Vapaa!

Ensin parit faktat pöytään; Opiskelen Global Supply Chain Managementia, joka käytännöllisesti katsoen on pelkästään logistiikka, ajoin Suomessa kaikki autoa pidemmät matkat autolla, Amerikka on autoille omistettu ja asun autoilun maailmanpääkaupungissa. Sitten se surullisin fakta; minulla EI ole autoa! Olen kirjoittanut moneen aikaisempaan päivitykseen miten olen kävellyt, juossut ja edennyt milloin millaisilla jalkaliikkeillä paikasta toiseen. Kannatan kuntoilua, mutta jos haluan liikuntaa, niin menen tuonne urheilukeskukseen. Eli tälle liikkumisen haastavuudelle piti kehittää ratkaisu.

Eli piti ostaa auto.

Ensimmäisen viikon ajan ajattelin, että koska minulla ei ole Amerikkalaista ajokorttia, niin en voi ostaa autoa, koska en saa siihen vakuutusta. No pian sitten selvisikin, että vakuutuksen voi saada. Tämän jälkeen alkoi kuumeinen etsiminen oikeanlaisen auton suhteen. Se, että minulla on yksi kämppis, jolla on auto on auttanut monessa asiassa. Kuitenkaan täällä ei voi loputtomiin nojata kaverin tai kämppiksen tai kenenkään muun antamiin kyyteihin, koska se ajaminen vie paljon aikaa. Sen takiahan täällä saa ajokortin 16- tai viimeistään 17 vuotiaana. Nyt on pitkä viikonloppu, joten oli hyvää aikaa etsiä autoa ja kysyä kämppikseltä kyytiä autodiilerin luo. Olin aivan vakuuttunut, että haluan Amerikkalaisen maasturin. Ja sitä sitten etsinkin. Maasturi sen takia, koska suurempi auto on myös turvallisempi. Olen ajanut autoa Amerikassa, mutta en Los Angelesissa, enkä muutenkaan mitenkään älyttömän paljon. Täällä liikenne kulkee suhteellisen suuria nopeuksia ja autojen määrä on aivan erimaailmasta kuin Helsingin aamuruuhkassa. Eli cars.com oli siis kovassa käytössä viime viikon ajan.

Cars.com

 

Jos haluaa niin sieltä voi aika helposti käydä katsomassa hintatasoa, valikoimaa ja muuta mukavaa. Itse kävin läpi varmasti kaikki Amerikkalaiset automerkit ja kaikki niiden maasturit. Olen jo aiemmin ihastunut Jeeppeihin, joten oikeastaan haikailin vain Jeepin perään. Valitettavasti kävi kuitenkin niin, että se Jeepin malli, mistä eniten pidin, meni hiukan yli minun hintatason. Katsoin kaikenlaisia autoja GMC:ltä, Chevrolet:ilta ja Dodgelta ja monelta muulta. Rajallisen rahamäärän takia aloin kuitenkin ajattelemaan myös näitä pienempiä Eurooppalaisia autoja. Lopulta Eurooppalaisista autoista jäljelle jäivät Mersun ML320 ja Volvon XC90. Aika äkkiä kuitenkin hylkäsin sen Mersun, koska mielestäni se on hieman tylsän oloinen ja Mersulla on muutenkin hieman sellainen ”pappaimago”. Enkä kyllä vielä ole pappaiässä. Eli lopulta tiesin, minkä auton haluan. Volvon maasturin. Hakuasetukset kohdilleen ja etsimään tarpeeksi halpaa ja ainakin jotenkin luotettavaa yksilöä. Muutamia löytyi. Oikeastaan kolme, joista yksi oli oikeasti budjetissa ja kaksi hieman liian kalliita.

Sunnuntaiaamu alkoi sitten soittamalla ensimmäiselle diilerille, jolla oli se tarpeeksi halpa auto. Puhelimesta ei vastannut kukaan ja automaatti kertoi että aukioloaikojen ulkopuolella voit katsoa nettisivuja. No ei paljon auttanut, kun netin mukaan diilerin olisi pitänyt olla jo 1,5h avoinna. Eli sinne meni siis se. Kävin varmuudeksi lukemassa myös Googlesta löytämiäni asiakas arvioita kyseisestä diileristä. Luettuani arviot olin onnellinen, että kukaan ei vastannut. Arvioista yksikään ei ollut millään tavoin positiivinen ja kaikki tuntui olevan vähän sinnepäin. Moni valitti ostaneensa ok auton, mutta viikon kuluttua kyseinen auto olikin osoittautunut aivan kamalaksi romukasaksi. Tiedän että todennäköisyys hyvän asiakas arvion löytämiselle on pienempi kuin huonon, mutta nämä jutut olivat jo hieman liian huonoja. Normaalisti seasta löytyy ainakin muutama hyvähkö arvio, mutta niitä ei löytynyt vaikka kuinka yritin etsiä. Eli päädyin harkitsemaan kahden hieman liian kalliin auton väliltä. Tämä tietäisi varmaa kajoamista säästöihin, mutta toivottavasti myös luotettavampaa autoa ja parempaa mieltä pidemmällä juoksulla. Valitsin kahdesta maasturista sen, joka oli vain seitsemän mailin päässä kotoa. Ominaisuudet olivat oikeastaan samat molemmissa. Maasturi, jota en mennyt katsomaan, olisi omannut navigaattorin ja ehkä kolmannen penkkirivin. Ehkä siksi, että oletan kolmannen penkkirivin kuuluvan samaan parempaan varustetasoon kuin navigaattori ja kuvissa ei näkynyt vastausta. Lisäksi yksi tekijä joka oli hieman tämän lähempänä olevan diilerin kannalla oli suhteellisen hyvät arviot netissä ja se, että auto itsessään oli vaaleahko. Suomessa ei ole väliä ostatko mustan vai valkoisen vai pinkin auton, mutta täällä on. Auringon porottaessa peltipurkkiin, jota myös autoksi kutsutaan, mikään ilmastointi maailmassa ei onnistu pitämään pikimustaa autoa viileänä keskipäivällä tässä maailmankolkassa. Maasturi, jota olimme menossa katsomaan, oli kullanhohtoinen ulkoa, mutta omasi mustat nahkapenkit.

 

Kullanhohtoinen Volvo XC90

 

No ehkä se takapuoli kestää pientä grillausta, kestäähän se Suomessakin syväjäädytystä. Kämppis siis antoi minulle kyydin ja lupasi odottaa siihen asti, että kaikki olisi valmista. Saapuessamme diilerin pihaan, näky oli suoraan Amerikkalaisesta leffasta. Hyvässä ja pahassa.

Diilerin pihasta

 

Olo oli jännittynyt ja toisaalta innoissaan, kun pääsisi osaksi ”movie sceneä”. Autosta ulos noustessa kämppis aiheutti kyllä hieman liikaa jännityksen väristyksiä, kun hän sanoi, että tästä eteenpäin se on sit kokonaan sun homma kun mä en ole koskaan autoa ostanut tallasesta paikasta. No heh, en ole minäkään, enkä ylipäänsä kovin montaa autoa yhtään mistään. Kävellessäni myyjien luo kokosin pikaisesti kaiken tietoni autoista ja varsinkin siitä mihin kannattaisi kiinnittää huomiota autoa koeajaessa ja tarkasteltaessa. Lista jäi lyhyeksi, joten lopetin ajattelemisen ja aloitin puhumisen. Auto löytyi ja myyjä tuli paikalle. Juhlafiilis hieman lässähti kun myyjä yritti käynnistää autoa. Eipä käynnistynyt. Akku oli tyhjä ja se pitäisi startata. No myyjä siinä sitten haki tarvittavat välineet ja aloitti hommat. Hetki meni ja mitään ei tapahtunut. Lopulta myyjä kysyi minulta, tiesinkö missä ne akun plus ja miinus navat on. Vastasin, että joo, en kyllä tiedä kun en tätä mallia ihan niin tarkasti tunne. Oikeasti olisi tehnyt mieli räjähtää nauramaan ja todeta että en ole ihan varma osaanko edes tämänkokoista autoa parkkeerata saatikka ajaa, eli etsi omatoimisesti napoja. Pokka kuitenkin piti ja hyvä niin, muutenhan minulle olisi ollut todella helppo syöttää mitä vaan. Lopulta auto oli saatu käyntiin ja ainakaan siinä ei mitään ihmeellistä ääntä kuulunut. Tietysti vastasin kyllä, kun kysyttiin halusinko koeajolle. Mietin, että mitähän siitäkin tulee. Suomessa kyseinen maasturi olisi todellakin niitä suurimpia autoja kadulla, mutta täällä pääsen ehkä siihen puoleen väliin tuossa mittapuussa.

Jotta kukaan ei luule, että olen huono kuski, niin täytyy vähän selitellä tähän väliin. Ajan aina todella varovaisesti enkä koskaan tee mitään vaarallista, mutta en siis vain ole tottunut isoihin autoihin. Rakastan maastureita, mutta aina kun siirtyy uuden auton rattiin, niin täytyy opetella auton mittasuhteet ja ymmärtämään missä kohtaa keula on liian lähellä tai takapuskuri lytyssä.

Koeajolle sitten päädyttiin. Kämppis istu pelkääjän paikalla ja autokaupan tyyppi takapenkillä. Olin aivan älyttömän hermostunut. En kylläkään siksi, että auto oli uusi, vaan siksi, että liikenne oli uutta. Olimme oikeastaan hieman sivukadulla, jolla ei ollut paljon liikennettä, mutta silti. Jokainen voi itse kuvitella tämän tilanteen ja lisätä muuttujia vielä sillä, että ajamisen lisäksi piti tarkkailla kaikkia outoja asioita kyseisessä autossa. Kaikki oli outoa, joten en tiedä pystyinkö lisäämään tietouttani ollenkaan. Muutaman pienemmän päätelmän pystyin tekemään, mutta en mitään mullistavaa. Tein päätöksen ostaa kyseinen auto, vaikka tiesin, että se on hieman liian kallis, mutta se vaikutti ok autolta ja on sitä toivottavasti vielä hyvän aikaa tulevaisuudessa. Paperien kirjoitus, maksaminen ja kaikki muu häsellys auton ostamiseen liittyen oli täysin uutta siinä muodossa missä se tapahtui. Papereita oli valtava määrä. Nimi piti laittaa niin moneen paperiin, että en edes muista. Yritin kyllä lukea jokaisen paperin ja kuuntelin mikä niiden pääsisältö on. Lisäksi vahdin luottokorttia kokoajan, kun maksoin. Paikka vaikutti suhteellisen luotettavalta, mutta koskaan ei voi olla liian varma, joten otin kaiken vähän varman päälle.

Paperinkirjoitus sirkuksen jälkeen oli tarkoitus pyörähtää parin korttelin päässä olevassa pankissa ostamassa autolle vakuutus. Vakuutuksettomalla autolla ajaminen kun ei oikein kuulostanut hyvältä idealta, niin menimme molemmat kämppiksen autolla pankkiin. No pankissa selvisikin sitten, että virkailija joka hoitaa kyseisessä kohteessa vakuutusten myynnin, ei ole sunnuntaisin töissä. Täällä on ihan normaalia, että pankitkin ovat auki jokaisena päivänä viikossa. Hyvää asiakaspalvelua siis, vaikka tällä kertaa ei tärpännyt. Aiemmin keskustelin autodiilerin kanssa papereita allekirjoittaessa ja diileri kertoi, että heillä on yhteistyökumppani, jonka kautta pystyy ostamaan paikan päällä vakuutuksen. Päätin siis sittenkin hyödyntää tätä tilaisuutta hieman pakon edessä. Ajoimme takaisin diilerin luo, jossa autokin oli. Vakuutusmyyjä oli juuri ehtinyt lähteä, joten häntä piti odottaa hetki. Hetki oli kulunut ja kämppis tuli autosta odottelemasta. Kämppis pudottikin sitten seuraavan pommin. Hänellä olisi asioita, jotka piti hoitaa tänään, joten hänen pitäisi lähteä nyt. Siis siitä paikan päältä, kun minun oli pitänyt seurata häntä kotiin asti. Nyt joutuisin siis pelkkien ajo-ohjeiden perusteella suunnistamaan kotiin. Matka ei periaatteessa ollut pitkä, seitsemän mailia on noin 11kilometriä, mutta silti. No en oikein voinut estelläkään, joten tämä tiesi sitä, että kotiin oli nyt sitten osattava suunnistaa. Hieman lisää paperinkirjoitusta hieman mielenkiintoisen vakuutusmyyjän kanssa ja olin valmis lähtemään.

Kävelin ulos ja siellä se odotti, niin hieno, mutta myös hieman pelottava. Auto. Ei ole muuten peilien säätäminen ja penkin vääntäminen ikinä ollut niin jännää. Tai siis penkissähän on sähköiset säätimet, mutta se ei ollut syy siihen, miksi kaikki oli niin jännää. Totuttuani ajatukseen, että tämän matkan jälkeen minulla on joko vellit housussa tai auto lunastuksessa, käynnistin auton. 2,9 -litrainen moottori on täällä todella pieni ja toivon, että en koskaan jää kenenkään jalkoihin. Kaikki muut autot olivat olleet vähintään 4,2-litraisia, myös se toinen Volvo, jota olin harkinnut. Lähdin liikenteeseen, toivoin parasta ja katsoin sineen taivaan. Onneksi en katsellut taivasta liian kauan, vaan onnistuin lopulta myös siirtymään liikennevalojen tasolle. Koomisesti heti ensimmäisissä liikennevaloissa olin keskimmäisellä kaistalla, kahden jättisuuren auton ympäröimänä. Olinkohan sittenkin ostanut liian pienen auton, mietin tässä vaiheessa. Ajatukset siirtyivät pakon edessä nopeasti ajamiseen ja yritin tottua erilaisiin säätimiin ja vempaimiin autossa. Mutta erityisesti piti keskittyä siihen, etten murjonut omalla morresminilläni viereisillä kaistoilla olevia hyper isoja autoja. Moottoritielle päästyäni olo oli paljon turvallisempi. Nyt kukaan ei aja poikittain eteen, eivätkä satunnaiset lapset hyppisi tielle. Tässä vaiheessa oli jo ehkä niukasti ajamisen iloa. Jos ei muuta, niin ainakin leffameininkiä oli ihan tarpeeksi. Kuusi kaistaa meni yhteen suuntaan ja liikenne kulki noin 65 mailia tunnissa (n. 105km/h) siinä hitaammassa päässä minne olin päättänyt jäädä. Matkalla ei oikeastaan muuta hauskaa tapahtunut kuin se, että piti väistää yhtä jenkkiparisänkyä keskellä tietä ja muutamaa pysähtynyttä autoa.

Muutama maisemakuva menomatkalta

Kotiin päästyäni laitoin auton yllättävän sujuvasti (!) takaperin parkkiin täysin ruutuun. Valitettavasti ulos astuessani huomasin että olin ajanut moottoripyöräpaikoille ja autoni siis vei suunnilleen neljä paikkaa. Se siitä sitten. Siirsin Volvoni keula edellä seuraavaan tyhjään paikkaan ja olin iloinen!

Parkkeeraustaitoni paranivat heti, kun sain jo tämän kokoisenkin auton parkkiin moottoripyörän ruutuun

 

Kävin kotona nappaamassa Kaija Koon cd:t ja lähdin ajelulle. Koko auton osto/haku/vakuutus prosessi oli kestänyt kuusi tuntia. Olo oli aivan mahtava kun pystyi painamaan ikkunat auki, kaasupolkimen pohjaan ja Tinakenkätytön täysille stereoista. Tähän väliin sanottakoon, että äänentoisto on muuten aika hyvä tuossa autossa! Ajelin hetken kävellen tutuksi tulleita katuja ja tutustuin auton käyttöön, jotta se olisi helpompaa uusissa naapurustoissa. Kävin myös tankkaamassa ensimmäisen kerran ja ruokakaupassa kävin ilman että kannoin porkkanoita selkävinossa kotiin! Kauppareissun jälkeen menin jättisuurelle tyhjälle parkkipaikalle ja siivosin ja poistin koiraverkon auton takaosasta. Tässä vaiheessa päivää olo oli aivan upea! Ajoin vielä korttelin ympäri ja kuuntelin Kaija Koon nuottien mukaan, miten Vapaa olin!

Minä=auto=USA