystä tukee aika hyvin se, että esimerkiksi tuolle enkun kurssille on kolme kirjaa, jotka on pakko olla mukana ensimmäisestä päivästä alkaen. Toivon että minä en joudu läräämään sanakirjaa sillä aikaa kun muut kirjoittavat kolmen sivun esseetä Shakespearen sielunelämästä keskiajalla……
Kurssikorvaavuuksien ja lukujärjestyksen lisäksi yksi polttava aihe on
lähiaikoina ollut asunto. Minulle on siis varmasti paikka yliopiston
soluasunnossa, mutta varsinaista osoitetta en ole vielä saanut. Pientä
jännitysmomenttia alkaa olemaan, kun lähtöön on enää kuusi päivää eikä ole
asuntoa. Olin eilen taas yhteydessä student housingiin ja kysyin, olisiko
mahdollista nopeuttaa tätä prosessia ja saada asunto ennen kuin tulen. Vastaus
tuli suhteellisen nopeasti. Kuulemma 18 elokuuta pääsee muuttamaan sisään.
Sehän sopii oikein mainiosti kun ottaa huomioon että 14 päivä saavun Los
Angelesiin. Nyt täytyy sitten todennäköisesti mennä motelliin tai jotain
sellaista. Minullahan oli jo kaksi kämppäkaveria soluun olemassa, mutta silloin
kun varsinainen asuntojen jako oli menossa, niin en saanut valituksi mitään
online palvelusta, koska se meni tukkoon suuren käyttäjämäärän takia. No, uskon
että tämäkin asia järjestyy, täytyy vielä varmistaa omalta kansainväliseltä
ohjaajalta, onko mahdollista heidän kauttaan päästä jonnekin yöksi, ettei
tarvitsisi motelliin mennä.
Hoidettavien asioiden lista on ollut todella pitkä myös täällä Suomen
päässä. Rokotuksia en joudu onneksi ottamaan kuin yhden, meningokokki. Kaikki
muut vaaditut rokotteet olivat sellaisia, mitä suomalaisille pistetään vauvana.
Muuton, Kelan asioiden, verotoimiston ja muiden vastaavien kanssa kun joutuu
selvittelemään erinäisiä asioita, niin tuntuu kuin olisi palkkatyön lisäksi
töissä myös itselleen iltaisin. Osasin kyllä aavistaa, että muutto tuo paljon
haasteita mukanaan, mutta ehkä hieman aliarvioin haasteet silti. Olen kyllä
oppinut todella paljon tämän prosessin aikana. Ymmärrän paljon paremmin jo sen,
että jotkin viranomaisten tai vastaavien kanssa toimitettavat asiat on vain
pakko tehdä tietyllä tavalla, vaikka se tuntuisi raskaalta. Toisaalta olen myös
oppinut pitämään paremmin puoliani erilaisissa tilanteissa ja vaatia minulle
kuuluvia asioita oikeassa paikassa. Uskon ettei tämä oppiminen tähän jää, mutta
hyvään vauhtiin olen päässyt.
Tälle päivälle olisi varattuna aikaa siihen, että käyn etsimässä
matkalaukun. Tosiaan kun varasin sen lennon niin, että saan viedä kaksi
matkalaukkua, niin toinen veska puuttuu vielä. Pitäisi varmaan muutenkin kohta
alkaa harkitsemaan, että mitä ottaa mukaan. Vaikka lähtö lähestyy kokoajan, en
oikeastaan kovin monesti ole saanut sellaisia hetkiä, että olisin panikoitunut
jonkin asian suhteen. Olen ajatellut ottaa lähinnä kesävaatteita, koska ilmasto
on niin lämmin, että keskitalvellakin voi päivällä kävellä shortseissa ulkona.
Yöt ovat talvella hieman ”kylmempiä”, jossain +12- +15 välillä. Eli ehkä pitää muutamat farkut
ja huppari pakata ihan muodon vuoksi. En kyllä ajatellut ottaa kuin yhden
nahkatakin ja kaikki muut takit saa jäädä Suomeen. Varmaankin flip floppeja
pakkaan kengistä vain mukaan! (No ehkä muutamat muutkin).
Asiaa riittää kirjoitettavaksi sen verran paljon, että kirjoitan
mahdollisimman paljon näistä lähtövalmisteluista ennen kuin lento lähtee. Sen
jälkeen kaikki kirjoitukset liittyvät varmasti Californiassa tapahtuviin
asioihin, koska kaikki tulee olemaan niin uutta ja mielenkiintoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti