Kirjasto on tullut aika tutuksi tässä
viime viikkoina ja täällä istun nytkin. Tarkoitus oli, että käyttäisin tunnin
tästä aamusta blogin kirjoitukseen, mutta oli sen verran paljon luettavaa, että
täytyi etsiä lisäaikaa jostain muualta. Eilinen oli aikalailla vastaveto sille,
mitä vauhtia normaalisti etenee viikko. Pidin, tai paremminkin kärsin, eilen
lorvikatarista, joten päivän saavutukset oli pari leffaa ja ruokailu. Olen
muutaman kurssin tehnyt Vaasaan Yliopistolle netissä, joten ne ovat lisänneet
tätä tekemisen määrää. Kyllä olen ilmeisesti jotain täällä oppinut tuon
tehokkuuden ja nopeuden suhteen, koska tein 14-sivun esseen kolmessa päivässä,
muun ohessa siis, ja arvostelu oli paras mahdollinen. Jotenkin täällä on oppinut
näiden opiskelujen kanssa chillaamaan sillä tavalla, että ei turhaa stressiä
vedä. Nyt kun olen tutustunut aika moneen vaihto-oppilaaseen, niin voin todeta,
että kauhea stressi niillä on kyllä tästä työn määrästä ja tahdista mikä täällä
on. Jotenkin tämä aurinko on varmasti jo pehmittänyt mun pään, että en tarvitse
paperipussia jokaisen opiskelutehtävän kohdalla. Eikä sillä, kyllä mä ymmärrän,
että kun tulee uuteen paikkaan, niin kaikki tuntuu paljon vaikeammalta ja
varsinkin kun täällä tykin suusta syölletään noita tehtäviä kokoajan. Toisaalta
on harmi, että ei varsinkaan iso osa noista puolen vuoden vaihtareista ehdi
hoksata tätä Amerikkalaista tekemisen koodia. Jostain sitä aikaa aina löytyy.
Yhtä liukuhihnaa on kyllä myös ruokailu
täällä yliopistolla, käyn siis oikeastaan aina Subilla syömässä, joten nehän jo
muistaa, että mitä syön. Se on hauska, koska siellä kuitenkin on työvuorossa
aina ainakin 15 ihmistä. Mulla on lempinimikin, Mr. Veggiepatty, Vegepihvi
siis, koska syön aina sen Subilla. Eilen kyllä laitoin elämän ranttaliksi ja
kävin Burger Kingillä syömässä. Halusin ne vähän suuremmat ranskalaiset, joten
sain sitten myös medium juoman, joka on noin puolet suurempi kuin se suurin
juoma Euroopan Mäkkäreissä. Onneks sitä kippoa ei tartte ihan täyteen laittaa,
eikä ole pakko ottaa lisää. Yleensä mulla on oma vesipullo mukana, mutta eilen
unohtui.
Vedestä pääsee hyvin miellyttäviin
tunnelmiin lämpimään suihkuun. Tai no, miten sen ottaa, miellyttävä. Tuolla mun
asunnossa on siis aika eksoottinen kokemus käydä suihkussa välillä. Sanottakoon
tähän väliin, jos joku ei tiedä, niin Pohjoismaissa on todella hyvät suihkut!
Niin kuin se vedenpaine ja itse suihkulaite, jota voi liikutella ja vettä tulee
aika laajalta alueelta. Amerikassa on ihan paikasta riippuvainen, että
millaisen lirun tai Niagaran alle sitä joutuu, kun aamulla pitää hiukset pestä.
Tuolla minun luona on kuitenkin juttu niin, että ensinnäkin se suihkupää
sekoittaa niin paljon ilmaa siihen veteen, että välillä tuntuu, että ei kastu
ollenkaan kun käy suihkussa. No kyllä sitä ehkä kuitenkin kastuu jos vartin
siinä töröttää hanan alla. Tarkemmin, kyykistyy hanan alle, mä olen aika pitkä
Amerikkalaisessa mittakaavassa, niin suihkupää on samalla korkeudella kuin mun
hartiat. No, kyllä sen kanssa pystyy elämään, kun eihän sitä onneksi tarvitse
kovin montaa tuntia päivässä siellä suihkussa pyöriä. Se mikä välillä on
aiheuttanut haasteita, on veden vaihtuva lämpötila ilman ennakkovaroitusta. Se
on vähän niin kuin sellainen lottoarvonta, että 30-sekuntia kiehuvaa vettä ja
minuutin verran jäähilettä. Olen muun muassa yhden kerran oikeasti juossut päin
seinää karkuun suihkukopin toiseen päähän, koska oli sunnuntai aamu ja
tokkurassa menin lämpimään suihkuun, joka yhtäkkiä muuttuikin avannoksi. Löin
nenän seinään ja siihen tuli pieni lommo.
Tuo veden lämpötila on muutenkin
mielenkiintoinen täällä, nyt kun on taas kunnolla lämmintä päivällä, niin
kylmävesihanasta tulee usein lämpimämpää vettä kuin kuuman veden puolelta.
Ainakin iltapäivisin.
Olin tässä viikko sitten taas jännän äärellä,
kun huomasin, että auton rekisteröinti pitää maksaa maaliskuun aikana. Se
rekisteröintimaksu on verrannollinen Suomen autoveroon. Jotenkin muistelin,
että se pitäisi maksaa uudestaan vasta syksyllä, en kyllä yhtään tiedä mistä
sen sain päähäni, koska auton takarekkariin kiinnitetään täällä tarrat, joista
toinen osoittaa vuoden ja toinen kuukauden, mihin asti se rekisteröinti on
voimassa. No tämän herätyksen sain onneksi tarpeeksi ”ajoissa”, maaliskuun 9
päivä. Suunnilleen paniikissa pyörin, että mitä teen sen maksun kanssa, kun
siitä pitäisi tulla kotiin lasku 90 päivää ennen kuin se pitää maksaa. Tämä
selvisi kun aloin asiaa tarkemmin tutkia. No arvasin että se kirje on mennyt
jonnekin todennäköisesti siksi, että muutin silloin syksyllä ja en tietenkään
muistanut tehdä muuttoilmoitusta tuonne DMV:lle, Department of Motor Vehicles.
Netissä pystyy sen rekisteröinnin maksamaan, jos on Californian ajokortti,
mutta eipä ole, toinen vaihtoehto, automaatilla maksaminen tuolla DMV:n
toimistossa, mutta siihen tarvitsee sen laskun, joten ei sekään onnistunut.
Ainut vaihtoehto siis oli, että pitää mennä jonottamaan DMV:lle ja hoitaa se
asia siellä virastossa. Syksyllä yritin yhtä asiaa selvittää sieltä virastosta,
mutta sen asian jätin sikseen, koska rekisterikilvet löysivätkin postissa
perille. Sen verran ehdin kuitenkin syksyllä tuohon DMV:hin tutustua, että
aivan älytön jono sinne oli vaikka kuinka aamulla menisi jonottamaan heti kun
aukeaa. Näen painajaisia Suomen verovirastosta aina silloin tällöin, ja tämä
jono voidaan siihen samaan listaan laittaa.
Kun sitten oli pakko niin sitten oli
pakko. Menin torstai aamuna kello 7:30 tuohon lähimpään DMV:n toimistoon, joka
avautuu siis kahdeksalta. Jonossa oli silloin jo yli 80-ihmistä, ja kyllä, oli
todellakin aikaa laskea kaikki jonossa seisovat. Koska se ryysis on niin
valtava, niin vain osa jonosta päästetään kerralla sisälle sinne itse virastoon
ja sitä mukaa kun porukka hoitaa asiansa, niin otetaan uusia sisälle. Tuo
jonotus oli kyllä sinänsä hyvin organisoitu, pari vartijaa piti järjestystä ja
päästi asiakkaita sisälle, kun jonot sisällä lyhenivät. Olin todella
yllättynyt, miten nopeasti pääsin sisään ja ulos siitä puljusta. Amerikkalaiset
inhoaa noita virastoja sen takia, että ne on niin tehottomia, mutta olin silti
kyllä todella yllättynyt. Sisällä oli 38 tiskiä, joissa kaikissa oli virkailija
ottamassa asiakkaita. Sen jälkeen kun pääsi sen virkailijan luo, niin toimitus
oli yllättävän helppo. Piti vain maksaa se $120 ja sen jälkeen sain uuden
vuositarran kiinnitettäväksi rekkariin ja kävelin ulos. Olin autossa ajamassa
pois ja hommaan meni vain 1,5h. Mun mielessä se on vain, koska olin odottanut
paljon tehottomampaa palvelua ja suurempaa höpötyksen määrää.
Näin muuten jokin aika sitten auton, jonka
takalasissa oli Suomen lippu ja rekisterikilvessä luki ”Karelia”. Joku varmaan
Suomesta muuttanut. Ihan hauska oli, ensimmäinen kerta kun Suomeen törmäsin
autosta käsin. Olisin ehkä oikeasti törmännytkin tuohon autoon, jos näky olisi
ollut sama, kuin yhdellä tutulla, joka parkkeerasi autoa tässä viime viikon
aikana yliopiston lähellä. Se jätti kadun varteen auton parkkiin yhden
kerrostalon viereen ja toisessa kerroksessa oli joku keksinyt viihdyttää koko
kansaa pienellä teatteriesityksellä. Siellä seisoi jätkä, jolla oli leijona
pehmolelu kädessä, ojennettuna ylöspäin. Samalla toinen jätkä vieressä huudatti
cd:tä ja soitti ”Circle of Life” biisiä. En muista mikä tuo biisi on suomeksi,
mutta se soi Leijonakuningas leffassa silloin kun se apina nostaa Simban sieltä
kalliolta näytille. Sain hyvät naurut tuosta kun kuulin.
Olin viime viikonloppuna aivan täpinöissä,
kun löysin tästä läheltä sellaisen karkkikaupan, mikä myy irtokarkkeja!
Karkkeja on aina silloin tällöin vähän ikävä, mutta valitettavasti
Amerikkalaiset karkit noin keskimäärin ei ole mun herkkuja. Suklaata,
leivonnaisia, kakkuja ja kaikkea muuta vastaavaa kyllä löytyy todella hyviä.
Tykkään välillä syödä noita kaupasta saatavia cup cakeseja, koska ne on aivan
super hyviä ja niitä saa vaikka minkä kokoisina, makuisina ja näköisinä. Yhden
cup cake mallin olen jättänyt kokeilematta kuitenkin. Löysin sellasia Just
Bieber cup cakeseja.
"And I was like, Baby, baby, baby oo!"
Amerikassa on hyvin sallittua syödä
oikeastaan missä tilanteessa vain ja ihan mitä vain. En nyt tarkoita, että
työhaastatteluun mennään pastalautasen kanssa, mutta muuten kyllä. Työpaikalla,
luennolla, kirjastossa, autossa, kaupassa, parturissa ja ihan missä vain
oikeastaan. Eikä ruuan tarvitse välttämättä olla mitään sipsiä ja karkkia,
vaikka yksi professori niitä eilen vetikin samaan aikaan kun luennoi. Moni
kaveri tulee aina hampurilaisten tai nuudeleiden kanssa luennolle, eikä siinä
ole mitään outoa. Itse asiassa minulla on vain yksi proffa, joka ei syö luennon
aikana, juo vain vettä. Kahvin juonti on tietysti ok, mutta moni proffa vetää
myös keksejä, leipää ja kaikkea muuta. Itse asiassa meidän enkun proffa tuo
aina silloin tällöin keksejä tai muuta vastaavaa ja laittaa paketin kiertämään.
Sallittua on myös pukeutua juuri niin kuin
itse parhaakseen näkee. Olen asunut aika monella paikkakunnalla eri puolella
Suomea ja joka paikassa ollaan suhteellisen tarkkoja siitä, mitä päälle
laitetaan. En sano etteikö suurempien kaupunkien ja pienemmän maakuntakaupungin
välillä ole eroja, mutta yhtäkaikki jokainen nainen meikkaa aina ennen kuin
lähtee postilaatikkoa kauemmaksi kotoa ja farkut ja kauluspaita on melkein jo
pakollinen varuste miehille missä vain Suomalaisessa ravintolassa. Eikä tässä
mitään negatiivista ole, mukavahan se on näyttää hyvälle. Kuitenkin joskus on
niitä päiviä, että ei haluaisi laittaa mitään kauheaa edustuslookia. Täällä
olen huomannut, että ei se ole keneltäkään pois, jos itse kullakin on joskus
pieruverkkarit ja huppari päällä. Luennoille voi mennä ilman kravattia ja
lenkkarit ovat sopivat kengät asuun kuin asuun. Tuo muuten on erittäin totta
täällä. Valtiotieteiden proffalla on melkein joka päivä kauluspaita, siistit
farkut, kravatti ja lenkkarit. Siis ihan sellaiset juoksulenkkarit. Tai ei
niitä juoksulenkkareiksi täällä kutsuta, mutta kuitenkin. Ne on mukavat ja
niillä kävely on paljon helpompaa kuin vaikka pukukengillä, niin mikäs siinä.
Ehkä vähän piti venyttää ajatusta pukeutumisesta kun käytiin katsomassa
venäläistä balettia jokin aika sitten. Mentiin kavereiden kanssa puvut ja kauluspaidat
päällä, niin paikalla oli myös perheitä joilla oli verkkarit ja lenkkarit päällä.
Mutta silloinkin ajattelin, että eihän se nyt haittaa. Kyseessä oli kuitenkin
yliopiston järjestämä tapahtuma, joka järjestettiin tuolla meidän
kulttuurikeskuksessa. Täällä on tiettyjä hetkiä, milloin pitää olla todella
siisti ja yliasiallisesti pukeutunut, mutta silloin kun ei pidä, niin täällä ei
keskitytä arvostelemaan sitä, että joku haluaa tehdä erilailla. Toisaalta olen
Amerikassa kohdannut myös täysin päinvastaista ajattelua. Minnesotassa kun
asuin, niin varsinkin yksi opettaja oli aina todella siististi pukeutunut ja
sillä oli aika usein joku lyhyt hame ja muutenkin oli laittautunut. Hauska
juttu oli, että hän opetti muun muassa sellaisia kursseja, joilla availtiin
eläimiä ja opeteltiin luontoon liittyviä taitoja. Kävimme muun muassa
istuttamassa puita ja pensaita koulun pihalle. Opettajalla oli piikkarit ja
minihame, ja ne jalassa heilutteli pistolapiolla istutus kuoppia pensaille.
Meinasi muuten yhdenlainen vaarallinen
tilanne muodostua tässä viikon aluksi, kun sain tiedon, että minun yksi
luottokortti oli kopioitu. Olen suhteellisen tarkka ollut kokoajan, että kun
maksan kortilla, niin näen sen kortin kokoajan ja muutenkin havainnoin jos
jotain outoa tapahtuu. No, joskus se nakki napsahtaa ja todennäköisesti yhdessä
ravintolassa oli tuo luottokortti kopioitu. Luottokortti firma oli tämän
kuitenkin huomannut, kun olin samaan aikana ollut sekä Starbucksilla L.A.ssa,
että Baltimoressa itärannikolla. Tämän tiedon takia jouduin maanantai aamuna
lähtemään salilta melkein heti kun olin kuudelta sinne päässyt. Istuin autossa
punaisissa valoissa, kun auto alkoi hytkymään oudosti. Hoksasin, että
moottorissa oli joku vika, joka sai sen käymään ylimääräisillä kierroksilla ja
hytkyttämään autoa. No kun kierrosmittari ei liikahdellut mihinkään ja
hytkyminen tuntui johtuvan enemmän auton peräpäästä, niin päättelin uudestaan,
että tuskin siellä bensatankissa oli kengurua. Kesti hetken ennen kuin
hoksasin, että auto hytkyi, koska kyseessä oli maanjäristys. Katuvalot ja
liikennemerkit hytkyivät auton tahdissa ja istuin ratin takana hieman
tragikoomisissa tunnelmissa. Joku oli juuri käyttänyt mun luottokorttia parilla
sadalla jossain missä lie ja nyt meillä hytkyi täällä vielä maa jalkojen alta.
En tiedä mitä olisi pitänyt tehdä, mutta sen verran hoksasin, että peruutin
pois roikkuvien liikennevalojen ja katukylttien alta, jotka olivat suoraan
auton päällä. Tuo järistys oli suhteellisen pitkä kestoltaan, mutta kuten nyt
voi jälkikäteen todeta, niin aika heikko kuitenkin. Se oli vain 4.4richteriä,
eikä täällä tuon kokoiset järistykset aiheuta suurempaa vaaraa, kun kaikki on
rakennettu ja hoidettu oikein. Pystyin ihan olemaan ylpeä itsestäni, kun auton
takakontti oli täynnä kaikkea mahdollista tarvittavaa maanjäristyskamaa ja
varsinkin, kun nostan joka aamu ja yö tietokoneen sohvalle, että jos tulee
maanjäristys, niin se ei kilise heti pöydältä lattialle.
Tuota maanjäristystä sitten puitiinkin
loppupäivä sekä yliopistolla, että uutisissa. Facebook täyttyi heti
päivityksistä, joissa kaikki heräsivät, kun sänky heilui. Myöhemmin luin, että
joku näyttelijä oli Beverly Hillsissä tippunut sängystä. Luennolle ajaessa
kuulin radiosta, että LAPD, Los Angelesin poliisi, oli antanut tiedotteen,
jossa kehotti ihmisiä olemaan soittamatta hätänumeroon maanjäristyksen takia.
Tuhansia ihmisiä oli ilmeisesti soittanut 911 ja tukkineet linjat kertoessaan,
että maanjäristys tapahtui juuri. LAPD twiittasi aiheesta todeten, että
maanjäristystä ei tarvitse raportoida hätänumeroon, olemme erittäin tietoisia
siitä. Jälkijäristyksiä ei onneksi tullut, eikä kyseinen järistys myöskään
ilmeisesti ollut ennakko järistys suuremmalle. Tai no yksi jälkijäristys oli,
mutta se oli niin pieni, että meidän kampuksella sitä ei moni tuntenut.
Vauhtia tuli myös keskiviikkoon, kun kävin
ostamassa sitä karkkia tuolta Northridgen kauppakeskuksesta. Ihmettelin kun
yksi katu oli ihan jumissa liikenteestä ja itsekin siinä kotiinpäin
körötellessä pystyi hyvin maisemia katselemaan. Myöhemmin selvisi, että yksi
samansuuntainen katu parin korttelin päässä oli suljettu sen takia, että siellä
oli löydetty auto täynnä pommeja. Tuo risteys missä se pommiauto oli löydetty,
oli sama, missä on mun parturi ja autopesula. Tuntui siis suhteellisen lähellä.
Onneksi ei mitään tapahtunut ja poliisi sai asian pois päiväjärjestyksestä.
Viikonlopun vauhdikkaimmat suunnitelmat on
huomenna, kun mennään Disnelylandiin sellaisella yliopiston järjestämällä
bussikyydillä. Muuten on aika vaaratonta menoa tiedossa kyllä.
Joku aika sitten oli niin voimakas saderintama täällä pari päivää, että meidän talon pohjakerros tulvi. Kaduista muuttui uloimmat kaistat joeksi ja vettä tuli aivan älyttömästi. Mun auton maavara on aika suuri, mutta jos ajoi ulommalla kaistalla, niin virtaava vesi kosketti osittain auton pohjaa. Se myös liikutti kadun varsiin parkkeerattuja autoja ympäri katuja.
Kun käy tankkaamassa, niin toi mainos tv käynnistyy vain siksi aikaa, kun pistooli on ylhäällä, ihan hyvä kikka pyörittää mainoksia ja säästää energiaa samalla.
Mun autopesulan etupiha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti